Amppariyhteisö surisee koronasta huolimatta

O2-Jyväskylä on joutunut muiden seurojen tavoin sopeuttamaan toimintojaan koronakevään aikana.

Moni tuntee sanonnan kevät keikkuen tulevi. Lausahdus viitannee siihen, että pitkän talven jälkeen sisätiloissa ollut karja laitumille päästyään saattoi aluksi kulkea hieman hoippuen, jos kohta käynti alkoi maistua vanhaan malliin.

Karkealla analogialla hiukan samoin kävi salibandykaudelle koronatilanteen iskiessä päälle. Sillä erotuksella, että kauden ollessa kiivaimmillaan, epidemia pysäytti niin pelit kuin harjoitukset ja siirsi ihmiset sisätiloihin. Koronakevät on tuonut monelle seuralle tilapäistä epävarmuutta seuraaviin askeliin.  Ottamaan askelen pari taaksepäin tai ainakin sivulle, jopa uusille urille. 

Jani SaukkoAlun epäuskosta ja pettymyksestä toivuttuaan on O2-Jyväskylässä tartuttu toimeen ripeästi ja niin suunnitelmallisesti kuin se tilanteen erikoislaatuinen luonne huomioon ottaen on mahdollista. Tappiot minimoidaan ja toiminnan pitää jatkua.

– Ei haluttu, eikä ollut syytä jäädä laakereilleen lepäämään, toteaa ”Amppareiden” toiminnanjohtaja Jani Saukko.

Valmistautuminen uuteen kauteen on ollut selviö, vain toteutustavat ovat olleet tilanteen sanelemina erilaisia.
 
– Fysiikkaa kehittäviä treenivinkkejä ryhdyimme jakamaan sosiaalisen median kanavissamme melko pian koronatilanteen iskettyä päälle ja pääsiäisen jälkeen on aloitettu joukkueiden etäharjoittelut. Lisäksi edustusjoukkueen pelaajat lähestyvät kummijoukkueidensa junioripelaajia erilaisin videohaastein ja -tervehdyksin, hän kertoo. 

O2-Jyväskylä on Suomen suurimpia salibandyseuroja. Pelipassin lunastaneita on noin 1000, jäseniä 1200. Lisäksi seuran ohjaamissa koulun kerhoissa on mukana kolmisensataa lasta.

Kautta ei lopultakaan jäänyt kesken kuin reilun kuukauden verran, mutta haasteelliseksi tilanteen tekee kokoontumisrajoitukset. Yhteisöllisyys verkossa ei ole sama asia kuin yhdessä pelaaminen ja harjoittelu.

– Erilaisia verkkotapaamisia olemme järjestäneet, mutta kun ei pääse näkemään kavereita. Se on se juttu nuorille. Ydintoiminta-aikaamme on talvi, mutta leiritoiminnan kannalta kesä on tärkeä. Nyt siihen tulee pahimmillaan liki puolen vuoden katko, ja pienenä kysymysmerkkinä on, unohtuuko salibandy junioreilta tällä välin, Saukko aprikoi.

Korona siirtää seuran järjestämän ison junioriturnauksen, Talent Cupin, syyskuulle ja kesälomaleirin elokuun alkuun. Amppariliigan kesän toiminta on vielä pieni arvoitus ja kesäkuun katusählytapahtuma siirtyy myös elokuulle.

Näistä päästäänkin koronan taloudellisiin vaikutuksiin. Tutuksi tulleet lomautusilmoitukset koskettavat myös jyväskyläläisseuraa. Vaikka toimiston väen työlista ei välttämättä ole vähentynyt, niin toiminnanjohtaja on lomautettuna puolittaisella työajalla toukokuun loppuun saakka. Ja mahdollisesti sen jälkeenkin. Kesäkuun alussa samat toimenpiteet saattavat ulottua kahteen muuhun seuran kokopäiväiseen työntekijään.  Lisäksi seurassa on yksi lisäresurssi palkkatuella.

Toiminnan tukemiseksi käynnissä on erilaisia hyväntekeväisyystapahtumia ja varainkeruuhankkeita. Ja aikeissa on tarttua myös avautuviin tukimahdollisuuksiin niin valtiovallan kuin lajiliiton suunnalta.    

