SPV:n hyökkääjällä Jari Hankkiolla on urheilijana tavallaan kaksi leimaa otsassaan. Kaksi asiaa, joista toinen vaikuttaa vahvasti toiseen.
Jari Hankkio, 25, tunnetaan ennen kaikkea erinomaisena maaliruiskuna. Neljällä liigakaudellaan Hankkio on viimeistellyt 80 runkosarjaottelussa 83 maalia, eli vähän reilun maalin per peli.
Tällä kaudella hänen maalikeskiarvonsa 1,47 osumaa peliä kohden oli liigan neljänneksi paras, mutta se riitti maalipörssissä vasta yhdeksänteen sijaan. Syynä oli se toinen leima: Hankkio on nuoresta iästään huolimatta jo eräänlainen kävelevä sairaskertomus.
– Näinkin voi sanoa. Kohtuuttoman paljon on ollut isoa ja kaikenlaista pienempääkin remppaa, Hankkio huokaa.
Juniorivuosinaan Hankkio kärsi toistuvista nilkkavaivoista. Pahin loukkaantuminen sattui melko tarkkaan kaksi vuotta sitten, kevään 2015 välierissä SSV:tä vastaan. Kamppailutilanteessa SSV:n Lauri Stenforsin kanssa Hankkion vasen polvi vääntyi ja vammautui pahasti.
– Se pamahti kunnolla, meni suoraan sanottuna paskaksi. Eturistiside katkesi kokonaan ja sivusiteitä repesi, Hankkio kertoo.
Polven kuntouttamisessa meni noin kahdeksan kuukautta, ja joulun tienoilla Hankkio pääsi takaisin tositoimiin.
– Mutta ei siinä heti lähdetty täysillä rytkimään. Koko viime kausi meni oikeastaan polvea kuntouttaessa ja tätä kautta odotellessa.
Tämän kauden alkaessa Hankkio oli taas täydessä iskussa. Takana oli pitkä ja hyvä harjoittelujakso, ja mies tunsi hyvän olon kropassaan – vastustajan maalivahdit havaitsivat sen palloina takanaan.
– Tästä näytti jo tulevan pitkästä aikaa terve kausi, kun yli puolet meni ilman loukkaantumisia. Oli kiva kun sai syksyllä maistella, miltä tuntuu, kun saa treenata ja pelata terveenä. Se tuntui todella hyvältä ja homma toimi.
Lokakuussa Hankkio valittiin yleisöäänestyksellä liigan kuukauden pelaajaksi. Viikko ennen joulua Hankkio reväytti takareitensä. Vuodenvaihteen yli kestäneen kolmen viikon kuntoutuksen jälkeen kaikki vaikutti siltä, että Hankkio on valmis palaamaan peliin.
– Jalka tuntui hyvältä, kaikki testit menivät hyvin, ja fysioterapeutilta tuli lupa, että ei kun pelille vaan.
Paluuottelussa tammikuun 10. päivänä sama takareisi napsahti uudelleen.
– Se ei sitten kestänytkään vielä. Mutta ei näistä koskaan voi tietää. Tämä on kuitenkin niin kova laji jaloille, kun tulee paljon nopeita suunnanmuutoksia. Takareisi on pikkuisen vaivannut siitä asti, mutta kyllä sekin tuosta lämpiää. Eiköhän se kauden loppuun kestä hammasta purren.
– Mielellään ottaisin yhden kokonaan terveen kauden, että saisi laittaa itsensä kunnolla likoon, Hankkio toivoo.
Veljekset yhdessä ja sekaisin keskenään
Se Hankkion toinen leimallinen piirre, maalintekotaito, on peruja kovasta harjoittelusta sekä lapsuuden peleistä isoveljien ja muiden pihapiirin lasten kanssa.
Jari Hankkio on tavallaan klassinen esimerkki urheilevan veljessarjan kuopuksesta, josta tulee poppoon kovin pelimies. Kun joutuu vääntämään isompiaan vastaan, joutuu keksimään keinot pärjäämiseen, ja kovuuskin kehittyy varmasti.
– Näin se saattaa olla. Tosin en tiedä, olenko minä meidän veljessarjamme kovin pelimies. Toivottavasti! Mutta hyviä ne muutkin ovat, Hankkio kehuu.
Hänen isoveljistään vuotta vanhempi Janne lopetti totisen salibandyn pelaamisen A-nuorten SM-sarjan jälkeen, ja kuusi vuotta vanhempi Jussi pelasi pitkään Divarissa mm. Nurmon Jymyssä ja Blue Foxissa.
