Salibandylegenda Johnny Ojala ei ole koskaan pelannut yhtään lajin junioriottelua. Hänen ensimmäinen esiintymisensä virallisessa salibandysarjassa oli liigamatsi Oilers – Kovjoki syksyllä 1995. Kahdessakymmenessäyhdessä vuodessa 267 liiga- ja 696 divaripistettä tehnyt Ojala on pelannut uran, joka hakee Suomessa vertaistaan. Samalla uskollisuus omalle seuralle on tehnyt hänestä ennen kaikkea Divarin legendan.
– Siiihen aikaan pelattiin kaupunkisarjaa, joka oli iso juttu ja yleisöä hirveästi. Voitimme suunnilleen 15-vuotiaiden kaverien porukalla finaalissa Kovjoen, ja minut pyydettiin saman tien mukaan heidän liigaryhmäänsä, silloin juuri ja juuri 16-vuotias Johnny Ojala muistelee.
Jatko oli selvä. Salibandy-Suomelle enemmän kuin tutuksi tuleva nimi raapustettiin ensi kertaa viralliseen ottelupöytäkirjaan syyskuussa 1995 Espoossa. Sen ajan lukemat eli vain 80 katsojaa todisti Oilersin lyövän Kovjoen 5-3 ottelussa, jossa oikeutta jakoivat Iiro Parviainen ja Jukka Parviainen.
Samana vuonna Suomi liittyi Euroopan Unioniin ja voitti jääkiekon MM-kultaa, Forrest Gump palkittiin kuudella Oscarilla, Kansallis-Osake-Pankki ja Suomen Yhdyspankki yhdistyivät, prinsessa Victoria täytti 18 vuotta, Microsoft julkaisi ensimmäisen version Internet Explorerista ja nykyinen NHL-pelaaja Alexander Barkov Jr syntyi.
Vanhemmat katsomossa ympäri Suomen
Pohja salibandylegendalle luotiin kuitenkin jo paljon aikaisemmin Pietarsaaressa. Tai oikeastaan Ruotsin puolella kuten koko lajimmekin.
– Synnyin Tukholmassa, jossa isobroidi pelasi jääkiekkoa mutta itse en vielä mitään lajia organisoidusti. Seitsemänvuotiaana muutettiin Pietarsaareen, ja jonkinlaisia pelejä pelattiin aina. Ala-asteella pelasin lätkää ja jalkapalloa Jarossa aina B-junioreihin saakka. Isä ja äiti kuskasivat ja tietysti seurasivat pelejä kuten tekevät edelleenkin ja ovat tehneet aina, myös silloin kun pelasin Loviisassa, Oulussa ja Seinäjoella.
Aamukuudelta kaksi markkaa kerta
Johnny Ojalan salibandy alkoi lajiin sopivan spontaanisti kaveriporukalla.
– Pelasimme sunnuntaiaamuisin kuudesta kahdeksaan, ja yksi vuoro maksoi kaksi markkaa pelaajalta. Valmentajana meillä oli Patrik Björk, joka opiskeli Solvallassa Espoossa mutta saapui joka sunnuntaiaamu meitä ohjaamaan. Hän valmensi myöhemmin Nurmossa ja muutti sittemmin Porvooseen.
Kovjoen rookiesta pistehaiksi
Kovjoen tähtiä olivat siihen aikaan sellaiset nimet kuin Erno Tyni, Andreas Haglund, Torolf Käld ja puolustaja Olav Hermanson. Ensimmäinen liigakausi tuotti rookie Johnny Ojalalle sopivat viisi tehopistettä, mutta kolmena seuraavana kaukalossa taituroi 20 pinnan peluri, ja sekä toinen että kolmas kausi huipentuivat pudotuspeleihin. Ensiyrittämällään Blue Fox pudotti yhden kaikkein aikojen salibandypommeista pudottamalla puolivälierissä runkosarjan voittaja Gunnersin, vaikka finaalipaikka tyssäsikin sitten VFT:hen ja pronssiottelun voitti Oilers.
