Suomen U19-miehet tuplamaaottelussa Uppsalassa – ”Fyysinen Ruotsi vastassa”

Kahdenkymmenen pelaajan U19-miesten maajoukkue tuplamaaotteluun Ruotsia vastaan on valittu. Ottelut pelataan 6.–7.9. Uppsalassa IFU Arenalla.

Debytantteja Ruotsiin lähtee kuusi, joista kolme tulee OLS:sta. He ovat Joni Eskelinen, Arttu Hänninen ja Esa Jaurakkajärvi. Muut ensikertalaiset ovat EräViikinkien Max Jarva, TPS:n Veikko Paajanen ja Classicin Joonas Vettensaari.

– Valinnat tehtiin P19 MAAJOUKKUETIE-tapahtuman ja heinäkuun maajoukkueleirin esitysten perusteella. Tässä kohdin pystytään tekemään vielä pelaajakokeiluja ja antamaan mahdollisuus, jos ja kun valmennuksella on sellainen tuntuma, että pelaaja ei ole saanut parastaan irti. Potentiaalisia pelaajia on iso määrä ja kokemuksia on hyvä saada monelle. Sanonnan mukaan emme etsi parhaita pelaajia, vaan parasta joukkuetta, päävalmentaja Jussi Huovinen kertoo.

Tulevien Ruotsi-otteluiden ja lokakuun koti-EFT:n merkitys on hänen mukaan suuri MM-kisoja ajatellen. Näiden jälkeen ohjelmassa on enää Polish Cup vuoden 2025 alussa.

– Kyllä valinnoissa peilautuu jo roolitukset ensi kevään MM-otteluita silmällä pitäen. Kahta tulevaa tapahtumaa pitää ajatella kokonaisuutena. Aikajänne näiden välillä on lyhyt.

Ruotsin Suomi on kohdannut viimeksi vajaa vuosi sitten EFT:ssä Malmössä.

– Mielenkiintoista nähdä mitä Ruotsissa on tämän jälkeen tehty. Eivät edelliskerralla kovin hyvin menestyneet. Aggressiivinen ja fyysinen Ruotsi tulee todennäköisesti vastaan.

Nuorten maajoukkueessa on kiviä käännetty, jotta Suomi olisi kaikin puolin iskussa, kun ikäluokan seuraavaa maailmanmestaria ratkotaan. MM-kisakandidaatit kokivat poikkeuksellisen leirin heinäkuussa. Päävalmentaja Jussi Huovinen kertoi jo ennen tapahtumaa, että pelaajat laitetaan lujille niin fyysisesti kuin henkisesti.

Mitä tällä haettiin?
– Valmennus halusi nähdä kuinka pelaajat toimivat, kun heidät viedään mukavuusalueen ulkopuolelle ja aina äärirajoille asti. Antavatko he kaikkensa, kun uupumus iskee. Halusimme myös seurata pelaajien toimintaa ja paineensietoa väsyneinä. MM-kisoissa meille tulee viisi peliä viiteen päivään ja lopussa pitää vielä pystyä parhaimpaansa, päävalmentaja Huovinen tiivistää.

Mikä oli leirin pelillinen anti?
– Meillä oli upea tilanne, kun harjoitusotteluissa sparraamassa oli jopa miesten maajoukkueessa käväisseitä ja nyt Puolustusvoimien Urheilukoulussa palvelevia U23-maajoukkueen pelaajia. Nyt kun oltiin vähemmän pallossa, niin pääsimme hyvin kiinni myös asioihin, jotka puolustamisessa korostuu.

Suomi-Ruotsi-maaottelut
Pe 6.9. klo 17 SWE-FIN, IFU Arena
La 7.9. klo 12.30 FIN-SWE, IFU Arena

Suomen U19-miesten maajoukkue

seurakasvattajaseura
#Maalivahdit
53Samuli Kemppainen2007PapasPapas0000
52Vilho Mäkelä2008ClassicSC Urbans0000
Puolustajat
9Julius Keskinen2008ClassicClassic0000
2Martti Kitinoja2008SPVKonnat0000
4Topias Kärkkäinen2008EräViikingitTikkurilan Tiikerit0000
10Aimo Laitila2008ClassicVesilahden Visa0000
16Niilo Lännistö2008Rauman SalBaUHV Bulls0000
20Viljami Tuikka2007Nibacos KokkolaHimangan Pallo0000
14Onni Viherjälaakso2007Rauman SalBaLaitilan Jyske0000
12Samu Kovanen2008EräViikingitSSV0000
Hyökkääjät
7Samuli Broström2008Esport OilersEsport Oilers0000
8Elias Gebremedhin2008OLSOLS0000
15Mikael Kauha2008TPSUudenkaupungin Salibandy0000
3Julius Koitto2008SB VaasaSB Vaasa0000
5Justus Luostarinen2008Blackbirds UnitedPyhtään Yritys0000
17Eemeli Naava2008Florbal Mlada BoleslavTapanilan Erä0000
13Saku Poranen2008PapasPapas0000
18Peetu Rantala2007LASBSB Heinola0000
19Edvin Seppälä2008ClassicClassic0000
21Jaakko Veijola2007SteelersSteelers0000
6Aatu Venäläinen2008ClassicWelhot0000
11Tuukka Virtanen2008Tikkurilan TiikeritTikkurilan Tiikerit0000
Taustat
Jussi HuovinenPäävalmentaja
Miro MäkeläValmentaja
Janne KrankkaValmentaja
Jori JärvenpääMaalivahtivalmentaja
Ilona HuovinenFysio
Joni SundströmFysio
Stefan KorhonenJoukkueenjohtaja

Miesten U19-maajoukkueen tulevat tapahtumat
6.-7.9.2024 Suomi-Ruotsi-maaottelut, Uppsala, Ruotsi
16.-20.10.2024 Euro Floorball Tour (Turku ja Rauma)
29.1.-2.2.2025 Polish Cup (Puola)
25.-28.4.2025 MM-viimeistelyleiri
29.4.-4.5.2025 MM-kisat (Zürich, Sveitsi)

Jaa artikkeli