– Samanlainen tarina minulla on kuin monella muullakin. Isoveljien ja naapuruston kaverien kanssa oli kovat matsit meidän kotipihallamme Ähtärissä. Armoa ei annettu, vaikka olin muita pienempi. Hampaat irvessä ja välillä itkua pillittäen siellä sai pelata, Hankkio muistaa.
– Ja kaikki pallot kelpasivat. Pidän melkein parempana sitä, että on tullut touhuttua pihoilla itsekseen kymmenen vuotta, kuin että olisi pelannut pelkkää salibandyä pienestä asti. Pidän tärkeänä, että harrastaa nuorena monipuolista liikuntaa. Eri lajeista tulee erilaisia taitoja ja näkökulmaa, Hankkio järkeilee.
Monipuolinen urheilutausta mahdollisti sen, että Hankkio nousi salibandyssä nopeasti huipulle, vaikka aloitti lajin vasta noin 15-vuotiaana.
– Siihen asti jalkapallo oli ollut päälajini. Silloin menin veljien perässä pelaamaan salibandyä miesten nelosdivariin E.P.V.T.-nimiseen joukkueeseen. Se on lyhenne Etelä-Pohjanmaan Vapaustaistelijoista. Äläkä kysy, mistä se nimi tulee! En tiedä, ja tuskin tietää kukaan muukaan, Hankkio naurahtaa.
Nelos- ja kolmosdivarikausien aikana seutukunnan kokeneemmat pelimiehet havaitsivat, että nuorimmassa Hankkiossa voisi olla peliveljen aineksia.
– Pääsin silloin maajoukkuepolun leireille. Sinne ensimmäiselle leirille pääsi periaatteessa ilmoittautumalla. Kokeneemmat kaverit Ähtärissä vinkkasivat eteenpäin, että tällainen poika kannattaisi ottaa leirille, Hankkio kertoo.
– Sen leirin jälkeen Seinäjoelta kysyttiin halukkuuttani siirtyä tänne. Täällä tuli mieleen, että salibandy voisi olla kivaa ja fiksua hommaa tehdä ihan tosissaan. A-junioreissa touhu alkoi muuttua vakavammaksi, kun täällä oli niin isot valot Ähtäriin verrattuna, Hankkio myhäilee.
Hankkio kiittelee urallaan saamastaan ”vetoavusta” niin vanhempiaan kuin veljiään, mutta hauskalla tavalla hän on päässyt hankkimaan veljilleen myös ylimääräistä kunniaa. Esimerkiksi Salibandyliigan tilastoissa on merkitty Jussille yksi liigapeli SPV:ssä kaudella 2010-11.
– Se oli kylläkin minun ensimmäinen liigapelini. Mutta ei haittaa. Asialle on lähinnä naureskeltu.
Lisäksi tätä juttua tehdessä allekirjoittanut törmäsi kahteen SPV-aiheiseen uutiseen, joissa Jari oli muuttunut Janneksi. Toinen oli peräti Peliveljien omilla nettisivuilla, ja Ilkka-lehden jutussa viime kesältä kerrottiin Jannen tehneen jatkosopimuksen SPV:n liigajoukkueen kanssa.
– Juu, näitä juttuja on, joissa kerrotaan Jussin tai Jannen tehneen sitä ja tätä, vaikka oikeasti kyse on minusta. Mutta kumpikaan velipojista ei enää pelaa kuin omaksi ilokseen, Jari Hankkio vakuuttaa.
Tahto ja röyhkeys maalintekoon
Hankkio on sitä nykyään jo ilahduttavan suurilukuista pelaajajoukkoa, joka pelaamisen ohessa toimii muutenkin seuransa hyväksi erilaisissa tehtävissä. Hankkio on Peliveljissä seuratyöntekijä, jonka toimenkuvaan kuuluu yhtä ja toista päiväkoti-ikäisten lasten sählykerhojen ohjaamisesta toimistohommiin ja käytännön asioiden järjestelyyn.
– Olen eräänlainen yleisosaaja, teen mitä pyydetään. Olen ollut seuralla töissä noin puolitoista vuotta vähän vaihtuvilla toimenkuvilla. Ja olen tykännyt.
– On ihan luonnollista, että seurat hakevat osaamista omista pelaajista. Sehän on helpoin tapa ja win-win-tilanne. Pelaaja pystyy keskittymään pelaamiseen, kun on töissä seuralla, ja seura saa oman vastineensa pelaajan panoksesta muutenkin kuin peleissä.
