Sveitsi 2003: Aaveauto, hämähäkkimurha ja välieräpainajainen!

Suomen maajoukkue taipumassa Ruotsia vastaan selvästä johdosta tappioon on tuttua jääkiekosta, mutta on salibandyssakin joskus kirvellyt. Esimerkiksi naisten MM-kisojen välierässä 2003: ottelua puolivälissä 4-0 johtanut Suomi taipui 4-5.

Seppo Pulkkisen ensimmäiset MM-kisat naisten päävalmentajana pelattiin Sveitsissä, jossa Suomi jyräsi välieriin voittamalla Sveitsin, Venäjän ja Tshekin. Ruotsi sen sijaan jäi lohkonsa kakkoseksi koettuaan kaikkien aikojen ensimmäisen tappionsa MM-alkusarjassa: Norja vei keskinäisen 2-1.

Ei siitä semifinaalista sen enempää: Anne Suomalainen, Katriina Saarinen ja Jonna Kettunen tulittivat avauserään 3-0-johdon, jonka Satu Schilcher toisessa kasvatti neljään. Sen jälkeen ei onnistunutkaan enää oikein mikään, ei ainakaan johtoasemassa pelaaminen. Ruotsi nitkutti itsensä rinnalle, ja pelinaisten kympillä muuan Hermine Dahlérus kiskaisi ratkaisun.

Jälkikäteen ajatellen onnettomuuden enteet olivat ilmassa jo ennen peliä. Hämähäkin tappaminen tuo tunnetusti huonoa onnea, ja sellainen oli eksynyt kaukaloon Suomen viimeistelyharjoituksissa. Hämis nostettiin varoen laidan turvalliselle puolelle, mutta se löydettiin sittemmin kuitenkin hengettömänä. Spindelmord skapar oro i Finland, kirjoitti valpas toimittajalegenda Micael Fasth nettijutun heti tapauksesta pressihuoneen kahvin ääressä kuultuaan.

Pronssiottelussa Suomi sentään toki kukisti Norjan, ja finaalissa Ruotsilla oli helppo 8-1-rupeama Sveitsiä vastaan.

Ruotsin Minna Heponiemi teki Sveitsissä historiaa: Ruotsia jalkapallon MM-lopputurnauksessa edustanut hyökkääjä teki nyt saman myös salibandyssa.

mm2003c.jpgSveitsin kisojen mietteliäin mies oli joukkueenjohtaja Peter Hoffström, jonka vuokraama Ford Ka löytyi hotellin parkkipaikalta milloin mitenkin päin, ja hotellihuoneen mööpelitkin vaihtoivat solkenaan paikkaa jojon ollessa poissa. Pelaajat vain hymyilivät salaperäisesti…

(Kuvan Hanna Palomäki, Tuula Kupila, Jonna Kettunen, Kassu Saarinen, Petra Mäntynen ja Minna Isoniemi saattavat liittyä asiaan.)

Suomen joukkue MM-kisoissa 2003

Maalivahdit: Meri Lehtinen ja Miia Pöntinen.
Kenttäpelaajat: Minna Isoniemi, Paula Jouhten, Arja Joutsen, Jonna Kettunen, Tuula Kupila, Tytti Lehtinen, Petra Mäntynen, Jaana Oikarinen, Hanna Palomäki, Laura Ristimäki, Katriina Saarinen, Suvi Saukko, Satu Schilcher, Riikka Siberg, Susann Simolin, Elisa Simonen, Anne Suomalainen ja Niina Valjakka.
Valmentajat: Seppo Pulkkinen, Tuomo Kangasluoma ja Matti Kaipio.

Teksti: Mika Hilska
Aaveautokuvasta kiitokset Hanna Palomäelle!

mm2003b.jpg

Jaa artikkeli