Alle 16-vuotiaiden tyttöjen parhaimmisto tositoimiin: “Laji tarvitsee toisenkin ikäluokkamaajoukkueen”

Suomen alle 16-vuotiaat tytöt pääsevät Tampereella estradille ensimmäistä kertaa kohtaamalla Latvian alle 19-vuotiaiden tyttöjen joukkueen.

Sen lisäksi, että Suomi ja Ruotsi kohtaavat ensi viikonloppuna Tampereella alle 19-vuotiaiden tyttöjen ja poikien tuplamaaotteluissa, myös alle 16-vuotiaat tytöt pääsevät estradille ensimmäistä kertaa kohtaamalla Latvian alle 19-vuotiaiden tyttöjen joukkueen kahdesti.

Joukkueessa pelaa 2002 syntyneitä tyttöjä, ja päävalmentaja Hannu Santanen korostaa, että pelaajat ovat vasta opettelemassa kansainvälisten tapahtumien tavoille.

Joukkueen kokoaminen tapahtumaan sujui sujuvasti.

hannu_santanen.jpg– Edellinen leiri oli syyskuussa, ja tästä joukkueesta siellä oli paikalla 20 pelaajaa. Tässä on pelattu pelejä sekä FBA:n (Floorball Academy) että SM-sarjojen osalta, ja kyllä meillä aika hyvä tieto oli, mikä ikäluokan taso on tähän tapahtumaan nähden. Valintaprosessi ei siis sinällään ollut kovin vaikea, ja aika yhtä mieltä olimme valmentajien kanssa, Santanen sanoo.

Kun kyseessä on näin nuorista pelaajista koostuva ryhmä, tulostavoitteita tai -paineita ei aseteta. Tärkeintä on opetella, mitä maajoukkuetoiminta on ja siinä sivussa jakaa tietoa myös mahdollisista jatkokoulutusmahdollisuuksista.

– Meillä on kaksi lähtökohtaa. Ensimmäinen on se, että annetaan jonkinlainen maistiainen siitä, mitä kansainväliset tapahtumat ja toiminta ovat. Toinen puoli on sitten toisen asteen oppilaitoshaut, ja se liittyy maajoukkueen lisäksi myös FBA:n näkökulmaan. Jos mahdollisesti pelaajat haluavat hakea johonkin tiettyihin paikkoihin, voimme antaa vinkkejä ja opastaa.

Joku voi ihmetellä, miksi alle 16-vuotiailla täytyy olla jo oma maajoukkue. Santasen mukaan taustalla on montakin syytä.

– Ajattelen sen niin isommassa kuvassa, että laji tarvitsee toisenkin ikäluokkamaajoukkueen, ja kansainvälisesti sen soisi lyövän isomminkin läpi. Onko se sitten 16- vai 17-vuotiaiden, on oma kysymyksensä, mutta jos me haluamme pysyä kilpailussa lajien välillä mukana, se on iso juttu. Toisaalta jos mietitään huippupelaajia Suomen vinkkelistä, heihin päästään aiemmin kiinni ja heidät saadaan seurantaan varhaisemmassa vaiheessa. Tiedämme jo juniorivaiheesta, ketä siellä on ja heistä saadaan tietoa kerättyä. Aikuismaajoukkueetkin alkavat tehdä samoja testejä mitä junnumaajoukkueet ovat tehneet, ja on tärkeää, että meillä on tutkittua tietoa pelaajista pitkältä aikajänteeltä.

Latvian taso on arvoitus

Alle 19-vuotiaiden ja alle 16-vuotiaiden maajoukkuetaustat keskustelevat luonnollisesti aktiivisesti keskenään, ja Santanen on myös vanhemman ikäluokan katsomovalmentajana. Yhtenäistä tapaa pelata halutaan vaalia.

– Siinä mielessä pyritään luomaan yhteneväisyyttä, että samanlaisia juttuja käydään läpi. Painopisteenä on ollut nyt koko viime vuoden ja myös tässä tapahtumassa pallollinen pelaaminen etenkin hyökkäyspäässä. Päädyimme tiimin kanssa siihen, että hyökkäyspään hyökkääminen on meille tärkeä teema.

Santaselle tuplarooli tyttömaajoukkueiden valmennustöissä on maistunut.

– Antaahan se vinkkeliä nähdä myös sitä vanhempien puolta. Kun on tarkemmin nähnyt sitä tasoa, tietää missä kansainvälisissä peleissä mennään ja mihin asioihin tyttöpuolella FBA:ssa pitäisi kiinnittää huomiota. He kokivat siellä, että voisin olla hyödyllinen, ja olen nyt kahdessa tapahtumassa ollut heidän kanssaan. Teen heille videot ja olen katsomossa luureissa. Sveitsin kisoissa homma sitten huipentuu keväällä.

Vaikkei joukkueella tulospaineita olekaan, kaukaloon tämäkin uusi joukkue lähtee pelaamaan voittaakseen. Latvian alle 19-vuotiaiden taso on Santasellekin pieni arvoitus.

– Syyskuussa meidän alle 19-vuotiaat pelasivat Latvian naisia vastaan, ja Suomi voitti molemmat pelit. Oletan, että meidän pitäisi voittaa nämä pelit, mutta en lähde julistamaan. Sellainen fiilis on, että tasaiset pelit nähdään. Meidän tytöt pääsevät todennäköisesti pelaamaan fyysisempiä pelejä kuin mihin he ovat Suomessa tottuneet.

Tampereen pelien jälkeen vetovuoro vaihtuu, kun historiaa ensimmäisissä peleissä tekevät 02-syntyneet jäävät sivuun, ja 03-syntyneistä ryhdytään kasaamaan seuraavaa ryhmää.

– Tällä hetkellä toimintaa on kahdesti vuodessa. Syksyllä on vuorossa leiri 2003 syntyneille, ja kun U19-puolella taas 1999 syntyneet jäävät pois, marraskuun EFT-turnauksessa on todennäköisesti jo näitä 2002 syntyneitä mukana siellä vanhemmalla puolella.

Teksti: Henri Pitkänen

Jaa artikkeli