SPV:n leppoisa kalamies Jyrki Holopainen on voittanut paljon, mutta Champions Cup puuttuu vielä: “Hirveä nälkä päästä nostelemaan mestaruuspyttyä”
Seinäjoen Peliveljet on isäntäjoukkueena myös mukana kaupungissa järjestettävässä Champions Cupissa 6.-8.10. Luottopuolustaja Jyrki Holopaisella on kova himo nostella mestaruuspyttyä, mutta joukkueessa tiedetään urakan olevan kova.
Ruukin Innossa alkujaan salibandyoppinsa saanut Holopainen siirtyi OLS:n keltaisesta paidasta Peliveljien punaiseen jo vuosikymmen sitten kesällä 2007, joten kohta kolmekymppinen puolustaja on nähnyt pitkän kaaren seinäjokisessa salibandyssa.
Kolminkertaisena Suomen mestarina hän on ollut mukana myös kaikissa kolmessa Champions Cup -reissussa joukkueen kanssa Uumajassa, Tampereella ja Mlada Boleslavissa. Mestaruutta ei ole tullut, mutta kokemuksia sitäkin enemmän.
– Jokaisesta turnauksesta on mieleen jäänyt juttuja, joita tehtiin hyvin ja joita olisi pitänyt tehdä vielä paremmin. Se on ainakin käynyt selväksi, että valmistautuminen täytyy tehdä huolella ja sen täytyy alkaa jo hyvissä ajoin. Peli- ja pallotuntuman täytyy olla siinä lyönnissä, että pystyy pelaamaan hyvää peliä jo syksyllä, Holopainen tietää.
Päävalmentaja Tommy Koponen vannoo toistojen ja rutiinitason kehittämisen nimeen, joten lajiharjoittelu on otettu tänä kesänä isona osana mukaan jo varhaisessa vaiheessa heinäkuun alusta alkaen. Holopaisen mukaan kivenkova puolustus on selkänoja, johon lyhyttä turnausta täytyy rakentaa.
– Puolustuksen täytyy olla superhyvää, jos haluaa pärjätä. Alle kolme maalia jos päästämme peliä kohden, meidän pitäisi kyllä pystyä tekemään riittävästi maaleja hyökkäyspäässä. Lisäksi erikoistilanteet korostuvat, ja esimerkiksi ylivoima, alivoima sekä rankkarit täytyy saada hiottua kuntoon jo turnaukseen mennessä.
SPV on kruunattu Suomen salibandymestariksi miesten puolella keväinä 2012, 2013 ja 2015, ja cupin ykkönen se oli vuonna 2011. Lisäksi kun joukkuessa on esimerkiksi Mikko Kohosen kaltainen kaksinkertainen maailmanmestari, löytyy joukkueen rungosta paljon voittamisen kulttuuria. Champions Cupia ei kuitenkaan ole tilillään kenelläkään.
– Hirveä nälkä on päästä nostelemaan mestaruuspyttyä. Olen tosin niin kilpailuhenkinen, että aikamoinen nälkä on aina pelata ja voittaa, mitä vaan pihapelejä ikinä pelataankaan.
Viime kausi päättyi SPV:n osalta pronssimitalit kaulassa Ville Kuuselan lakaistua himmeimmät mitalit jatkoaikamaalilla Pohjanmaalle. Joukkueessa tiedetään, että syksyn turnauksessa ennakkosuosikin viitat voi asetella aivan muiden ryhmien harteille.
– Kyllähän meillä melkoinen vuori on kiivettävänä, mikäli mielimme voittaa. Lähdemme mustana hevosena ja kohtaamme heti Wiler-Ersigenin. Jos sen voitamme, välierässä on todennäköisesti vastassa Falun, mutta “Veljet” on aina parhaimmillaan tiukoissa paikoissa, Holopainen luottaa.
Perjantainen puolivälierävastustaja, Sveitsin mestari Wiler-Ersigen on SPV:lle tuttu kilpakumppani. Joukkueet kohtasivat alkusarjassa Uumajassa viisi vuotta sitten sekä välierässä Mlada Boleslavissa syksyllä 2015. Ensimmäisen voitti SPV 10-9 ja toisen Wiler rankkareiden kautta numeroin 6-7, joten väriä ja maaleja peleistä ei ainakaan ole puuttunut. Entisen Peliveljen, maajoukkuepuolustaja Tatu Väänäsen paluu lakeuksille vihollispaidassa on mielenkiintoinen asetelma.
– Kova ja organisoitu joukkuehan se on. Aina siellä missä Tatu pelaa voitetaan jotain, ja puolustus heillä on raudanluja. Wiler on ärsyttävä vastustaja, Holopainen kuvailee.