Edari juhlii

– Seuratuki t-paitoja on tilattu melko mukavasti, ja provisioita saamme muun muassa ohjaamalla jäseniämme hoitamaan päivittäistavaraostoksensa kumppanikauppaketjumme kautta. Samalla tyylillä seuraa voi tukea myös metallinkeräyksen osalta, Saukko valottaa ja jatkaa:

– Yhteistyökumppaneiden osalta luotto on kova, että vanhat kumppanit jatkavat. Vuosi kerrallaan -mallisten sopimusten osalta tilanne on vielä auki. Kasvua tällä rintamalla tuskin on luvassa, eikä tässä tilanteessa oikein kehtaa uusia kysyäkään, kun taloudelliset vaikeudet näkyvät laajalti myös yritysten puolella.

Seuran oma tiedotuslehti, Ampparisurinat, tarjoaa juttujen ohella kumppaneille näkyvyyttä, mutta kulusäästöjen vuoksi laadukas lehti julkaistaan nyt ainoastaan sähköisenä versiona.

O2-Jyväskylällä on kahden kauden ajan ollut käytössään, kiitos yhteistyökumppaneiden, yksityisten lahjoittajien ja aktiivisen talkooväen, Ampparipesänä tunnettu salibandypyhättö, joka on seuran käytössä vuokraperusteisesti.

– Ampparipesä on tällä erää pieni taloudellinen rasite meille, mutta olemme saaneet sovittua vapautuksen vuokrasta koronan vuoksi ja siten säästöä joukkueillemme, Saukko kiittelee.  

Huolestuneita yhteydenottoja seuraväeltä ei toimistoon ole juurikaan kantautunut.
– Olemme alusta pitäen olleet aktiivisia jäsenistön suuntaan, sillä on varmasti vaikutuksensa.  

O2-Jyväskylän miesten edustusjoukkue pelaa Divarissa ja naisten Salibandyliigassa joukkue jatkaa NLB-tasolohkossa myös tulevalla kaudella. Joukkueita rakennetaan totutusti tähän aikaan kiivaasti, mutta korona on heittänyt varjonsa myös siirtomarkkinoille.

 – Sopimuksia pitäisi rustata kuntoon, mutta pelaajien sitoutuminen ja sitouttaminen tällä hetkellä ei ole niin helppoa. Meillä edustuksen pelaajat joutuvat hivenen maksamaan pelaamisestaan. Tavoitteena on, ettei näin tarvitsisi olla, mutta vielä tähän tilanteeseen emme ole päässeet, toiminnanjohtaja myöntää.

Yhtä kaikki, Jani Saukko uskoo seurarakenteen kestävän, jos ja kun koronapandemia alkaa hellittää otettaan.

– Ei tämä vielä missään nimessä ole tekemätön paikka meille ja uskon, että kuivin jaloin selviämme. Valmistaudumme elokuussa alkavaan kauteen niin normaalisti kuin se tällä hetkellä on mahdollista. Epidemian toinen aalto tai tilanteen jatkuminen syksyyn olisi isompi takaisku. 

Loppuun hän esittää vielä ajatuksen seurojen taloustilanteen kiinnikuromiseksi.

– Normaalisti säännöissä määritelty seuran toimintakausi alkaa 1.6.2020, mutta jos tuleva kausi loppuisikin 30.4.2021, niin siitä tulisi 11 kuukauden mittainen. Tällä ratkaisulla saataisiin kuukauden säästö monissa kuluissa. Asiahan vaatii muutoksen toimintasääntöihin, jonka seuran vuosikokous voi halutessaan päättää.

Ampparijuniorit

Lue myös muiden seurojen koronakuulumisista:
Salibandy ei pysähtynyt SalBassa – koronan keskellä kohti uutta kautta
EräViikingeillä usko tulevaan – korona-arki muuttaa tekemistä mutta ei pysäytä sitä
Kooveenkin kevät keikahti uusiksi – katseet silti jo koronan tuolla puolen

Kuvat: Esa Jokinen

Jaa artikkeli