Kun kaveri sanoo salibandyuran huippuhetken olevan lajin parista saadut kaverit ja hyvät ystävät, niin se kertoo aika paljon, millainen ihminen ja salibandypelaaja on Nokian KRP:tä edustava Anton Roth.
Parikymppisen Antonin tarina on myös mainio esimerkki, miten kaikkien ei tarvitse olla suuria junnutähtiä. Maajoukkueympyröihin voi yltää myös hieman takamatkalta. Helppoa se ei kuitenkaan ole ollut Rothin kohdalla. Kehitys on vaatinut asennemuutosta, lisää töitä ja ennen kaikkea ison pettymyksenkin.
– Olin ollut U19-leirillä, mutta en koskaan saanut valmentajalta soittoa valinnastani maajoukkueeseen. Kavereilta alkoi tulla viestejä omasta valinnastaan, mutta minulle ei soitettu. Odotin koko illan puhelimen ääressä soittoa, mitä ei koskaan tullut. Se oli kova kolaus, mutta myös herätys.
Anton saapuu haastatteluun niin, että en meinaa aluksi tunnistaa koko miestä. Rokkitukka on poissa ja tilalla ovat siististi leikatut hiukset. Nuorukaiseen on tullut yhtäkkiä äijämäistä olemusta. Syynä lienee kansalaisvelvollisuus, eli Roth suorittaa varusmiespalvelusta puolustusvoimien urheilujoukoissa. Sinnekään pääsy ei ollut sinnikkäälle Rothille itsestäänselvyys.
– Urheilukoulu oli minulle selkeä toive, mutta oli aivan eri asia, pääsenkö sinne suorittamaan varusmiespalvelustani. Minulla ei ollut arvokisaedustusta ja Urheilukouluun on kova kilpailu. Pääsin kuitenkin ja mieluisa palveluspaikka on ollut minulle iso plussa.
Korona aiheutti aluksi armeijassa ongelmia.
– Kesällä piti armeijassa aluksi harjoitella omissa oloissaan. Vähän jo ehdin miettiäkin, tuleeko tästä mitään. Lopulta se olikin hyvä vaihtoehto, sillä sain treenata juuri sitä, mitä itse eniten tarvitsin. Harjoitusolosuhteetkin Urheilukoulussa ovat kohdillaan.
Armeija-aika ei ole haitannut itse pelaamista.
– Armeijan omat valmennusleirit ja kurssit ovat olleet ihan huippuja. Oman porukan kanssa olemme voineet harjoitella. Kaikkiin liigaotteluihinkin olen päässyt ongelmitta.
Antonin innostus salibandyyn kulki tutun kaavan mukaan.
– Ihan perusjuttu. Meillä oli hyvä kaveriporukka. Asuimme lähellä toisiamme ja pelasimme paljon pihapelejä. Aluksi halusin harrastaa jääkiekkoa maalivahtina. Jalkapallossakin olin aina maalivahti, mutta lopulta salibandy valikoitui lajikseni. Jo alle 10-vuotiaana menin mukaan KRP:n juniorijoukkueeseen. Niinpä kaikki seuran ikäluokat olen käynyt läpi.
Roth on vakiinnuttanut paikkansa Näätälauman kolmosketjussa.
– Joukkueessa on nykyään selkeä hierarkia. Minun roolini on kolmoskentässä. Kilpailu pelipaikasta on kova, mutta se on minulle hyvä paikka kehittyä.
Lahjakas Roth nousi perin nuorena KRP:n liigajoukkueeseen, ehkäpä jopa liian aikaisin. Kaikki ei mennyt aluksi niin kuin nuorukainen olisi itse halunnut.
– Pääsin nuorena mukaan miesten liigajoukkueeseen, ensin treenaamaan ja pian myös pelaamaan. Myönnän, että silloin oli aistittavissa pientä ylimielisyyttä. Vaikka olin vielä juniori-ikäinen, junnupelit eivät enää kiinnostaneet. Oli kausia, kun pelasin miesten joukkueessa vähän, mutta en silti mennyt pelaamaan junnuotteluita. Seuraus oli se, että kehitykseni hidastui. Olisi pitänyt vaan pelata niitä junnuotteluitakin.
Antonin tekemä asennemuutos harjoitteluun ja pelaamiseen auttoi saamaan lisää peliaikaa.
– Halusin todistaa itselleni ja muille, että pystyn pelaamaan liigassa. Kyllästyin penkillä istumiseen.
Tärkeä osa urheilijana kehittymisessä löytyi psyykkisestä valmennuksesta.