Joukkueen paras pistemies sen kevään play offissa oli jo nimeltään Ojala. Toisella yrittämällä Blue Fox taipui ensimmäisellä kierroksella neljässä ottelussa Oilersille.
Dragsvikin sijaan Kauhava ja Nurmon Jymy
Lähtö armeijan harmaisiin 1999 teki Johnny Ojalasta samalla matkapelurin. Salibandyliigan ottelut jatkuivat nimittäin nyt Nurmon Jymyssä.
– Armeijavuosi meni Kauhavalla. Minulla piti alunperin lähteä Dragsvikiin, mutta paikka saatiin fiksattua ja kun maanantaina oli määrä astua palvelukseen, sain perjantaina tiedon muutoksesta.
Nurmoon oli koottu kova ryhmä, jossa Johnny Ojalan joukkuetovereina nähtiin muun muassa Sami Matikainen, Veli-Matti Luukko, Erno Tyni, Arto Riihimäki, maalivahti Jussi Viitanen ja toisella kaudella myös Jori Isomäki. Jymy jatkoi Ojalan molemmilla kausilla pudotuspeleihin, mutta ensimmäisellä kerralla HIFK ja seuraavana vuonna Gunners oli puolivälierissä liian kova pala.
Johnny Ojalan nousuvire jatkui kun hän latoi ensimmäisellä Nurmon-kaudellaan 29 ja toisella jo 39 pistettä.
Nurmon ajalle osuivat myös Johnny Ojalan maajoukkue-edustukset Pasi Tilanderin ollessa Suomen päävalmentajana. Ensimmäisellä kaudella syntyi Suomi-paidassa kahdessa ottelussa kaksi maalia ja syöttö, toisella kaudella tilille tuli kolme maaottelua muttei enempää pisteitä.
Loppu tuli kuitenkin erikoisesti kun Jymy ilmoitti kesällä 2001 jäävänsä pois Salibandyliigasta.
Rahat olivat lopussa.
Liiga järjesti elokuulle ylimääräisen karsinnan, jonka päätteeksi Loviisan Tor nousi pääsarjaan.
Johnny Ojala oli kuitenkin silloin jo OLS:n pelaaja.
– Olin jo tehnyt jatkosopimuksen Nurmon kanssa, mutta rahojen loputtua seura ilmoitti kaikkien olevan vapaat vaihtamaan seuraa. Erno Tyni muutti Gunnersiin ja Jori Isomäki kertoi tehneensä sopimuksen OLS:n kanssa. Siellä oli fiksattu asiat jo pitkälle valmiiksi ennen kuin minulle soitettiin, ja asia oli sillä selvä kun kävin kerran Oulussa tekemässä sopimuksen.
Halki yön, tuulen ja tuiskun
Siirto Ouluun aloitti myös reissuelämän.
– Jorin kanssa reissattiin kyllä monenlaisilla vekottimilla. Hän asui Uusikaarlepyyssä, josta oli 260 ja minulla Pietarsaaresta 240 kilometriä hallille. Käytännössä reenattiin enimmäkseen Foxien kanssa, ja jos viikonloppuna oli kotipeli, mentiin perjantaina Ouluun yöksi. Jos taas peli oli vaikka Helsingissä, käytiin torstaina viimeistelytreeneissä, palattiin kotiin ja hypättiin sitten matkan varrelta pelimatkalle kyytiin. Lopuksi sitten Helsingistä junalla kotiin. Bussissa istuttiin itse asiassa Oulun-aikoina aika vähän.
Kaksikko Ojala – Isomäki varasikin mukaansa reissuvihon, johon kelpasi kirjata muistiin erikoisia sattumuksia tien päältä ja peleistä. (Selvää on, että sen vihon tallentaminen on salibandyhistorian keskeisiä tavoitteita.)
