Anna mahdollisuus -kampanja 2021 jatkoi menestystarinaa: Lahjoitettavaa kertyi jälleen valtavasti eri puolilta Suomea

Salibandyn miesten  MM2020-kotikisat lähestyvät ja matkalla pelikentille on jaettu liikunnan ilosanomaa ja yhdessä tekemisen kulttuuria. Kisojen kumppaniverkoston sekä Hope ry:n yhteisen Anna mahdollisuus -hyväntekeväisyyskampanja on torjunut yhteiskunnan eriarvoisuutta ja nyt kerättiin jo kolmatta kertaa hyväkuntoisia harrastusvälineitä ja -vaatteita vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille.

– MM-kisojen siirryttyä vuodella eteenpäin meille on jäänyt enemmän aikaa tehdä kisojen arvopohjan mukaisia tekoja. Pääsemme jälleen ilahduttamaan satoja perheitä eri puolilla Suomea, ja olen todella ylpeä siitä, että kansainvälisen urheilutapahtuman lisäksi olemme pystyneet auttamaan lapsia ja nuoria, joille harrastaminen ei ole itsestäänselvyys, toteaa MM-kotikisojen tapahtumajohtaja Hanne Pirkola.

Kampanja-aikana 20.8.–11.9.2021 keräyspisteinä toimivat Stadiumin ja Starkin myymälät ympäri Suomea. Kuka tahansa sai viedä keräyslaatikkoihin hyväkuntoista lahjoitettavaa. Lisäksi kisojen yhteistyökumppanien aktiivisuuden myötä lahjoitusten määrä nousi jälleen reilusti.

– Yhteinen tahtotilamme on, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi yhdenvertainen mahdollisuus harrastaa perheen tulotasosta riippumatta. Anna mahdollisuus -kampanja on ollut todellinen menestystarina ja lahjoituslaatikoihin kertyi jälleen valtava määrä urheiluvälineitä ja -vaatteita, joita pääsemme jakamaan valtakunnallisesti niitä tarvitseville, iloitsee Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.

Pienistä teoista syntyy suuria yhdessä tekemällä

Pirkola ja Hostila haluavat välittää valtavat kiitokset kaikille Anna mahdollisuus -kampanjan taustajoukoille, yhteistyötahoille ja lahjoittajille. Keräys oli tänä vuonna ajankohtaisempi kuin koskaan.

– Vallitseva maailmantilanne ei ole ainakaan helpottanut vähävaraisten perheiden asemaa, ja korona-aikana lasten harrastusten jatkuvuus on ollut muutenkin haasteellista. Kun välineet ja vaatteet ovat kunnossa, lisää se intoa ulkoiluun, liikuntaan ja harrastamiseen yhdessä muiden kanssa. Tämä taas vaikuttaa kokonaisvaltaisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin, Hostila painottaa.

– Haluan koko  MM2020-kisojen puolesta kiittää kaikkia onnistuneesta kampanjasta jälleen kerran. Olemme osoittaneet, että yhdessä tekemällä pienet teot muuttuvat suuriksi ja ovat valtavan merkityksellisiä yhdenvertaisen yhteiskunnan, liikunnan ilon ja yleisen hyvinvoinnin edistämisessä. Nähdään pelikentillä, Pirkkola toteaa.

Lisätietoja: www.mahdollisuusharrastaa.fi

Miesten Salibandyn MM2020-kisat 3.–11.12.2021: www.wfchelsinki2020.fi

 

Hyväntekeväisyysjärjestö Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry.
Hope on vuonna 2009 perustettu hyväntekeväisyysjärjestö, jonka tavoitteena on antaa kaikille lapsille tasa-arvoisemmat mahdollisuudet arkeen. Hope on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö ja se toimii 20 paikallistoimijan välityksellä eri puolilla Suomea. www.hopeyhdistys.fi 

 

Jaa artikkeli