– Otin salibandyn liian tosissaan. Pelkäsin virheitä. Hommasin itselleni ammattiapua eli sain psyykkistä valmennusta. Sen avulla jännitän nyt vähemmän. Salibandyn takia ei kannata turhaan murehtia. Tämä on kuitenkin loppujen lopuksi vain sählyä. Pelataan totisesti, mutta ei tosissaan.
Roth sai aikoinaan kutsun U19-maajoukkueleirille, mutta ei tullut valituksi joukkueeseen.
– Parilla maajoukkueleirillä olen ollut, mutta en ole pelannut yhtään maajoukkuepeliä. Se, miksi minua ei ole aikaisemmin valittu joukkueeseen, johtui suurimmaksi osaksi korvien välistä. Nyt pelit kulkevat paremmin, kun asenteeni on rennompi. Ehkä juuri siksi olen saanut uudestaan kutsun maajoukkueleirillekin.
KRP:n valmentaja Jarmo Härmällä on valmennettavanaan laadukas joukkue. Seurassa on tehty määrätietoista työtä jo pidempään.
Kysytäänpä Härmältä, millainen Anton on pelaajana, ihmisenä ja valmennettavana. Mitkä ovat hänen vahvuutensa ja mitä pitäisi vielä kehittää? Millainen tulevaisuus Antonilla olisi edessään?
– Anton on todellinen ilopilleri joukkueessa ja erittäin tykätty sekä arvostettu pelaaja. Omaa ikäisekseen jo varsin pitkän kokemuksen liigajoukkueen arjesta. Aina sopivasti pilkettä silmäkulmassa, hänen seurassaan kellään ei ole tylsää.
– Pelaajana hän on mennyt urheilijana elämisen kautta valtavasti eteenpäin viimeisinä parina vuotena ja nyt myös itse pelaamisessa on tällä kaudella nähty selvää eteenpäin menoa. Se on näkynyt ihan myös plusmiinus- ja tehopistetilastoissa.
– Vahvuudet ovat ehdottomasti pelimoodiin virittäytymisessä, joka onnistuessaan tuottaa tulosta ja säbämaailmaa ihastuttavia tuuletuksia. Suunnanmuutokset ovat liigatasollekin jo vaikuttavia.
– Kehityskohteena on rutiinitason hilaaminen ylemmäs, jotta hyvän ja heikon päivän ero olisi pienempi, sama haaste kuin siis koko joukkueellamme Näädissä.
Roth itse vastasi näin hänelle tehtyihin kysymyksiin.
Mikä on ollut toistaiseksi urasi hienoin hetki?
– Parasta ovat lajin parista saadut kaverit ja hyvät ystävät sekä heidän kanssaan vietetyt yhteiset mukavat hetket. Niitä arvostan. KRP:n ensimmäinen pronssimitali oli iso juttu Nokialle. Pelasin välierissä, mutta jouduin pronssipelissä katsomon puolelle. Silti mitali maistui minullekin.
Mikä on ollut kovin pettymys?
– Kun maajoukkueleirin jälkeen minua ei valittu joukkueeseen.
Mitkä ovat vahvuutesi ja mitä pitää vielä kehittää?
– Vahvuuteni on hyökkäyspäässä, mutta tykkään myös puolustaa. Olen kova haastamaan sekä osaan karvata. Teen kaikkeni peittääkseni vetoja. Täysillä pelataan aina. Yleistä ajatusta pelistä pitää kehittää. Ei tulisi hetkiä, että ei tiedä, mitä pitäisi tehdä. Hyvän ja heikon päivän eroa pitää pienentää.
Onko sinulla ollut salibandyssä esikuvia?
– Pikkupoikana, kun tuli käytyä katsomassa KRP:n otteluja, niin Henri Johansson oli idolini. Minulla on vieläkin Henrin nimmari kodin seinälläni. Ja Mika Kohonen tietysti.
Mikä on epämieluisin harjoitus?
– Joku sellainen, missä ei lauota maalivahdille, esimerkiksi syöttöharjoitus.
Mitä harva ihminen tietää sinusta?
– Olen kiinnostunut historiasta. Luen paljon kiinnostavia historiallisia artikkeleita.
Mikä on tavoitteesi salibandyssä?
– Oli hieno päästä U23-leirille. Se kutsu tuli itselleni hieman yllätyksenä. Haluan pelata liigassa mahdollisimman hyvällä tasolla ja voittaa Suomen mestaruuden.
Teksti: Hannu Tuominen
Kuvat: Esa Takalo ja Ville Vuorinen