Salibandyseurojen edustajat kokoontuivat toukokuun lopuksi Zoomin välityksellä Seuratoimijoiden verkostopäivään, jossa linjoilla oli parhaimmillaan lähes 50 henkilöä. Päivän teemana oli liiton strategian tavoitteista tärkein eli elinvoimaiset seurat, ja ohjelmaan kuului paneeli- ja yleiskeskustelua, pienryhmätyöskentelyä ja vaikutuksen tehnyt Henkka Hyppösen puhe.
Liiton varapuheenjohtaja Kaarina Vuoren johtamassa paneelissa Oilersin toiminnanjohtaja Jouni Vehkaoja, M-Teamin hallituksen puheenjohtaja Ursula Snellman, Welhojen seuratyöntekijä Simo Leppänen ja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHUn erikoistutkija Outi Aarresola etsivät urheiluseuran elinvoiman salaisuutta.
Ihmiset ovat seurojen tärkein voimavara
Salibandyliiton strategiassa seurojen elinvoimaisuuden päätekijöiksi listataan tasapainossa oleva talous, esimerkillinen johtaminen, kunnossa olevat olosuhteet, laadukas valmennus ja ammattimainen toiminta sekä tietysti salibandyn arvot: vastuullisuus, avoimuus, yhteisöllisyys ja ennakkoluulottomuus.
– Jos on olosuhteet ja tekijät, on myös toimintaa, tiivisti Jouni Vehkaoja lähtökohdan, ja hyvin nopeasti keskustelu keskittyi toiminnassa olevien ihmisten tärkeyteen.
– Kun toimijat voivat seurassa hyvin, se välittyy myös pelaajille ja sitä kautta vanhemmille.
– Seura on pelaajiaan varten, ja kun heille on mielekästä ja motivoivaa toimintaa syntyy yhteisöllisyys, sanoi Ursula Snellman ja sai tukea Simo Leppäseltä.
– Haluamme, että ihmiset kokevat meillä olonsa arjessa turvalliseksi ja kokevat olevansa tärkeitä.
Laadukkaan valmennuksen merkitys nousi keskustelussa yhä uudelleen pinnalle.
– Kaiken sydän on valmennus, ja se ruokkii kaikkea muuta, Ursula Snellman muotoili, ja Simo Leppänen jatkoi:
– Kun valmennus on laadukasta, lapset innostuvat ja sitä kautta vanhemmatkin innostuvat.
Urheiluseuroja on tutkittu jo vuosikymmeniä, ja Outi Aarresola kertoi keskeisiksi tekijöiksi havaitun hyvin pitkälti samat kuin Salibandyliiton strategiassa eli seuran ympäristö, johtaminen, rakenne ja inhimilliset resurssit.
– Seuran elinvoimaisuushan ei riipu sen koosta tai kilpailullisesta tasosta, Aarresola muistutti.
– Haasteet syntyvät etenkin niistä tilanteista, joissa seuran tavoitteet ja kapasiteetti eivät ihan kohtaa.
Mahdollisuuksia korosti myös Salibandyliiton seura- ja harrastustoiminnan johtaja Mervi Kilpikoski muistuttaessaan, että tekemisen laatu ei ole kiinni tittelistä tai asemasta seurassa.
– Toki siinä 40 ja usein useammassakin viikkotunnissa saa paljon asioita enemmän tehtyä mutta päätoimisuus ei ole sama kuin ammattimaisuus. Innostunut ja osaava amatööri eli vapaaehtoistyöntekijä hakkaa kyllä löysällä asenteella toimivan ammattilaisen mennen tullen eli ei ole tarvetta heittää kirvestä kaivoon, vaikka seurassa ei palkattuja toimihenkilöitä olisikaan.
Yhteistyössä paljon mahdollisuuksia käyttämättä
Panelisteja pyydettiin myös miettimään, millä seurojen elinvoiman osa-alueilla on eniten työtä tehtävänä ja mihin tulisi tarttua ensimmäisenä.