Viime kaudella Hankkio toimi myös SPV:n C-juniorien SM-sarjajoukkueen vastuuvalmentajana. Tänä vuonna hän on ollut C:ssä satunnaisena apuvalmentajana. Tässä roolissa hän näkee sen ikäisiä junioreita kuin oli itse aloittaeessaan salibandyn. Pieni suuri ero on siinä, että moni nykyjuniori on pidellyt salibandymailaa käsissään pienen ikänsä.
– Ihan kaikkia niitä vemputuksia en osaa, joita nykyiset junnut tekevät. Paljon on niitä, jotka tekevät mailalla mitä vaan. Sellaisia ”alkulämpötaitavia” junioreja riittää. Mutta ei kai niistä taidoista haittaakaan ole. Jokainen saa osata mitä tahansa.
– Itselläni on saattanut jäädä jotain välistä, kun en aloittanut lajia aiemmin, mutta toisaalta niistä pihapeleistä on varmaan tarttunut jotain hyvääkin, Hankkio arvelee.
Hänellä se ”jokin” on nimenomaan pelin osaaminen ja se hanakkuus maalinteossa.
– Jotenkin maalinteko on aina ollut minulle luontaista. Olen aina tykännyt laukoa paljon, sieltä sun täältä. Ja minulla on röyhkeyttä maalintekoon. Tykkään mennä pienestäkin raosta maalia kohti, ja siellä maalilla niitä hyviä asioita yleensä tapahtuu. Lähtökohtaisesti mukavinta hommaa on yrittää toimittaa palloa maaliin, hän sanoo.
Hankkio myös harjoittelee laukomista runsaasti.
– Oikeastaan joka päivä tulee tehtyä ylimääräisiä laukaisuharjoituksia ennen treenejä tai niiden jälkeen. Tai sitten menen muuten vaan Urheilutalolle läpsimään kavereiden kanssa.
”Läpsimään” on tässä yhteydessä hieman harhaanjohtava termi, sillä Hankkio pyrkii tekemään treeninsä laadukkaasti.
– Se on tärkeintä. Kun yhdistää laukaukseen vaikka pienenkin liikkeen ja yrittää tehdä harjoituksesta pelinomaisen, se on jo huomattavasti hyödyllisempää kuin pelkkä läpsyttely, hän korostaa.
Koponen valmentaa, Kohonen auttaa
Tällä kaudella Hankkio on saanut maalintekoon parasta mahdollista käytännön oppia lähes kädestä pitäen. Hän on pelannut koko kauden samassa ketjussa Salibandyliigan kaikkien aikojen maalitykin, 513 runkosarjaosumaa viimeistelleen Mikko Kohosen kanssa. Maalipyssyjen välissä on operoinut Ville-Pertti Kuusela.
– Mikon kanssa tulee juteltua paljon pelihommista ja muustakin. Mikolla on sen verran pitkä ura ja hän on nähnyt kaikkea, että hän pystyy auttamaan paljon kertomalla ja näyttämällä asioita. Ja tosi mielelläni kuuntelen.
– Ja siitä on suuri etu, että olemme pelanneet jo kesästä asti samalla ketjulla. Helpottaa, kun tietää, missä kaverit liikuvat. Ja koko kauden ajan pystyy treeneissä hiomaan peliä, Hankkio huomauttaa.
Kumpi ketjuanne muuten valmentaa, Kohonen vai Koponen?
– Kyllä Tommy (Koponen) meitä valmentaa. Hän on niin pätevä valmentaja ja hyvä auktoriteetti, että mielellään kuuntelemme häntä. Mikko tietysti opastaa paljon, mutta ei hänkään ketjussamme mitään yksinpuhelua pidä, vaan me muutkin yritämme kertoa mielipiteitämme. Siinä ketjumme toimivuuden salaisuus varmaan onkin.
Myös Kohosen toinen leimallinen ”ominaisuus” on massiivinen loukkaantumishistoria. Kummassa Hankkio aikoo ohittaa Kohosen aiemmin, pisteiden vai loukkaantumisten määrässä?
– Hehehee! Sanotaan, että kummassakaan en varmaan pääse lähellekään!
Kohosesta on kuulemma mittaamaton apu myös loukkaantumisten kohdatessa.
– Ihan mikä tahansa paikka päästä varpaaseen loukkaantuukaan, Mikolta löytyy kassistaan kyseiseen vammaan tarkoitettu tuki! Ja hän on niitä kaikkia itse käyttänyt ja testannut toimiviksi, Hankkio nauraa.
