EFT-turnaus lähestyy: Ville Lastikan ura lähti nousuun Elenia Areenalla

Kolmella paikkakunnalla pelattava miesten ja alle 19-vuotiaiden poikien Euro Floorball Tour -turnaus saa avauksensa Hämeenlinnassa Elenia Areenalla perjantaina 8. marraskuuta.

Palataanpa ajassa viisi vuotta taaksepäin ja syksyyn 2014. Tuolloin Hämeenlinnassa ja uutuuttaan huokuvassa Elenia Areenassa pelattiin niin ikään miesten ja U19-poikien EFT-turnaus Suomen, Tshekin, Ruotsin ja Sveitsin kesken.

Tuolloin Suomen miehet valmistautuivat vuoden 2014 MM-kisoihin päävalmentaja Petri Kettusen alaisuudessa, nykyisen Suomen salibandymiesten päävalmentajan Petteri Nykyn luotsatessa Sveitsin miehiä.

Parhaiten vuoden 2014 EFT-turnaus muistetaan kuitenkin Suomen U19-poikien väkevistä otteista ja komeasta EFT:n turnausvoitosta puhtaalla pelillä.

Tuolloin suomalaisen salibandyväen tietoisuuteen ponnahti 18-vuotias Ville Lastikka.  

Kaudella 2013-14 Lastikka pääsi kokeilemaan siipiensä kantavuutta Divarissa yhdeksän ottelun verran. Hän pelasi hämeenlinnalaisessa Steelersissä rinnakkaisedustuksella ja kerrytti samalla junioripelejä RSS Panthersin mukana.

Lastikka oli jo noteerattu U19-maajoukkueen valmennuksessa maaliahneena hyökkääjänä, mutta varsinaisen näytöksen hän antoi osaamisestaan kotiyleisön edessä marraskuussa 2014 Elenia Areenan maaotteluissa.

Annetaanpa miehen itse kertoa muistonsa noilta ajoilta.

Ville Lastikka 2014 EFT-turnauksessa – Hämeenlinnan EFT oli oikeastaan lopullinen läpimurtoni U19-maajoukkueessa. Olin pelannut nuorten maajoukkueessa jo muutamia kertoja, mutta peli ei oikein ollut ”lähtenyt”. Hain vielä uskallusta, enkä ollut tyytyväinen otteisiini, vaikka Steelersissä oli hyvä alkukausi.

– Elenia Areenan EFT-turnauksessa katsomossa oli paljon kavereita ja läheisiä, mikä antoi kivasti itseluottamusta. Onnistuin mielestäni hyvin ja sain silloin viimeistään todistettua itselleni, että pärjään kansainvälisissä peleissä, Lastikka vetää yhteen kanuunaturnauksensa.  

Näin voi hyvällä syyllä sanoa. Avausottelussa Lastikka kuritti Tshekkiä tehoin 6+3, 17-1-lukuihin päättyneessä ottelussa.

– Onhan tämä sairaan makeeta päästä pelaamaan kotiyleisön edessä, Divarin pistepörssiä johtanut Lastikka (viereinen kuva) kertoi tuolloin täysosumaillastaan.

Seuraavana päivänä Sveitsiä vastaan saldo oli 1+2 Suomen möyhentäessä alppimaan 12-4. Päätösottelussa Elenia Areenan lemmikiksi kohonnut ja lähiseudulta, Lopelta salibandyoppinsa ammentanut nuorukainen oli kaatamassa Ruotsia kahdella maalilla, kun Suomi kukisti länsinaapurin trillerissä 5-3. Hän naulasi itse voiton sinetöineen Suomen viidennen maalin.   

Kuten tunnettua, Lastikan ura on sittemmin edennyt navakassa myötätuulessa. Hän on vuoden 2015 U19-ikäluokan maailmanmestari ja haki Sveitsin mestaruuden keväällä 2017 SV Wiler-Ersigenin riveissä. Viime vuoden joulukuussa Lastikka löi lopullisesti läpi kansainväliseen salibandyeliittiin, kun hän oli isossa roolissa Suomen salibandymiesten MM-kultaan päättyneissä kisoissa Prahassa.

Pian pelataan maaotteluita Hämeenlinnan Elenia Areenalla. Suomen miesten EFT-joukkuetta ei ole vielä julkistettu, mutta 8. marraskuuta Ville Lastikka pääsee hyvin todennäköisesti pukemaan Suomen maajoukkuepaidan ylleen. Tällä kertaa miesten maajoukkueessa, kun Suomi kohtaa Tshekin.

Vaikka Lastikka siirtyi Steelersistä viime kauden jälkeen tamperelaisen Classicin riveihin, on hänellä vankka kannattajakunta edelleen Hämeenlinnassa. Maajoukkueen matkassa luvassa on aina erityinen tapahtuma. Niin myös Ville Lastikalle.

Tällä kertaa Elenia Areenalle ei juokse 18-vuotias, itseluottamustaan hakeva nuorukainen, vaan kokenut ja paljon voittanut maajoukkueen profiilipelaaja. Mutta edelleen vasta 23-vuotias.

– Totta kai odotan innolla tulevia maaotteluita. Hämeenlinnassa ja Steelersissä olen kuitenkin aika lailla saanut ensi kosketukset miesten peleihin – ja maajoukkueenkin, ja siellä on edelleen paljon kavereita ja perhekin asuu lähellä. Toivottavasti saadaan paljon väkeä katsomoon, kertoo rauhallisuudestaan tunnettu Ville Lastikka tunnelmiaan.  
 
Vuoden 2019 EFT-turnaus starttaa 8. marraskuuta Elenia Areenalla, jossa pelataan turnauksen ensimmäiset ottelut. Jatkoa seuraa 9.11. Tampere Areenalla ja turnaus päättyy 10.11. Vantaan Energia Areenalla.

Lue lisää EFT-tapahtumasivulta.

Euro Floorball Tour -otteluohjelma
Perjantai 8.11.2019 – Elenia Areena
10:00 Ruotsi – Sveitsi (U19)
12:45 Ruotsi – Sveitsi (miehet)
16:15 Suomi – Tshekki (U19)
19:00 Suomi – Tshekki (miehet)

Lauantai 9.11.2019 – Tampere Areena
10:15 Tshekki – Ruotsi (U19)
13:00 Suomi – Sveitsi (U19)
16:00 Suomi – Sveitsi (miehet)
19:00 Tshekki – Ruotsi (miehet)                 

Sunnuntai 10.11.2019 – Vantaan Energia Areena
9:15 Sveitsi – Tshekki (U19)
12:00 Sveitsi – Tshekki (miehet)
14:45 Suomi – Ruotsi (U19)
17:30 Suomi – Ruotsi (miehet)

Ville Lastikka MM2018-kisoissa

Kuvat: Juhani Järvenpää (EFT 2014) ja Ville Vuorinen (MM 2018)

Jaa artikkeli