– Esimerkiksi Joensuussa vieraspeli alkoi 18.30 eikä sieltä sen jälkeen päässyt enää junalla pois. Joukkueen mukana olisimme olleet keskellä yötä Oulussa, josta olisi ollut vielä 250 kilometrin automatka kotiin, joten vaihtoehdoiksi jäi joko jäädä pois pelistä tai lähteä suoraan autolla Joensuuhun. Manageri ehdotti sitten, että hänellä kun on maanantai vapaata, hän voisi lähteä Oulusta autolla Joensuuhun ja heittää meidät sitten vielä pelin jälkeen Jyväskylän kautta kotiin. Lopulta kävi niin, että paluumatkalla Joensuusta oli valtava lumipyry ja managerikin ilmoitti, että hän on nyt niin väsynyt, että voisiko jompikumpi meistä ajaa. Lopulta Jori Isomäki ajoi koko matkan kotiin minun ja managerin nukkuessa sikeästi takapenkillä. Heräsin kotipihassa Jorin ravisteluun hänen ilmoittaessaan, että voin nyt lähteä töihin, hän käy hetken kotona huilaamassa ennen työpäivää.
OLS pelasi kelpo kauden ja selvisi puolivälieriin. Ne alkoivat vierasvoitolla SSV:stä, mutta seuraavissa kolmessa kohtaamisessa helsinkiläiset veivät kolme niukkaa voittoa.
Omat pojat kotiin Blue Foxiin
Kaksikon Ojala – Isomäki kausi Oulussa Petri Turusen, Tommi Aholan ja Jukka ja Kimmo Kinnusen joukkuetovereina jäi ainoaksi. Ojala siirtyi takaisin Blue Foxiin, joka sillä välin oli vajonnut II divisioonaan.
– Blue Foxissa oli päätetty, että seuran pitää pelata korkeammalla, ja sen mukaan satsattiin. SInne oli vaikea saada pelaajia, ja haluttiin ainakin kaikki omat kotiin. Päätettiin käydä kokeilemassa, ja kausi päättyikin karsintojen kautta nousuun ykkösdivisioonaan.
Kolmikko Ojala, Erno Tyni ja Jori Isomäki takoi 121 tehopistettä Blue Foxin voittaessa 16 ottelua 18:sta ja lohkonsa. Kauden kruunasivat karsinnoissa kaksi murskavoittoa helsinkiläisestä Ylhäksestä.
Pommitus pehmensi – huippukausi Loviisassa
Johnny Ojala ei kuitenkaan pelannut kautta 2003 – 2004 kotikonnuillaan vaan hiukan yllättäen Loviisan Torissa.
– Siirto oli ollut tapetilla jo pitkään Loviisan manageri Tuomisen pommitettua minua sopimustarjouksilla. Tiesin joukkueesta paljon, ja nuorten maajoukkueessa olin tutustunut sen Loviisa-ketjuun ja tulin kavereiden kanssa hyvin toimeen. Tyttöystäväkin lähti Helsinkiin kouluun, joten minä muutin mukana.
Tor voitti I divisioonan itälohkon ennen NST:tä ja Ojala pistepörssin, mutta liigakarsinnoissa pääsarjapaikan vei muuan Seinäjoen Peliveljet voitoin 3-1.
– Helsinki ei ollut kuitenkaan minulle se paikka, joten palasin kauden jälkeen kotipuoleen.
Menestys oli paluukin. Uudella kaudella Erno Tyni ja Ojala nappasivat pistepörssissä kaksoisvoiton kummankin tehtyä 27 ottelussa huimat 80 tehopistettä, mutta Blue Fox jäi länsilohkossa Trackersin ja TPS:n taa kolmanneksi.
SPV:n organisaatio teki vaikutuksen
Kesällä 2005 Johnny Ojala teki toistaiseksi viimeisen paluunsa Salibandyliigaan. Mieluisa seura löytyi läheltä, ja se oli kovaa satsannut SPV.