– Johtaminen on monessa seurassa haaste, kun ihmisten saaminen hallituksiin on vaikeaa, Jouni Vehkaoja kertoi.
– Sinä on äkkiä pallo jalassa ja mokkapalojen leipomista ja vastaavaa riittää. Mitä kollegoiden kanssa on jutellut, joutuu toiminnanjohtaja monesti johtamaan ylöspäin ja patistamaan hallitusta hommiin. Lisäksi ovat ainakin Espoossa olosuhteet haaste, kun tiloja monesti ei ole suunniteltu salibandya ajatellen. Sillä puolella vaikuttamisessa on vielä paljon tehtävää.
– Itse kaipaisin paljon enemmän sparraamista ja seurojen välistä yhteistyötä, nosti Ursula Snellman esiin teeman, joka ottikin keskustelussa ison roolin.
– Vaikka aluksi voi olla epäluuloa, on sillä puolella paljon mahdollisuuksia eikä seurojen kesken isoveli/pikkuveli-asetelmakaan ole välttämättä haaste.
Jouni Vehkaoja kiitti Espoon kaupungin liikuntapalveluja ansiokkaasta työstä seurojen yhteistyön hyväksi.
– Itsellä on erittäin positiivisia kokemuksia. Vaikka aluksi oltiin omissa poteroissa ja pelättiin harrastajien menettämistä muille, lähti kaupunki yhdistäväksi tekijäksi ja on saatu hyviä keskusteluja ja kohtaamisia yli lajirajojen. Salibandypuolella on ollut hyviä kehityspäiviä, ja ne parhaat ja luovimmat keskusteluthan alkavat sitten kalvosulkeisten jälkeen. Itselle on muodostunut oma turvapiiri toiminnanjohtajista ja urheilujohtajista, ja F-liigassahan meillä on tosi avoin keskusteluyhteys ja voidaan vaihtaa kokemuksia siitä, mikä on toiminut ja mikä ei. Salibandyliitolla on vielä paljon mahdollisuuksia kehittää seurojen välistä yhteistyötä.
– Samoin Divarin kehitysryhmässä meillä on ollut mahtavaa yhteistyötä, kiitti Ursula Snellman.
Simo Leppänen harmitteli sitä, kuinka pieni osa seuroista vielä toistaiseksi on löytänyt mukaan näihin tapahtumiin, joilla on paljon annettavaa.
– Tämä ei ole mikään maksettu mainos, kun sanon, että liitto on järjestänyt ja järjestää mahtavia tapahtumia valmentajille ja seuraihmisille. Nyt täällä on 39 ihmistä seuroista, ja se on kuitenkin kaikista seuroista niin pieni vähemmistö, että jotain on tehtävä, että saadaan enemmän mukaan. Olen saanut näistä itse ja seuralle vietäväksi paljon, ja on tosi tärkeää saada seurat ja ihmiset ymmärtämään, miten tärkeää näihin on osallistua.
Henkka Hyppösen puhe pysäytti ajattelemaan: Psykologinen turvallisuus luo pohjan oppimiselle
Armoitettuna puhujana tunnettu TV- ja mediapersoona ja itsensä salibandykaukalossa särkenyt Henkka Hyppönen piti seuraväelle keynote-puheenvuoron, joka veti kuulijat aina linjoilla olleita maajoukkuevalmentajia myöten mietteliäiksi. Hyppönen käsitteli menestyksen saavuttamista ja sen hintaa ennen ja nyt sekä urheilun että työelämän puitteissa ja suhtautumisen niihin onneksi muuttumista.
