Ville Heiska ratkaisi jatkoajalla: Suomi on salibandyn nuorten maailmanmestari!

Suomi on salibandyn U19-miesten maailmanmestari! Suomi kaatoi Zürichin MM-turnauksen loppuottelussa Tshekin 4-3 Ville Heiskan jatkoaikamaalilla.

Aatu Knuuti iski suorasta juoksusta Suomen johtoon jo 30 sekunnin pelin jälkeen, mutta Tshekki tuli rinnalle Adam Buresin sijoituksella. Suomi repi eroa toisessa erässä, kun Ville Heiska sivalsi taskusta lähteneestä pikkukantista johto-osuman takakulmaan ja vielä irti vartijastaan kiepsahtanut Joona Kajaala kiskaisi lukemiksi 3-1.

Tshekki kavensi toisen erän alussa ylivoimahyökkäyksestä, ja myös sen lopun riskipeli ilman maalivahtia tuotti tuloksen. Michael Wertheim laukoi pallon maaliin Suomen pieneksi valuneen puolustusviisikon läpi runsaat kaksi minuuttia ennen loppua. Suomella oli sitä ennen ollut paikka jo neljänteen maaliin, mutta Aatu Knuutin laukaus kimahti takaisin yläputkesta.

Jatkoajan huimimmat paikat rakensi Tshekki, mutta maalivahti Aapo Seppälä pelasti Suomen toistuvasti. Suomen kultainen maali tuli komeasta suorasta hyökkäyksestä: Jami Markkanen tarjoili keskelle Veikko Paajaselle, jota vastustajat ryntäsivät peittämään, mutta Paajanen näki vielä oikealla vapaana Ville Heiskan, joka sai sijoittaa pallon avoimeen verkkoon.

– Aika hyvä fiilis on tällä hetkellä, Suomen päävalmentaja Jussi Huovinen huokaisi.
– Isossa kuvassa se, kuinka ison kasvun nuo pelaajat ovat ihmisinä tehneet, on ihan järkyttävän suuri, ja se tunteiden säätely mitä he ovat harjoitelleet ja miten he pystyvät kontrolloimaan sitä. On opeteltu siirtymään aina seuraavaan toimintaan ilman että jäädään kiinni johonkin tiettyyn asiaan, ja pojat ovat ottaneet sen jutun todella hyvin vastaan. Kaikki se tunne, mitä sieltä tuli, oli upeata nähdä.

Päävalmentaja halusi erikseen kiittää siitä tuesta, jonka pelaajat ovat matkallaan vanhemmiltaan saaneet.
– Perjantaina luettiin yllätyksenä pelaajille kirjeet heille heidän vanhemmiltaan, ja se oli todella upea hetki. Toivoisin, että kaikki puhuisivat toisilleen vielä enemmän tunteistaan ja välittämisestä, jotta tämä maailmakin jollain tavalla paranisi, Jussi Huovinen mietti.

– Pelillisesti tämä on upea ryhmä. Vielä vähän parempaan pitäisi pystyä, jotta oltaisiin sattuman yläpuolella. Tänään meinasi vähän repsahtaa, mutta nyt on tärkeintä, että ollaan maailmanmestareita.

Roosa Vilkasen ja Henri Keräsen ja IFF:n ottelukuviin

Pronssiottelussa Sveitsi löi Ruotsin rangaistuslaukauksilla 4-3. Kerta oli toinen, kun kuusi nuorten maailmanmestaruutta vienyt Ruotsi jää ikäluokan MM-turnauksessa ilman mitalia. Viimeksi niin kävi 2015.

U19-ikäluokan maailmanmestaruudesta on nyt pelattu vuodesta 2001 alkaen 13 kertaa. Suomi on ollut joka kerta mitaleilla saaliinaan viisi MM-kultaa (2003, 2011, 2015, 2017 ja 2025), kolme hopeaa ja viisi pronssia.

Ruotsi on voittanut maailmanmestaruuden kuudesti ja Tshekki kahdesti.

Kaksi vuotta sitten Tanskassa Ruotsi palasi mestariksi Tshekin kahden perättäisen voiton jälkeen. Suomi sijoittui silloin pronssille.

Salibandya, Zürich, Sveitsi

U19-miesten MM-turnaus, loppuottelu

Suomi–Tshekki 4-3 ja. (1-1, 2-0, 0-2, 1-0)

1. erä: 0.30 Aatu Knuuti (Rasmus Nyström) 1-0, 4.53 Adam Bures (Jan Krejca) 1-1.
2. erä: 24.48 Ville Heiska (Veikko Paajanen) 2-1, 30.19 Joona Kajaala (Eino Hannula) 3-1.
3. erä: 45.06 Mikes Motejzik (Vojtech Petran) 3-2, 57.47 Michael Wertheim (Jakub Varecha) 3-3 im.
Jatkoaika: 67.50 Heiska (Paajanen) 4-3.

Torjunnat:
Aapo Seppälä Suomi 4+8+0+1=13,
Miroslav Kovarik Tshekki 3+5+5+2=15.

Jäähyt: Suomi 2 min, Tshekki 0 min.

Erotuomarit: Josef Fässler ja Benjamin Schläpfer, Sveitsi.

Yleisöä: 5 321.

Suomen parhaana palkittiin maalivahti Aapo Seppälä.

Seppälä, Leino ja Knuuti kisojen tähdistöön

Suomen joukkueesta valittiin kisojen tähdistöön kolme pelaajaa eli maalivahti Aapo Seppälä, puolustaja Ilmo Leino ja laitahyökkääjä Aatu Knuuti. Hopeajoukkue Tshekistä oli kaksi pelaajaa ja pronssiryhmä Sveitsistä yksi.

MM-turnauksen All Stars:

Maalivahti: Aapo Seppälä Suomi
Puolustaja: Ilmo Leino Suomi
Puolustaja: Michael Wertheim Tshekki
Keskushyökkääjä: Mikes Motejzik Tshekki
Laitahyökkääjä: Aatu Knuuti Suomi
Laitahyökkääjä: Matteo Gervasoni Sveitsi

Katso finaalin maalikooste:

Kuvat tekstin alla: IFF

Jaa artikkeli