Tiikerien kaikkien aikojen ensimmäinen kolmen pisteen voitto Salibandyliigassa tuli Hämeenlinnassa Steelersistä maalein 7-6.
Salibandyliigan nousija Tiikerit nappasi tänään liigahistoriansa ensimmäisen kolmen pisteen voiton, kun se kaatoi Hämeenlinnassa Steelersin 7-6. Lauantain muissa otteluissa Classic löi TPS:n 5-3 ja Happee Oilersin 6-2.
Tiikerit johti Hämeenlinnassa kolmannessa erässä parhaimmillaan 6-3, mutta Steelers kiri eron vielä yhteen joukkueensa kuudesta maaleista yhden tehneen ja muut viisi syöttäneen Markus Siprosen johdolla. Tiikerien Joakim Lundin tyhjiin tekemä 7-5 jäi lopulta kuitenkin voitto-osumaksi. Voitto nosti Tiikerit pois karsijan paikalta, jonne Steelers jäi.
Classic isännöi TPS:aa viime kevään finalistien kohtaamisessa poikkeuksellisesti Huittisissa, jossa Tahto Areenalla jännitti 672 katsojaa. TPS johti pitkään sitkeästi 2-0, kunnes Classicin Eetu Sikkinen, Ville Lastikka ja Aaro Helin kiskoivat vain 76 sekunnissa kolme palloa ohi TPS-vahti Oskari Fäldenin. Sami Johansson laukoi lukemiksi vielä 4-2 ja Ville Lastikka kolmannessa erässä 5-2 ennen turkulaisten Sami Saarisen kavennusta.
Kauden neljällä voitolla aloittanut Oilers koki Jyväskylässä jatkoksi toisen perättäisen tappionsa, kun se taipui viime kierroksella Tiikereille. Tänään espoolaiset onnistuivat kuittaamaan vielä Happeen Tuomas Rautiaisen avausosuman, mutta toisessa erässä Ilmari Aarela iski keskisuomalaisille johdon, jota Jami Manninen kahdesti ja Kaapo Siekkinen päätösjaksolla kasvattivat. Oilersin ilo Justus Kainulaisen kavennuksesta jäi viimeiseksi, kun Paul Kotilainen nosti vielä tyhjiin Happeelle kuudennen osuman.
Classicilla on liigakärjessä jo kahdeksan pisteen etumatka yhden ottelun vähemmän pelanneeseen Nokian KrP:hen. Jumbosijalla ÅIF on jäänyt Steelersistä vain pisteen.
Sunnuntaina Salibandyliigassa pelataan ottelut Welhot–OLS Kuopiossa ja LASB–ÅIF Lahdessa.
Kuva: Anssi Koskinen