TPS julkisti kolme mielenkiintoista vahvistusta

Happeen Janne Hoikkanen, FBC:n Aku Kuikka ja Rychenbergin Niklas Niiranen pelaavat ensi kaudella TPS:n mustavalkoisissa.

TPS:n miesten liigajoukkueen runko vahvistuu entisestään, kun hyökkääjät Aku Kuikka ja Janne Hoikkanen sekä puolustaja Niklas Niiranen liittyvät mustavalkoisiin.

FBC Turusta alun perin ponnistava Aku Kuikka on nähty aiemminkin Palloseuran riveissä, mutta silloin visiitti jäi vain kauden 2011-12 mittaiseksi. Tulevan kauden pelipaikkaa Kuikka lähtee jahtaamaan hyvän kesäharjoittelujakson kautta.

– Oma elämäntilanteeni on muuttunut tuossa viimeisen puolen vuoden sisällä semmoiseksi, että ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen saa tehdä normaalia päivätyötä, joka mahdollistaa laadukkaan harjoittelun. Hienoa, että tarjottiin mahdollisuutta pelata Tepsissä, Kuikka taustoittaa.

Päävalmentaja Jukka Ruotsalainen näkee miehessä suuren potentiaalin etenkin hyökkäysalueella.

– Aku on erinomainen hyökkäysalueen pelaamisessa ja on ratkaisuvoimainen kaveri viimeisellä kolmanneksella. Olen todella tyytyväinen, että saatiin Aku mukaan tulevalle kaudelle, sanaili Ruotsalainen.

Janne Hoikkanen saapuu Aurajoen rannoille rakkaasta vastustajasta, Jyväskylän Happeesta. Hoikkanen, joka tunnetaan myös lempinimellä ’’hullu-Hoikkanen’’ on 24-vuotias savolaisjässikkä, jolta ei voimaa kulmapaineissa puutu. Monipuolisuudesta ja huimasta voitontahdosta tunnettu Hoikkanen saapuu Turkuun ennen kaikkea kehittymään urheilijana.

– Hienoa päästä uuteen ympäristöön, jossa joutuu varmasti pois omalta mukavuusalueeltaan ja pääsee sitä kautta haastamaan itseään. Ensikontaktien perusteella vakuutuin siitä, että TPS on organisaationa erittäin ammattimainen ja voitonnälkäinen. Odotan todella paljon itseltäni, sekä myös joukkueelta tulevalla kaudella. Hienoa päästä kirjoittamaan uutta tarinaa Turussa, Hoikkanen kertoo.

Päävalmentaja Ruotsalainen oli luonnollisesti tyytyväinen Hoikkasen päätökseen liittyä joukkueeseen.

– Pitkä projekti saatiin maaliin, kun saadaan Janne Turkuun. Äärimmäisen monipuolinen hyökkääjä, joka on noussut jo maajoukkuetasolle määrätietoisella työnteolla viime vuosien aikana.

– Minulle Janne on jo tuttu pelaaja junioriajoilta lähtien, ja miehessä on vielä paljon esille kaivamatonta potentiaalia, jota halutaan saada meidän, ja toivottavasti myös jatkossa Suomen maajoukkueen käyttöön entistä paremmin, Ruotsalainen tuumii tyytyväisenä.

Myös puolustukseen saadaan lisävahvistusta, kun Niklas Niiranen saapuu Turkuun sveitsiläisestä HC Rychenbergistä. Pallovarmana pelaajana Niiranen tuo rutkasti osaamista turkulaisten takalinjoille, ja kilpailee paikasta yhtenä joukkueen ykköspuolustajista.

– Viime viikolla olin ensimmäistä kertaa mukana treeneissä ja tekeminen vaikuttaa todella laadukkaalta. Turku ja TPS on ollut jo monta vuotta vaihtoehto, ja tällä hetkellä olen todella tyytyväinen, että saan olla mukana joukkueessa, Niiranen kehuu.

Myös Ruotsalainen oli innoissaan uudesta puolustuspään vahvistuksesta.

– Niklas on loistava pallollinen puolustaja, joka tuo pelaamiseemme todella paljon vaihtoehtoja. Häntä viime kaudella haitanneet polvivaivat alkavat olla historiaa, ja olen todella onnellinen, että saadaan mies takaisin Suomeen ja ennen kaikkea TPS-paitaan, pääkäskijä myhäili tyytyväisenä.

Loppuviikosta TPS on julkistamassa lisää uusi vahvistuksia ensi kauden liigaryhmäänsä.

TPS:n tiedotteesta
Kuva: Anssi Koskinen

Jaa artikkeli