EFT-turnaus lähestyy: Sami Johansson ensi kertaa Tampere Areenalla maajoukkuepaidassa

Sami Johanssonille Tampere Areena on enemmän kuin tuttu paikka. Marraskuun EFT-turnauksessa hän esiintyy siellä kuitenkin ensimmäistä kertaa maajoukkuepaidassa.

Hurjaan maalivireeseen Salibandyliigassa äitynyt Sami Johansson tuntee Tampere Areenan kuin omat taskunsa. Koko liigauransa Classicin värejä edustanut Johansson on juhlinut Tampereen salibandypyhätössä niin Suomen mestaruutta kuin Suomen cupin mestarina, mutta Suomen maajoukkuepaidassa hän ei siellä vielä ole pelannut.

Pian asia korjaantuu, kun 26-vuotias Johansson on mukana Suomen salibandymiesten iskiessä Tampere Areenalla EFT-turnauksen toisena kilpailupäivänä, lauantaina 9. marraskuuta, Sveitsiä vastaan.

– Onhan se tuttu paikka, johon liittyy paljon mukavia muistoja. Hienoa, kun saa pelata maajoukkuepaidassa kotiyleisön edessä ja vielä kotikaupungissa ja -hallissa, Sami Johansson maistelee tulevaa turnausta rauhalliseen tyyliinsä.

Jo pelkästään Johanssonin vuoksi kannattaa hakeutua katsomoon. Hän on pelaaja, joka antaa tekojen puhua puolestaan. Salibandyliigassa hän on latonut seitsemään otteluun hurjat 20 osumaa eli vastustajan maaliverkko on heilunut kesiarvoisesti liki hattutempun edestä joka pelissä. Mihin hän yltää maajoukkuepaidassa Tampere Areenalla, odotetaan mielenkiinnolla.

– Tampere Areena on sopivan kokoinen paikka EFT-turnaukselle ja uskon, että paikalle saapuu normaalia enemmän omia tuttuja kuin yleisöä muutoinkin.

Näin on syytä olettaa, sillä Suomen salibandypääkaupungin tittelin Classicin menestyksen myötä ottaneella Tampereella ei ole hetkeen saatu nauttia Suomen salibandymiesten otteista.   

Edellisestä kerrasta, kun Suomen salibandymiehet esiintyivät Tampere Areenalla, on vierähtänyt yli kuusi vuotta. Keväällä 2013 siellä pelattiin niin ikään EFT-turnaus, mutta ilman Sami Johanssonia. Vuoden 2011 U19-poikien maailmanmestarijoukkueeseen kuulunut Johansson kolkutteli jo miesten maajoukkueen ovella, mutta debyytti antoi vielä odottaa.

Johansson pelasi ensimmäisen miesten maaottelunsa MM-karsinnoissa tammikuun lopulla 2014 Puolassa. Vastassa ollut Espanja kaatui 10-1. Eikä suurempaa haastetta ollut lopuistakaan vastustajista.

Vuoden 2014 MM-kisoissa Johanssonia ei nähty, mutta seuraavilla kerroilla 2016 ja 2018 hän on kuulunut Suomen johtaviin pelaajiin. Kahdet MM-kisat ovat tuoneet hänelle kaksi MM-kultaa.

Viime kaudella Johansson putsasi palkintopöydän viimeistä murusta myöten. MM-kullan ohella hän juhli Champions Cupin ja Suomen Cupin voittoa ja päätti kauden Suomen mestarina. Kaiken merkittävän jo salibandyssa saavuttanut snaipperi ei kuitenkaan myönnä liekin hiipuneen. 15-20 tuntia salibandyn eteen viikossa töitä tekevän Johanssonin seuraava iso tavoite on MM2020-kotikisat.

– Voittamiseen ei vain kyllästy. Kotikisat ovat olleet tavoitteenani siitä lähtien, kun kuulin, että ne järjestetään Suomessa. Se antaa motivaatiota paiskia töitä, neljättä vuotta kauppatieteitä Tampereen yliopistossa opiskeleva Mansen mies paaluttaa seuraavan ison haasteensa miesten salibandymaajoukkueessa.

Tampereen kaupungin päässä ollaan tyytyväisiä EFT-tapahtuman saamisesta paikkakunnalle.
– Olemme enemmän kuin tyytyväisiä, että salibandyn huippumaat saadaan tänne. Tampere isännöi vuosittain lukuisia tapahtumia junioreista senioreihin, mutta maaottelut ovat aina erityisiä tapahtumia ja lisäksi kansainvälisyys täydentää kaupunkistrategiaamme ja sopii profiiliimme täydellisesti, kertoo Tampereen kaupungin liikunta- ja nuorisoyksikön johtaja Pekka P. Paavola.

Salibandy on hänen mukaansa muutoinkin kovassa huudossa kaupungissa.
– Arvioisin, että salibandy on tällä hetkellä voimakkaimmin kasvava laji. Se vetää lasten ja nuorten puolella paljon harrastajia puoleensa matalan aloittamiskynnyksen vuoksi. Jopa yksilölajien kustannuksella. Moni laji on varmasti kateellinen salibandylle tästä.

Salibandyn olosuhteet puhuttavat monessa kaupungissa, eikä Tampere tee tässä suhteessa poikkeusta.
– Olosuhteet tulevat vastaan täälläkin. Salibandyn harrastajat joutuvat tukeutumaan yksityisten toimijoiden tiloihin, eikä se ole tasa-arvon kannalta hyvä asia. Siitä pitää antaa pitkä miinus kaupungille, Paavola myöntää.

Tampere Areenan kohtalokin on sinetöity, kun alue on kaavoitettu asuinrakentamiseen. Aikataulusta ei vielä ole täyttä varmuutta.
– Kaupunki on ottanut asian huomioon ja korvaavia tiloja sisäpalloilulle on luvassa. Asiaan pitää reagoida siten, että katveaikaa ei jää, kun Tampere Areena aikanaan poistuu käytöstä, hän toteaa.

EFT- turnauksen pääsyliput ja lisätiedot täällä.

Otteluohjelma
Perjantai 8.11.2019 – Elenia Areena
10:00 Ruotsi – Sveitsi (U19)
12:45 Ruotsi – Sveitsi (miehet)
16:15 Suomi – Tshekki (U19)
19:00 Suomi – Tshekki (miehet)

Lauantai 9.11.2019 – Tampere Areena
10:15 Tshekki – Ruotsi (U19)
13:00 Suomi – Sveitsi (U19)
16:00 Suomi – Sveitsi (miehet)
19:00 Tshekki – Ruotsi (miehet)                 

Sunnuntai 10.11.2019 – Vantaan Energia Areena
9:15 Sveitsi – Tshekki (U19)
12:00 Sveitsi – Tshekki (miehet)
14:45 Suomi – Ruotsi (U19)
17:30 Suomi – Ruotsi (miehet)

Lue myös:
Miesten EFT-joukkue valittu – Rantala ja Jonaeson debytoivat
EFT-turnaus lähestyy: Ville Lastikan ura lähti nousuun Elenia Areenalla

Kuva: Ville Vuorinen/MM2018

EFT 2019

Jaa artikkeli