Hallitusehdokas: Tuulia Virhiä

Perustiedot
Nimi: Tuulia Virhiä
Ikä: 43
Koulutus: DI
Ammatti: Toimitusjohtaja
Kotikunta: Helsinki
Ehdottanut seura/seurat: Westend Indians ja ÅIF

Taustasi salibandyssa: Missä tehtävissä salibandyn parissa toimit tai olet aiemmin toiminut?
Aloitin salibandyn pelaamisen vuonna 1995 juniorisarjoissa ja siitä nuorena aikuisena liigaan. Liigassa tuli pelattua 7 kautta. Maajoukkueessa pelasin useamman kauden ja MM-kisoissa pelasin Singaporessa 2005. Vuonna 2004 tulin valituksi vuoden pelaajaksi.

Viimeiset 4 kautta olen lähinnä harrastanut naisten 3.divisioonan valmennuksessa ja mukavaa hommaa oli valmentaminenkin.

Muu aktiivisuus: luottamustoimet, järjestökokemus jne.
Olen toiminut kahden yritykseni hallituksessa viimeiset 6 vuotta. Toinen yritykseni SwanIT Oy on vahvasti kasvava kasvuyritys ja hallitustyö on ollut alusta asti ammattimaista ulkopuolisten hallitusammattilaisten kanssa.

Järjestöissä olen toiminut työtehtävissä ja konsultin roolissa mm. Plan Internation Suomessa kansainvälisten hankkeiden IT-asiantuntijana sekä Suomen Punaisessa Ristissä digipäällikkönä konsultin roolissa.

Olen myös toiminut Opetus ja kulttuuriministeriön valtionavustusuudistuksen esiselvityksen IT- asiantuntijana ja valtion harkinnanvarainen tukijärjestelmä on tullut tutuksi.

Miksi olisit hyvä henkilö hallituksen jäseneksi?
Uskon, että vahva lajitaustani salibandystä, järjestötyön tunteminen sekä ammattimainen hallitustyökokemus antaa hyvän pohjan toimia Salibandyliigan hallituksessa. Koko työurani on myös koskenut yhteiskunnallisia asioita isommassa mittakaavassa. Hallitustyössä tärkeintä on isojen kokonaisuuksien hahmottaminen, sekä strategian lisäksi sen toimeenpanon hallinta ja seuranta. Hallituksen tulee palvella koko lajiyhteisöä tasa-arvoisesti hahmottamalla mikä on tärkeintä koko lajille ja yhteisölle.

Uskon, että hallitus hyötyy erityisesti IT- ja digitalisaatio-osaamisestani, hallitustyön ammattimaisuudesta, vastuullisuusosaamisesta sekä talousseurannan hallitsemisesta.

Mikä on mielestäsi suomalaisen salibandyn tila tällä hetkellä? Missä on onnistuttu, missä on parannettavaa?
Salibandyn profiili, näkyvyys ja ammattimainen ote on parantunut huimasti viimeisten vuosien aikana. Huippu-urheilu tason brändäys on mielestäni onnistunut hyvin. Toki huippu-urheilutasolla on aina kehitettävää, mutta satsaukset ovat nyt olleet näkyviä isolle kansalle. Kehitettävää on varmasti olosuhteissa ja siihen pitää vaikuttaa tarpeeksi korkealla tasolla yhteiskunnassa.

Isona haasteena on junioritoiminnan laaja-alainen työ ja pelaajamäärien kasvattaminen. Ilman laajaa pelaaja- ja harrastajamäärää, ei laji kehity. Huippu-urheilun tason nostamiseen tarvitaan massoja, josta nousee huippuyksilöitä ja heitä luodaan kovassa kilpailussa ja laadukkaassa tekemisessä.

Valmennukseen on satsattava erityisesti junioritasolla. Olemme tottuneet salibandymaana harjoittelemaan teknisesti hyvin, mutta esim. fysiikkapuolella on paljon kirittävää jokaisella tasolla. Valmentajien kouluttaminen ja tuki seuroille on tärkeää. Usein joukkueurheilu aloitetaan kavereiden kanssa yhdessä ja lopetetaan huonoon valmentamiseen.

Salibandyn harrastustoimintaa tulisi myös kehittää. Salibandy on sosiaalinen ja helposti lähestyttävä laji, jota pelataan mielellään kaveriporukalla. Salibandyn ei-kilpailullista harrastamista tulisi tukea ja huolehtia, ettei tämä jää kilpaurheilun varjoon kokonaan. Suomi tarvitsee isojen lajiliittojen panostusta jatkuvasti rappeutuvan kansan kunnossa pitämiseen matalan kynnyksen harrastamisella ja sosiaalisella kanssakäymisellä.

Mihin asioihin haluaisit erityisesti vaikuttaa hallituksessa?
– Huolehtia, että hallitustyö on ammattimaista

– Salibandyn tulee olla taloudellisesti ja kulttuurillisesti terve laji

– Salibandyn maine tulee pitää hyvänä ja laji kiinnostavana kaikilla tasoilla

– Tasa-arvo asiat ovat tärkeitä ei vain paperilla, vaan myös käytännössä. Miten huolehditaan, että kaikilla on mahdollisuus harrastaa ja arvostus on yhtäläistä.

– Strategian toimeenpanon ja jalkauttamisen seuranta ja auttaminen niissä kohdissa, joissa on mahdollista. Vaikuttaminen tulee lopulta yhteisen strategian kautta.

– Oman osaamisalueen aihealueet erityisesti IT- ja digitalisaatio

– Vastuullisuus tulee ottaa huomioon hallitustyössä sekä liitonssa, ympäristöasioissa sosiaalisessa ympäristössä.

Vapaa sana
Hienoa päästä ehdolle Salibandyliiton hallitukseen ja tavataan 25.11.