Fokus pelissä
Champions Cupia lyhennettiin kolmepäiväiseksi turnaukseksi pari vuotta sitten, ja kuten IFF:n pääsihteeri John Liljelund haastattelussamme (linkki) aiemmin kesällä paljasti, jatkossa turnaus voi vielä typistyä jopa kaksipäiväiseksi. Holopaiselle formaatilla ei ole mitään merkitystä.
– En ole ikinä miettinyt tuollaisia asioita. Kun peli lyödään jollekin päivälle johonkin kellonaikaan, valmistaudun siihen, ja sillä mennään mitä isot herrat ovat päättäneet.
Syksyn turnauksen pääkallopaikkaa Seinäjoki Areenaa on remontoitu, ja tapahtumalla on erinomaiset puitteet. Syksyllä 300 liigapeliä ja kaiken järjen mukaan 200 tehopistettä (nyt 194) täyteen saava luottopuolustaja toivoo ja luottaa yleisön löytävän tapahtuman.
– Uskon, että yleisöä tulee hyvin ja ihmiset innostuvat tästä. Hienoa, että tapahtuma saatiin Seinäjoelle, sillä meillä on yksi maan parhaista kotiyleisöistä ja meininki on aina kohdallaan. Jos vielä muualta Suomesta ja ulkomailtakin saadaan porukkaa paikalle, Areenassa on varmasti hyvät kekkerit.
Uudistettu Areena on vielä Holopaisellekin mysteeri.
– En ole siellä itse edes käynyt vielä itse asiassa, enkä tiedä, milloin olemme menossa sinne treenaamaan. Siinäkin on omaa fiilistä, kun paikkoja on remontoitu ja hallia laajennettu.
SPV:n kesäharjoittelu tunnetaan perinteisesti suojuoksuista, henkisistä retkistä ja mäkitreeneistä, joissa miehestä otetaan mittaa ja urheilijoita viedään jaksamisen äärirajoille. Ehkä hieman yllättäen vasta tänä kesänä mukaan on tullut pohjalaisten lempilaji paini.
– Painitreenejä on ollut nyt ensimmäistä kertaa. Kai täällä on luotettu aina siihen, että osataan tarvittaessa painia, mutta nyt kun joukkue alkaa olla täynnä oululaisia, joudutaan painimaankin, Holopainen virnistää.
Kovimman painiveijarin nimeä ei löydy vielä tällä hetkellä joukkueen sopimuspelaajista. Viime kaudella Sveitsissä pelannut ja kesällä SPV:n mukana treenannut Miika Malkamäki on tehnyt molskilla vaikutuksen.
– “Siiloa” vastaan on hankalaa lähteä myllyttämään, kun 40 kiloa on painoeroa. Se on kova seppä, joka Malkamäen laittaa kenttään.
Entä kuka on Peliveljien heikoin painija?
– (Tuomas) Mustonen on ehkä pienin kaikista, eikä tässä itsekään mitään hyviä kyllä olla. Jari Hankkiota on pyöritelty asfalttipainissa, Holopainen nauraa.
Ei stressiä maajoukkueesta
SPV uudisti viime kaudeksi pelitapaansa selvästi pallollisempaan suuntaan, ja myös kokoonpano eli selvästi aiempia kesiä enemmän. Veren vaihtuminen ja pelitavan viilaaminen ovat olleet Holopaisen mieleen.
– Tykkään, että pallolla pelataan silloin, kun sillä pitää pelata, mutta kun pitää kääntää ja iskeä nopeasti, sitäkin pitää käyttää ja ne hetket täytyy osata tiedostaa. Pelaajiston osalta on tietysti tympeää, kun kaverit lähtevät, mutta uusien naamojen myötä tulee uusia juttuja. Viime kaudella oli hyvä meininki, kun tuli paljon muutoksia, ja nyt tänne on tullut tämä Rovaniemen mies (Joni-Arttu) Sieppi, joka ei osaa olla hiljaa lainkaan. Paljon tulee puhetta, mutta kukaan ei oikeastaan ymmärrä mitään, Holopainen veistelee.
Holopainen pelasi nuoruusvuotensa hyökkääjänä, kunnes kaudelle 2006-2007 siirtyi puolustukseen. Juuri tuolta viimeiseltä Oulun kaudelta on myös yhden kauden piste-ennätys 13+16. Mies itse kokee, että nykyään puolustaminen kiinnostaa vielä enemmän kuin aiemmin.
– En usko, että olen merkittävästi muuttunut pelaajana vuosien varrella, mutta paljolti Tatun (Väänänen) ansiosta tuli se, että ryhtyi miettimään ensin puolustuspäätä ennen hyökkäämistä. Kyllä mulle aika tärkeää on, että oma reppu pysyy puhtaana.
Tehokkaasti hyökkäyksiä tukeva puolustaja on kuulunut jo vuosia liigan kärkikaartiin, mutta maajoukkueen ovet ovat auenneet harvakseltaan. Kuudessa ottelussa pistepussi on karttunut kolmella pisteellä tehoin 2+1, mutta vähäinen edustusten määrä ei ole jäänyt liiemmin kaihertamaan.