– Toiminta oli SPV:ssä jo silloin todella ammattimaista, raha-asiat ja kaikki pirun hyvin hoidettu. En ihmettele hetkeäkään, miksi SPV on tällä hetkellä Suomen paras seura. Pelasin siellä kaksi kautta ja Jori sillä erää yhden, ja meillä oli tosi kovia pelaajia. Tähkä, Riitesuo, Hirvosen Jakke, Sami Matikainen…
Kokemusta tuleviin mestaruuksiin olivat jo silloin keräämässä myös muun muassa Ville Kuusela, Tuukka Kiviranta, Miika Malkamäki, peliä mielellään analysoiva atleettinen hyökkääjä Tommy Koponen ja kuudessa pelissä pöytäkirjaan päässyt mutta vielä ilman tehoja jäänyt lupaava Sami Koski.
– Alkuun kuitenkin katseltiin liian monta peliä eikä valmentajan vaihtokaan auttanut, paukut eivät lopulta riittäneet pudotuspeleihin.
Esa Kokko palasi kesken kauden SPV:n valmentajaksi Juha Hirvosen tilalle, ja pelaajista Janne Tähkä vaihtoi joululta PSS:aan ja Lasse Riitesuo Happeeseen. SPV oli debyyttikaudellaan yhdeksäs neljä pistettä play off -paikasta ja Tapanilan Erästä jääneenä. Johnny Ojala oli 49 tehopisteellään joukkueen toiseksi tehokkain Jarno Hirvosen jälkeen.
Peliveljien toinen liigakausi toi jo play off -paikan, mutta Classic oli avauskierroksella liikaa. Mikko Helasen ja Sami Kosken takana 43 pistettä takonut Johnny Ojala alkoi olla valmis palaamaan kotiin.
– Totesin, että nyt saavat reissaamiset jäädä. Jatkuva 120 – 130 kilometriä ajalemista yksin alkoi olla liikaa, vaikka hyvällä menopelillä sainkin päästellä sponsori-Toyota alla. Pelaaminen maistui, mutta kilometrit veivät aikaa muilta asioilta kun pimeän ja lumen keskellä ehti klo 21.30 kotiin ja aamulla odotti töihinlähtö.
Salibandyliiga vaihtui Divarin dominointiin
Johnny Ojala jätti Salibandyliigan keväällä 2007 muttei todellakaan siirtyäkseen jäähdyttelemään tai kadotakseen huipulta. Edessä oli ainakin yhdeksän kautta omassa rakkaassa Blue Foxissa, joka vahvistaisi asemiaan menestyvänä urheiluseurana samaa tahtia kuin Divari kasvatti omaa painoarvoaan laadukkaana salibandysarjana.
Myös Johnny Ojalan tehopistelukemat 89, 62, 74, 76, 61, 68, 72 ja 46 kertovat, että kyse oli kaikkea muuta kuin jäähdyttelijästä.
– Kun Seinäjoen reissaaminen loppui, ajattelin, että tavoitteena tästä eteenpäin on tehdä kaikki mahdollinen kentällä, jotta Foxi pelaisi jonain päivänä liigassa. Isoin tilaisuus taisi olla pari vuotta sitten kun hävittiin karsinnoissa viides peli OLS:lle jatkoajalla. Silloin meillä oli tolppalaukaus ja vastahyökkäyksestä he tekivät ratkaisevan maalin. Jos tämä nykyinen sattuisi olemaan viimeinen kauteni, mikäs sen parempaa kuin huipentaa se liiganousuun, Ojala miettii.
