SUEK sai valmiiksi salibandyn vedonlyöntitutkinnan – näin asiakokonaisuuden käsittely etenee

SUEK sai valmiiksi salibandyn vedonlyöntitutkinnan – näin asiakokonaisuuden käsittely etenee

Suomen urheilun eettinen keskus SUEK kertoi torstaina saaneensa päätökseen salibandyn vedonlyöntirikkomustutkintansa. Seuraavaksi aineisto siirtyy Salibandyliiton kilpailu- ja kurinpitoryhmän käsittelyyn.

Salibandyn vedonlyöntitutkinnasta kerrottiin ensimmäisen kerran kesäkuussa, kun Veikkaus oli havainnut omissa tutkimuksissaan, että suomalaisessa huippusalibandyssä vaikutti tapahtuneen epäilyttävää, säännöissä ja sopimuksissa kiellettyä vedonlyöntiä. Asian tutkintaa lähti jatkamaan Suomen urheilun eettinen keskus SUEK.

Tutkinta kohdistui epäiltyihin sisäpiiritiedon väärinkäytön tapauksiin kahdessa ottelussa: 13.12.2024 miesten MM-kisojen puolivälierä Suomi-Norja ja 15.04.2025 F-liigan miesten välierä Classic–SPV. Lisäksi tutkittavana oli toistakymmentä vedonlyöntikiellon rikkomusta, joissa F-liiga-pelaajia, toimihenkilöitä tai muuten läheisessä yhteydessä joukkueeseen olevia epäiltiin lyöneen vetoa F-liigan otteluista. Tutkinnan edetessä epäiltyjen vedonlyöntirikkomusten määrä kasvoi merkittävästi. Vedonlyönti oman sarjatason tai oman joukkueen farmijoukkueen sarjatason otteluista on kiellettyä.

Syyskuun alussa SUEK luovutti Salibandyliitolle osan tutkinta-aineistosta. Nyt loputkin SUEKin tutkinnasta on valmistunut. Tutkinta on koskenut vedonlyöntirikkomuksia vuosilta 2021–2025. Salibandyliittoa, F-liigaa tai seuroja ei epäillä mistään, vaan kyse on yksilöiden rikkomuksista.

– Tutkinta on osoittanut, että vedonlyöntiä koskevia sääntöjä on laajalti rikottu, mutta kilpailumanipulaatiota ei ole todettu. Tämän vuoksi SUEK ei ole ollut yhteydessä poliisiin. Sisäpiiritiedon jakamista koskevat määräykset ovat osoittautuneet moniselkoisiksi. Tämä tapaus auttaa valmistelussa olevaa urheilun yhteistä kurinpitoa. Suomen Olympiakomitean johdolla tehtävä uudistus selkeyttää muutoinkin tutkinta- ja kurinpitoprosessia epäillyissä kilpailumanipulaatio- tai niihin läheisesti liittyvissä rikkomuksissa, SUEKin tutkintapäällikkö Jouko Ikonen sanoo SUEKin tiedotteessa.

Vedonlyöntikiellon rikkominen

SUEK kertoo, että valmistunut tutkinta on kohdistunut 114:ään Salibandyliiton kilpailu- ja kurinpitosääntöjen alaiseen pelaajaan ja seuratoimihenkilöön, jotka ovat neljän kauden aikana lyöneet yli tuhat kertaa vetoa F-liigasta tai Inssi-Divarista.

Kymmenen eniten vedonlyöntikieltoa rikkonutta henkilöä ovat olleet lajissa eri rooleissa pelaajina ja taustahenkilöinä. Heidän osuutensa kaikista rikkomuksista on noin 80 prosenttia. Vedot ovat sisältäneet omien joukkueiden pelejä, myös tappioista. Suurimmillaan yhden henkilön vetojen määrä on kohonnut yli 8 600 euroon, joka on koostunut 184 erillisestä vedosta.

