Tampereen Classicin Nico Salo laukoi Salibandyliigan kauden 2015 – 2016 avausmaalin kun hän iski joukkueensa johtoon Oilersia vastaan illan kohtaamisen ensimmäisessä erässä. Salo ja osuman syöttänyt Eemeli Salin (kuvassa) nousivatkin avauskierroksen hahmoiksi Classicin 10-7-voitossa. Salin merkkautti tehot 2+4 ja Salo 3+1.
Oilers puristi mestarisuosikkeihin kuuluvan Classicin sen kotikaukalossa ahtaalle ja nousi kahden maalin takaa tasoihin sekä vielä kolmannessa erässä johtoon. Classic ratkaisi kuitenkin pelin viimeisellä kaksiminuuttisella. Eemeli Salin vapautti ensin Nico Salon ja sitten vielä Lassi Vänttisen maalintekoon, ja lopussa Vänttinen namiloi vielä yhden osuman tyhjiin.
Avausillan toisessa ottelussa Tapanilan Erä murjoi sarjanousija M-Teamia maalein 8-5. Tahtipuikkoa heilutti Erän jo ennalta kovaksi uumoiltu ykkösketju, josta Tommi Rosendahl taituroi 1+4, Joensuun Josbasta siirtynyt Perttu Puska 3+1 ja Lauri Kapanen 1+0.
Salibandyliigan lauantain ottelut ovat TV2:ssa nähtävä Happee – SPV sekä Koovee – TPS ja OLS – NST.
Kuva: Topi Naskali