Naisten maajoukkueen kesä sujui vauhdikkaasti, kun kesäkuussa kokoonnuttiin MM2017-projektin starttileirille Eerikkilään ja heinäkuussa edessä olivat opiskelijoiden MM-kisat Portugalissa. Porton MM-kisat huipentuivat äärimmäiseen jännittävään finaaliin Ruotsia vastaan, jossa MM-kulta ratkaistiin vasta rangaistuslaukauskisassa.
Kahdessa edellisessä arvokisafinaalissa (WUFC2014, WFC2015) Ruotsi oli vienyt mestaruuden rangaistuslaukauksilla, mutta kolmas kerta toden sanoi Suomelle, kun Eliisa Alangon, My Kippilän ja Jaana Lirkin maaleilla sekä Tiltu Siltasen torjunnoilla Suomi nappasi makean maailmanmestaruuden.
Nappiin menneiden opiskelijakisojen jälkeen naisten maajoukkue pääsee testaamaan Ruotsin kuntoa heti uudestaan syyskuussa, kun maat kohtaavat perinteisissä kaksoismaatteluissa. Naisten ottelut pelataan perjantaina 9.9.2016 Uumajassa sekä sunnuntaina 11.9.2016 Vantaan Energia Areenalla.
Naisten maajoukkueen valmennustiimi Lasse Kurronen, Irina Peltola ja Markus Huhtimo on koonnut maaottelutapahtumaan joukkueen, jossa sekoittuvat nuoruus ja kokemus.
Suomen ennestäänkin vahva puolustuspää vahvistuu edelleen, kun UHC Dietlikonissa pelaava, kokenut Laura Mertsalmi (kuvassa) tekee paluun Suomen väreihin. Puolustuksen johtohahmona Mertsalmi nähtiin edellisen kerran joulukuun kotikisoissa. Opiskelijoiden kultajoukkueesta naisten maajoukkueessa ensiesiintymisen tekevät kultavahti Tiltu Siltanen sekä hyökkäyspään maalitykki Julia Turunen.
Ensimmäistä kertaa naisten Suomi-paidan päälleen pukevat myös kesäleirillä pirteästi esiintynyt nuorisokolmikko eli TPS-pelaajat Jenna Saario ja Sofia Leino sekä Sveitsin Zug Unitediin kesällä siirtynyt taitava rightin hyökkääjä Sara Piispa.
– Mukana on viisi ensikertalaista, joita Ruotsin kohtaaminen saattaa vähän jännittääkin. Meidän tavoitteena on rakentaa ilmapiiriä, johon on helppo tulla niin uusien kuin kokeneempienkin pelaajien. Kilpailua pelipaikoista on tällä hetkellä ihan mukavasti, vaikka jonkin verran porukkaa onkin vielä sairastuvalla. MM-kisoihin on reilu vuosi aikaa, joten hyvin tässä ehtii kierrättää ja kokeilla pelaajia. Tämä strategia jatkunee kauden aikana ja toivottavasti uusiakin läpilyöntejä maajoukkueeseen tapahtuu, päävalmentaja Lasse Kurronen taustoittaa joukkueen rakentamista.
Suomen joukkue aloittaa maaotteluihin valmistautumisen keskiviikkona 7.9.2016, jolloin edessä ovat ensin testit Tiger Sport Areenalla ja iltapäivällä joukkue lentää Uumajaan. Uumajassa joukkue harjoittelee kolmesti ennen perjantain ottelua. Lauantaina on paluu Suomeen ja valmistautuminen sunnuntain Energia Areenan otteluun.
– Mielenkiinnolla odotan, miten hyvin pelaajat ovat sitoutuneet harjoitteluun kesällä. Testaamme pelaajat tapahtuman aluksi ja pystymme antamaan palautteen heti. Tavoitteemme on olla maailman paras joukkue ja siinä yhtälössä vapaamatkustajan paikkoja ei ole. Tietysti aina on mukava myös nähdä missä mennään pelillisesti suhteessa Ruotsiin. Näin kesän jälkeen on aina vähä kysymysmerkkejä ilmassa, Kurronen pohtii.
