Työpaikkasalibandyn SM-kisat pelataan lauantaina 2.5.2026 Helsingissä. Tapahtumasta on kasvanut Suomen suurin työpaikkaliikunnan virallisen SM-arvon omaava turnaus. Kisat järjestävät yhteistyössä Arena Center ja Suomen Salibandyliitto. Ilmoittautuminen kevään 2026 kisoihin on nyt käynnistynyt.
Keväällä 2025 Suomen mestaruuksista kisasi 110 joukkuetta viidessä eri sarjassa. Tulevalle keväälle sarjojen määrä kasvaa peräti yhdeksään, joten Suomen mestaruusmitaleja on jaossa enemmän kuin koskaan. Kuhunkin sarjaan mahtuu 24 ensimmäistä ilmoittautunutta.
– Kisat ovat kasvaneet niin isoiksi, että sarjojen jatkopelikaaviot alkoivat venyä jo turhan pitkiksi. Osalle joukkueista saattoi tulla päivälle jopa seitsemän ottelua, kertoo Arena Centerin viestintä- ja tapahtumapäällikkö Jyrki Paajanen.
Viime keväänä suosituimpia sarjoja olivat miesten harraste- ja hupi-sarjat sekä peräti 31 joukkuetta kerännyt sekasarja. Miesten sarjatasoja on ensi keväänä aikaisemman kolmen sijaan viisi, minkä lisäksi sekasarjassa pelataan kahdella eri sarjatasolla.
– Joukkueiden sarjatasoja määrittävät pelaajarajoitukset, eli tietyssä sarjassa saa pelata tietyillä Salibandyliiton sarjatasoilla pelaavia pelaajia, Paajanen kertoo.
Hallitsevat työpaikkasalibandyn Suomen mestarit ovat Renoa (miehet kilpa), F2F & NSC Sports Academy (miehet harraste), Koskisen Oyj (miehet hupi), Mikkolan koulu (sekasarja) ja HK Foods (tyky-sarja).
Kevään 2026 sarjoihin on rajallinen määrä paikkoja.
Ilmoittautuminen ja lisätiedot: www.tyopaikkasalibandysm.fi