Vielä Henkka Hyppösen ja monen nykyisen valmentajankin junioriaikoina oli henki nykyiseen verrattuna usein kova ja armoton, ja valmentaja saattoi valmistaa nuoren Hyppösen alkavaan otteluun näyttämällä tälle videolta koosteen nuorukaisen edellisessä pelissä tekemistä virheistä. Vallitsi psykologisen turvattomuuden kulttuuri, joka saattoi seuloa huipulle kovimman paineensiedon osaavat yksilöt mutta teki samalla paljon hallaa. Matka käy onneksi kohti psykologisesti turvallista kulttuuria, jossa ihminen saa kehittyä ja koetella rajojaan omana itsenään ja myönteisen kautta. Se ei tarkoita pumpulinpehmeyttä tai löysäilyä vaan ympäristöä, jossa kovatkin aiheet puidaan ilman, että ne vaarantavat ihmisen identiteettiä tai sosiaalista asemaa ryhmässä. Mitä ilmeisimmin myös urheilutulokset ovat sitä kautta lopulta parempia.
– Eli miten me nykyvalmentajat opimme toimimaan niin, että tapa, jolla meitä aikanaan valmennettiin, ei enää jatku meidän kauttamme eteenpäin, kiinnitti Salibandyliiton huippu-urheilujohtaja Jarkko Rantala asian salibandyn arkeen kysymyksellään Henkka Hyppöselle.
Pienryhmistä arvokkaita terveisiä liitolle
Paneelikeskustelun jälkeen jakautuivat päivän osanottajat pienryhmiin pohtimaan seurojen elinvoimaisuuden kannalta juuri nyt mietityttäviä asioita: ja purkuvaiheessa syntyikin niin seuraihmisten kuin liitonkin mietittäväksi lista tärkeitä kysymyksiä.
1. Seurojen välisen ja kuntayhteistyön lisääminen:
Tärkeää päästä saman pöydän ääreen keskustelemaan, miten asiat muissa seuroissa hoidetaan
Henkilökemioilla on valitettavan usein vaikutusta seurayhteistyön syntymiseen tai syntymättä jäämiseen. Henkilöiden tutustuminen toisiinsa vähentää kyräilyä
Liitolta apua ja aloite seurojen yhteisiin kohtaamisiin alueilla
Liitolta apua tapaamisiin kaupungin / kunnan edustajien kanssa
Liitolta tukea pienille paikkakunnille ja ylipäätään aktiivista vuorovaikutusta seurojen kanssa.
Yhteistyö muiden lajien kanssa ja kannustaminen monilajisuuteen tärkeää. Ei viedä lapsilta mahdollisuutta harrastaa muitakin lajeja.
Pitäisi pystyä turvaamaan pelaajapolku, seuran vaihto ei ole kaikille vaihtoehto
2. Ihmiset seurassa ja toiminnan ammattimaisuus
Haasteena toimintaympäristön muutoksessa on etenkin pienillä paikkakunnilla luonnollisesti se, että väki vähenee.
Miten lisätä ammattimaisuutta ja nostaa toiminnan tasoa kasvattamatta liikaa harrastamisen kustannuksia
Vapaaehtoisia ja talkooväkeä vaikea löytää
Harrastepelaajiin keskittyminen ei ole ”trendikästä” ja heille vaikeampi löytää vetäjiä
Aluesarjojen arvostus pitäisi saada takaisin. Nyt esimerkiksi Pohjanmaalla parin ikäluokan aluesarja ei välttämättä toteudu, kun seurat lähtevät hakemaan ”kovia pelejä” yli maakuntarajojen
3. Osaamisen kehittäminen ja seurojen erilaiset roolit
Voisiko liitto kehittää konseptin ”junioripäällikön” palveluiden ympärille? Tällä varmistettaisiin liiton haluamat painotukset ja laadukas junioritoiminnan suunnittelu kevyemmällä panostuksella kuin koko- tai osapäivätoimisen päällikön palkkaamisella.
Myös valmentajan pitää pystyä nauttimaan tekemisestä
Hienoa, että tällaisia seuratilaisuuksia järjestetään. Harmittavan samat nimet pyörivät tilaisuuksissa.
Kannattaisiko seuroja roolittaa enemmän
Liitolta myös paikallisia maalivahti- ja psyykkisen valmennuksen koulutuksia
Tekstiksi kokosi Mika Hilska