– Totta kai maajoukkuepaita olisi aina hienoa pukea päälle, ja sitä kautta pääsisi luutimaan maailman kovimpia äijiä vastaan, mutta täytyy muistaa, että viime vuonna tuli MM-kultaa ja oikeat pelaajat siellä ovat olleet mukana. Tiedostan ja tunnen, että paukkuni riittäisivät maajoukkueeseen kyllä, mutta Suomen taso puolustajissa on todella kova, ja uusia nuoria on tulossa aina vaan lisää. Aina on halua olla mukana, mutten ole stressaajaluonne, enkä tästäkään ole ottanut mitään ylimääräisiä paineita. Palkinnot tulevat, jos ovat tullakseen, Holopainen avaa mietteitään.
Ura on kulunut toistaiseksi pelkästään Suomen kaukaloissa, mutta siihen oli tulossa muutos jo tänä kesänä. Siirto ulkomaille lykkääntyi kuitenkin nyt ainakin vuodella.
– Lähtö Ruotsiin oli lähellä, ja olin jo yhtenä päivänä sanomassa, että tulen. Jos kaikki olisi mennyt sovitusti, olisin lähtenyt, mutta siinä tuli sitten yksi pikkujuttu, mistä homma jäi kiikastamaan. Ei saatu sitä tässä kohtaa sumplittua, mutta nyt on vuoden sopimus Peliveljien kanssa, ja tilannetta katsotaan sitten myöhemmin uudestaan. Ulkomailla pelaaminen kiinnostaa kyllä, jos asiat natsaavat, mutta Seinäjoella on talo ja kaikki on täällä hyvin. Ennen Sveitsi kiinnosti enemmän, mutta nykyään Ruotsin Superliiga olisi kiinnostavampi vaihtoehto, Holopainen sanoo.
Poreammeessa jaetaan ilot ja surut
Holopainen tiedetään innokkaaksi perhokalastajaksi, jonka henkireikä on päästä narraamaan eväkkäitä eri puolille maailman kolkkia. Tämänvuotinen reissu suuntautuu elokuun alussa Venäjälle Kuolan niemimaalle lohiapajien ääreen. Kalareissuista saa apua myös salibandykaukaloihin.
– Perhokalastus ja luonnossa oleminen antavat meikäläiselle lisävirtaa ja buustia kylmiä ja pimeitä talvia varten. Se antaa myös mielenlujuutta, kun kelit ovat välillä mitä ovat, tulee nukuttua milloin ehtii ja hyttysiä piisaa. Siitä saa ehdottomasti sellaista tiettyä henkistä kovuutta myös pelikentille.
Kalastusseurue matkustaa Luoteis-Venäjälle tyylikkäästi helikopterikyydillä. Täydellinen tauko kaikesta tekee hyvää.
– Kun menemme helikopterilla, saa jättää puhelimen pois viikoksi, ja meillä ei ole kuin satelliittipuhelin siltä varalta, jos jotain sattuu. Maailman menosta ei tiedä viikkoon yhtään mitään, 15 kilon lohen pari kesää sitten napannut Holopainen toteaa matkakuumeisena.
Reissujen tarkoitus ei ole tuoda kalaa kilokaupalla kotiin, vaan motiivit ovat muualla.
– Siitäkin lohesta napsaistiin pari kuvaa, taputettiin kylkeen ja päästettiin takaisin jokeen. Yleensä päästän kaikki kalat pois, ja notskilla tehdään ruokaa hyvin harvoin.
Toinen Holopaisen henkireikä löytyy hieman lähempää takapihalta. Poreammeessa köllötellessä on hyvä analysoida niin hyvät kuin huonotkin pelisuoritukset.
– Kovien treenien ja pelien jälkeen on kivaa mennä ottamaan kylvyt, ja talvella se jacuzzi on etenkin päällä koko ajan. Siellä on usein joukkuekaveritkin käymässä, ja on se sellainen Peliveljien sosiaalinen paikka, jossa voi jauhaa peleistä ja jakaa ilot sekä surut.
Liigadebyytin nuorena poikana jo kaudella 2004-2005 tehnyt Holopainen on pelannut pitkän uran, jonka päätepistettä ei näy ainakaan vielä.
– Kliseinen vastaus, mutta pelaan niin kauan kuin se on hauskaa. Nautin pelaamisesta edelleen paljon, ja tuntuu, että vanhemmalla iällä se vain korostuu. Haluaisin vieläkin enemmän vastuuta.
Salibandyn jälkeinen urasuunnitelma ei varsinaisesti yllätä.
– Unelma olisi tehdä jotain kalastukseen liittyvää, Holopainen hymyilee.
Teksti: Henri Pitkänen
Kuvat: Juha Käenmäki