– Vetoa lyöneiden henkilöiden ja lyötyjen vetojen suuri määrä kertovat, että sääntöjen vastainen toiminta on ollut laajaa ja pitkäkestoista. Veikkauksen toimittamien tietojen pohjalta on myös ollut syytä epäillä yhden F-liigapelaajan käyttäneen oman pelitilinsä lisäksi lähipiiriinsä kuuluvan henkilön pelitiliä euromääräisesti merkittävään vedonlyöntiin. SUEKin toimivaltuudet eivät kuitenkaan riitä asian tutkintaan, Ikonen kertoo.

Suurin osa vedonlyöntikieltoa rikkoneista on myöntänyt rikkeensä SUEKille.

Sisäpiiritiedon väärinkäyttö

MM-ottelussa Suomi-Norja epäily sisäpiiritiedon jakamisesta on liittynyt pelaavasta kokoonpanosta puuttuneisiin pelaajiin. MM-kilpailuissa kokoonpanot tulee toimittaa järjestäjille tuntia ennen ottelun alkua, ja sitä ennen tiedon kokoonpanosta olisi pitänyt olla vain maajoukkueen ja siihen kuuluvien henkilöiden tiedossa. Poikkeavat vedonlyönnit on tehty ennen kokoonpanojen toimittamista.

Veikkaus havaitsi poikkeavan vedonlyöntikäyttäytymisen kilpailuiden aikana. SUEK on analysoinut vedonlyöntitietoja ja haastatellut asiaan liittyneitä henkilöitä, joiden vedonlyöntisummat ovat olleet kymmenistä muutamaan sataan euroon. Haastatellut henkilöt ovat kiistäneet sisäpiiritiedon jakamisen sekä sen hyödyntämisen.

– SUEKin oikeudet ja mahdollisuudet kattavampien tutkinnallisten menetelmien käyttöön tämänkaltaisissa rikkomuksissa eivät ole mahdollisia. Puhelinten tai muiden viestintälaitteiden tutkiminen olisi yksi keino, jolla olisi mahdollista selvittää sisäpiiritiedon jakamista koskevia epäilyjä, Ikonen sanoo.

Kevään välieräsarjassa Classic pyysi F-liigalta ottelun Classic–SPV (15.4.2025) siirtoa lukuisten sairastumisten vuoksi. Ottelua ei siirretty, minkä vuoksi seura joutui etsimään korvaavia pelaajia vielä edeltävänä iltana. Ottelupäivänä ennen kokoonpanojen julkistamista Classic lähetti lisäksi jäsenilleen tiedotteen, jossa pyydettiin jäsenten tukea otteluun mittavien kokoonpanovaikeuksien vuoksi.

– Tieto kokoonpanovaikeuksista on levinnyt laajemmalle ryhmälle ennen kokoonpanon julkaisua, myös seuran sisäinen tiedote vahvistaa asian. Tiedotteen lähettämisen ajankohtaa voidaan pitää inhimillisenä erheenä. Tutkinnassa ei ole nähtävissä sisäpiiritiedon jakamista sääntöjen edellyttämässä hyötymistarkoituksessa, Ikonen sanoo.

Veikkauksen kanta

Veikkaus odottaa nyt Salibandyliiton kurinpidon päätöksiä ja arvioi asiaa seuraavan kerran päätösten jälkeen. Tällä hetkellä suomalainen miesten huippusalibandy ei ole yrityksen vedonlyöntikohteena.

– SUEKin tutkinta osoittaa kiistattomasti, että kielletty ja tuomittava vedonlyöntikäyttäytyminen on ollut suomalaisessa huippusalibandyssa yleistä ja jatkunut kauan. Toivon mukaan tämän tutkinnan myötä kaikille lajin parissa toimiville käy selväksi, missä kohdassa kulkee raja sallitun ja kielletyn vedonlyönnin välissä, Veikkauksen turvallisuus- ja riskienhallintajohtaja Mikko Lahti sanoo Veikkauksen tiedotteessa.