Liigakausistaan huolimatta Johnny Ojala on Divarin kaikkien aikojen tilastoissa omaa luokkaansa. Toiseksi ylimmän sarjatason viime kauden loppuun lasketuissa taulukoissa hän oli latonut 255 ottelussaan sarjan historian eniten maaleja (333), maalisyöttöjä (357) ja väistämättä myös tehopisteitä (690) kun kakkonen Robert Olenius oli yltänyt 440 pisteeseen.
Onnellisten ihmisten Pietarsaari
Elämänlaatututkimusten mukaan Suomessa eletään pisimpään Ahvenanmaalla ja Pohjanmaalla ja onnellisimmat suomalaiset asuvat Etelä-Pohjanmaalla. Sattumoisin yksi huippusalibandyn pisimmistä menestystarinoistakin löytyy samalta suunnalta.
Johnny Ojala ei ole koskaan ollut loukkaantuneena sivussa peleistä. Tai no, melkein koskaan.
– Kolme vuotta sitten jouduin jättämään yhden Welhot-pelin väliin mahataudin takia. Olin pitkään pyrkimässä kaukaloon, mutta kun keskipäivällä vielä oksentelin ja ottelu alkoi klo 16, oli annettava periksi.
Teräsmies muistuttaa, että huipulla on toki vielä muitakin ikätovereita.
– Onhan meitä vielä: Mikael Järvi, Petri Kauko, Kohosen Mikko esimerkiksi.
Hyvällä tuurillakin on pakko olla osansa näin pitkässä urassa ilman mainittavia loukkaantumisia. Mutta Johnny Ojala on hoitanut omankin osuutensa viimeisen päälle.
– Kaipa harjoittelukin vaikuttaa, pikkupojasta asti olen ollut liikkeellä niin että aikanaan äiti sai väkisin hakea pois pelaamasta. Aina on pitänyt olla jotain tekemistä, ja treenaamisen lisäksi olen aina syönyt hyvin. Kankeahan olen aina ollut mutta yrittänyt myös tehdä sen asian hyväksi töitä.
Urheilijan tinkimätön elämäntapa paistaa Ojalan päiväohjelmasta.
– Aamulla menen kuudelta vaimon salille crossfit-tunnille ja sen jälkeen seitsemäksi töihin. Illalla sitten salibandyharjoitukset.
Ojalan crossfitissä menestyksellä kilpailevan Kaisa-vaimon ystävineen perustama Crossfit Jeppis vie myös Johnnyn aikaa viikko viikolta enemmän. Toni Lötjösen tapaista salibandyn jälkeistä toista urheilu-uraa hän ei vielä lupaa, mutta myöntää hurahtaneensa uuteenkin lajiin.
– Välillä raskasta treenata aamukuudelta, mutta jäin tähän ihan koukkuun. Täällä on suoranainen boomi menossa ja yritys lähtenyt hyvin käyntiin, siellä tulee itsekin pyörittyä jatkuvasti.
Pietarsaaressa asiat ovat asettuneet tasapainoon, jonka myötä Johnny Ojala ehtii paljon.
– Täällä ovat työ, vaimo, lapset ja toinen omakotitalo jo menossa. Ensin meillä oli veljen kanssa oma yritys, nykyään olen töissä vakuutusyhtiössä, ja päivät menevät konttorilla ja välillä käynneillä asiakkaiden luona. Joukkuekaveri Robin Holländer tekee töitä viereisessä huoneessa, joten juttukaveri peliasioissakin on aina lähellä. Oma tytär harrastaa vielä voimistelua joten menemistä riittää, mutta onneksi sekä omat että vaimon vanhemmat asuvat lähellä ja ovat tarvittaessa apuna.
Ehkei ole sattumaa, että Johnny Ojalan puheesta nousevat esiin samat tekijät, joilla tutkijat ovat selittäneet suomalaisten onnellisuutta. Perhe, suku ja tukiverkosto lähellä, ystävät, liikunta ja muut terveet elämäntavat, mielekäs työ…
Teksti: Mika Hilska
Kuvat: Glenn Hägg ja Mika Hilska