Päävalmentaja Kurronen kertoon, että maajoukkuevalmennus rakentaa aktiivisesti yhteistyötä myös naisten liigajoukkueiden kanssa.
– Olemme kutsuneet sunnuntain otteluun kaikki liigavalmentajat ja tarkoitus olisi rakentaa toimintatapaa, jotta maajoukkueen ja seurojen välistä yhteistyötä saadaan parannettua. Toivottavasti saamme kaikki seurat edustettuina paikalle ja vietyä yhteistyötä eteenpäin.
Ruotsi-otteluiden otteluohjelma (ajat Suomen aikaa)
Torstai 8.9.2016 klo 20:10 Miehet: Ruotsi-Suomi, Umeå Energi Arena
Perjantai 9.9.2016 klo 20:10 Naiset: Ruotsi-Suomi, Umeå Energi Arena
Sunnuntai 11.9.2016 klo 13:00 Naiset: Suomi-Ruotsi, Vantaan Energia Areena
Sunnuntai 11.9.2016 klo 16:00 Miehet: Suomi-Ruotsi, Vantaan Energia Areena
Sunnuntaina Suomessa pelattavien otteluiden lipuista iso osa on jo myyty ja viime vuonna tapahtuma oli loppuunmyyty.
Pääsyliput
Joukkuelippu (päätykatsomot)
120 € (max. 20 hlöä)
Tilauslomake täällä.
Yksittäisliput ennakkoon
Aikuiset 15 €
Alennusryhmät 8 € (opiskelijat & eläkeläiset)
Pyörätuoli 8 €
Lapset (6-16 v.) 5 €
Yksittäiset liput myy Lippupiste: lippu.fi/salibandy
Suomen maajoukkue, Ruotsi-ottelut
Maalivahdit |
ikä |
seura |
ottelut |
maalit |
syötöt |
yht. |
Laura Loisa |
25 |
Classic |
52 |
0 |
0 |
0 |
Tiltu Siltanen |
27 |
SB-Pro |
0 |
0 |
0 |
0 |
|
|
|
||||
Puolustajat |
|
|
||||
Minna Kallio |
33 |
Classic |
3 |
0 |
0 |
0 |
Mia Karjalainen |
28 |
PSS |
68 |
10 |
16 |
26 |
My Kippilä |
20 |
Rönnby IBK (SWE) |
20 |
2 |
8 |
10 |
Inka Lampinen |
26 |
NST-Lappeenranta |
4 |
1 |
0 |
1 |
Laura Manninen |
23 |
Pixbo Wallenstam (SWE) |
31 |
1 |
7 |
8 |
Laura Mertsalmi |
27 |
UHC Dietlikon (SUI) |
75 |
4 |
17 |
21 |
Hanna Sipiläinen |
27 |
Classic |
20 |
3 |
5 |
8 |
|
|
|
||||
Hyökkääjät |
|
|
||||
Eliisa Alanko |
27 |
Classic |
87 |
62 |
19 |
81 |
Kristiina Kauppila |
24 |
Classic |
64 |
13 |
17 |
30 |
Elina Kujala |
29 |
SB-Pro |
109 |
46 |
37 |
83 |
Karoliina Kujala |
29 |
SB-Pro |
96 |
33 |
33 |
66 |
Sofia Leino |
19 |
TPS |
0 |
0 |
0 |
0 |
Jaana Lirkki |
25 |
SB-Pro |
20 |
6 |
5 |
11 |
Sanni Nieminen |
25 |
Classic |
16 |
4 |
0 |
4 |
Sara Piispa |
20 |
Zug United (SUI) |
0 |
0 |
0 |
0 |
Nina Rantala |
27 |
Classic |
49 |
21 |
32 |
53 |
Jenna Saario |
18 |
TPS |
0 |
0 |
0 |
0 |
Julia Turunen |
21 |
PSS |
0 |
0 |
0 |
0 |