– Jo tässä vaiheessa haluan osoittaa Salibandyliiton toimi- ja luottamushenkilöille kiitoksen siitä, miten vakavasti ja ratkaisukeskeisesti he ovat tähän ikävään tapaukseen suhtautuneet. On koko suomalaisen urheilun etu, että tästä opitaan ja osataan välttää vastaavan ilmiön pesiytyminen tulevaisuudessa, Lahti kiittelee.

SUEK nosti kommenteissaan esiin rajalliset toimivaltuutensa.

– Meidän heille toimittamamme data on hyvin kattava ja yksityiskohtainen. Tiettyjä asioita on sen perusteella mahdoton kiistää, mutta kuten SUEK totesi, joidenkin asioiden selvittäminen ja todentaminen vaatisivat järeämpiä keinoja, Lahti toteaa.

Kilpailu- ja kurinpitoryhmä jatkaa asian käsittelyä

SUEKin tehtävänä on ollut hoitaa tutkinta, muttei rangaista. Kurinpitopäätökset asiakokonaisuuden osalta tekee Salibandyliiton kilpailu- ja kurinpitoryhmä.

– On selvää, että tapahtunut on erittäin tuomittavaa. Olemme hyvin pettyneitä, että niin monella laji-ihmisellä harkintakyky on pettänyt pahasti. Hyvä puoli SUEKin viesteissä oli se, ettei SUEKin tutkimuksessa todettu kilpailumanipulaatiota eli kansantermein sopupeliä, F-liigan toimitusjohtaja Kimmo Nurminen kommentoi ja jatkaa:

– Nyt tärkein tehtävämme on varmistaa työrauha kurinpidolle ja auttaa yhdessä seurojen kanssa asiakokonaisuuden selvittämisessä. Samaan aikaan olemme jo tehneet ja edelleen jatkamme toimenpiteitä sen eteen, että lajiyhteisö ymmärtää asian vakavuuden ja varmistamme yhdessä, että kukaan ei toimi näin enää jatkossa.

Kilpailu- ja kurinpitoryhmä (KKR) on yksi Salibandyliiton hallituksen nimeämistä elimistä pääsarjojen kurinpitoasioiden käsittelyyn. Salibandyn pääsarjamääräysten 48§:n mukaan KKR on toimivaltainen käsittelemään kilpailumanipulaatioon liittyviä asioita. KKR:n muodostavat urheiluoikeuden asiantuntija Olli Rauste (puheenjohtaja), Veli Halonen sekä Mika Hilska (sihteeri).

Kilpailu- ja kurinpitoryhmä on jo aloittanut perehtymisen SUEKin toimittamaan aineistoon. Perehtymisen jälkeen KKR harkitsee, keitä yksittäisiä henkilöitä kohtaan asiassa on mahdollisesti aiheellista käynnistää kurinpitomenettely.

Sääntörikkomuksesta mahdollisesti epäiltäville henkilöille ilmoitetaan epäillystä rikkomuksesta. Heille annetaan mahdollisuus antaa asiasta vastauksensa sekä esittää oma näyttönsä, mikäli sellaista on. Sääntörikkomuksesta epäillyille henkilöille tulee antaa kohtuullinen aika esittää oma puolustuksensa. Kohtuullisena aikana pidetään yleensä joitakin viikkoja epäillyn rikkomuksen vakavuudesta riippuen.

– Vastausten toimittamisen jälkeen KKR kokoontuu ja aloittaa päätösharkinnan sekä sen jälkeen päätösten laatimisen. Epäiltyjen sääntörikkomusten runsaslukuisuuden vuoksi asian käsittelyn voidaan arvioida kestävän muutamia kuukausia. Tarkkaa ajankohtaa päätösten antamiselle ei tässä vaiheessa ole mahdollista arvioida, kilpailu- ja kurinpitoryhmän puheenjohtaja Olli Rauste kommentoi.

Jaa artikkeli