– Mutta vakavasti, vasta kun on nähnyt Mikkoa läheltä, on oppinut täysin ymmärtämään, kuinka kova jätkä hän oikeasti on. Jokaisen kannattaa arvostaa sitä, miten paljon Mikko on uhrannut tälle lajille, Hankkio kehuu.
”Tyhmää mailan kanssa heilumista minulta”
Vaikka Hankkio paukutti tämän kauden runkosarjassa 28 osumaa, suurimmat otsikot hän nostatti hieman erilaisella mailan heiluttamisella. Runkosarjan kolmanneksi viimeisellä kierroksella Hankkion maila osui vihellyksen jälkeen maalin takana TPS:n Juuso Alinin sukukalleuksille. Yleisesti teko tuomittiin törkeäksi, virallisesti se tuomittiin sen verran rumaksi, että Hankkiolle määrättiin kolmen ottelun pelikielto.
Hankkio kiistää ehdottomasti teon tahallisuuden, mutta myöntää toimineensa ajattelemattomasti.
– Suoraan sanottuna en ole halunnut kertoa näkemystäni asiasta, mutta tässä voin sen kertoa. En tietenkään, missään nimessä halunnut lyödä Alinia sukukalleuksille. Mutta jos tuolla lailla lähtee huitomaan mailan kanssa, pitää olla valmis seuraamuksiin.
– Se oli minulta tyhmää mailan kanssa heilumista, eikä ollenkaan tapaistani. Nyt se maila osui ihan väärään paikkaan, ja kannan teostani vastuun. Otin selkä suorassa vastaan määrätyn pelikiellon. That’s it, tästä lähin keskityn pitämään mailan lattiassa ja pallossa, Hankkio sanoo.
Hän myöntää olleensa tilanteen sattuessa turhautunut aiemmista tapahtumista. Hetkeä aiemmin TPS:n Artis Raitums oli taklannut hänet selästä ulos kaukalosta, ja seuranneen vapaalyönnin jälkeen Hankkio epäonnistui melko avoimessa maalipaikassa. Heti tämän jälkeen Alin asteli Hankkion vierestä, ja tämä jätti mailansa tarkoituksella laskematta lattiaan.
– Oli siinä turhautumista alla, mutta en halua syytellä ketään. Se oli minulta huolimaton ratkaisu. Ei kukaan tietenkään halua toisia munille huitoa, ja pelaaja on vastuussa omasta mailastaan. Onneksi juuri kukaan ei ole luullutkaan, että tekoni olisi ollut tahallinen.
”Mielelläni pelaan Superfinaalissa”
Lienee siis selvää, että jatkossa Hankkion maila heiluu vain maalintekotarkoituksessa. Hänen maaleillaan on suuri merkitys SPV:n tavoitellessa paikkaa Superfinaalissa. Kokemus maistuisi Hankkiolle siksikin, että polvivamman takia häneltä jäi väliin ikimuistoinen, ja toistaiseksi viimeinen, kevään 2015 finaalisarja, jossa SPV peittosi Happeen ja voitti kolmannen mestaruutensa neljän vuoden sisään.
– Pelaajan näkökulmasta tuollaiset sarjat ovat huikeita juttuja. Pelattiin isoilla areenoilla, jotka olivat tupaten täynnä ja meininki oli hirveä. Pelaajille ne ovat uskomattoman siistejä pelejä.
– Mutta jos Superfinaalissa saadaan häkki täyteen ja pitkälti yli 10000 ihmistä on katsomassa, sekin on pelaajalle ainutlaatuista. Olen päättänyt, että se otetaan vastaan ja sen takana seistään, mitä liitossa on päätetty. Ihan pikkuisen enemmän saatan olla finaalisarjan kannalla, mutta mielelläni pelaan myös Superfinaalissa!
SPV:llä on uskollisia faneja, jotka kiertävät runkosarjan aikanakin vierasotteluissa. Hankkio uskoo, että Superfinaaliin lähtisi Seinäjoelta useampi bussilastillinen faneja.
– Tai vanha kunnon finaalijuna!
Sinäkö seuratyöntekijänä sen joutuisit järjestämään?
-Pitäisi varmaan kysyä Tommlta, saanko vapaata muista hommista ja keskittyä vain peliin! No, on meillä seurassa muutama muukin henkilö töissä, ja porukalla asioita aina järjestellään.
Salibandyliigan 1. välierä EräViikingit – SPV perjantaina 31.3. klo 18:30 (lähetys ISExtra).
Kohti Superfinaalia -sarjassa esitellään yksi pelaaja per pudotuspelijoukkue.
Teksti: Harri Pirinen.
Kuvat: Juha Käenmäki ja SPV.
