TPS:n dominointi jatkuu – Eerika Koski cupfinaalin jatkoaikasankari

TPS nappasi jo kolmannen perättäisen Suomen Cupin voittonsa, kun naisten salibandyn tämän hetken toinen suuri Classic kaatui kotikentällään 4-3 Eerika Kosken jatkoaikamaalilla. Cupvoitto oli turkulaisille kaikkiaan neljäs.

Classic oli hallinnut jatkoajan alkua pakottaen TPS:n jopa aikalisään, mutta ratkaisuun se ei hyvistä paikoista huolimatta kyennyt. Kestomestari TPS sen sijaan näytti mallia, kun Henrika Maikola syötti keskikaistaa pystyyn ja Eerika Koski sijoitti pallon ohi Classic-vahti Juulia Katajan.

TPS oli vienyt varovaisen avauserän 1-0, mutta toisessa hallitsi Classic nousten Lotta Purhosen laukauksella tasoihin ja Natalia Pitkäkankaan komeasta kuviosta viimeistelemällä maalilla johtoon. Kolmanteen erään tuli puolestaan TPS pyörremyrskynä, ja tasoitus syntyi jo 27 sekunnin pelin jälkeen kapteeni Jenna Saarion nostaessa pallon läheltä verkkoon. Yksi TPS-puolustuksen harvoista uinahduksista avasi päätöserän puolivälissä Elli Kylmäluomalle tilaa nostaa Classicin vielä kerran johtoon, mutta varsinaisen peliajan loppuun saakka ei etumatka kestänyt. Kellossa oli jäljellä neljä minuuttia, kun pallo jäi Emilia Pietilän laitanousun jälkeen irti Classicin maalille ja Eerika Koski siirsi ratkaisun jatkoajalle.

Ottelua seurasi 909 katsojaa, joka on korkein lukema sitten vuoden 2006 ja kaikkien aikojen kolmanneksi suurin.

Ottelukuviin

Salibandya, Lempäälä

Suomen Cupin naisten loppuottelu

Classic–TPS 3-4 ja. (0-1, 2-0, 1-2, 0-1)

1. erä: 17.35 Milja-Maaria Rastas 0-1.
2. erä: 21.17 Lotta Purhonen (Alma Laitila) 1-1, 35.17 Natalia Pitkäkangas (Veera Vilenius) 2-1.
3. erä: 40.27 Jenna Saario (Milla Granlund) 2-2, 47.22 Elli Kylmäluoma (Vilenius) 3-2, 56.02 Eerika Koski (Emilia Pietilä) 3-3.
Jatkoaika: 68.22 Koski (Henrika Maikola) 3-4.

Torjunnat:
Juulia Kataja Classic 3+5+5+0=13,
Maria Viitala TPS 6+2+3+3=14.

Jäähyt: Classic 0 min, TPS 2 min.

Erotuomarit: Anssi Saarinen ja Toni Nerg.

Yleisöä: 909.

Kuvat: Roosa Vilkanen

Katso ja kuuntele Eerika Kosken ja Maria Viitalan haastattelut:

Jaa artikkeli