Salibandynaiset Latvian MM-karsintaan nimetty – tolppien välissä ensikertalaiset

Suomen naisten maajoukkue osallistuu 28.1. – 1.2. Latvian Valmierassa MM-karsintaturnaukseen, jossa vastustajina ovat Espanja, Viro, Iso-Britannia ja Latvia. Haussa on paikka MM-kisoihin, jotka pelataan joulukuussa Tshekin Brnossa ja Ostravassa.

Päävalmentaja Andreas Harnesk tiimeineen on nimennyt MM-karsintaan kaksi maalivahtia ja 18 kenttäpelaajaa, joista kenttäpelaajat ovat jo enemmän tai vähemmän tuttuja maajoukkuenimiä, mutta maalivahdit Emmi Pölönen ja Maria Viitala pelaavat ensimmäiset naisten maaottelunsa.

– Päätimme testata nyt MM-karsinnassa maalilla uusia nimiä, jotta useampi maalivahti saa näyttöpaikan maajoukkueessa. Emmi Pölönen on ollut yksi SSL:n tämän kauden kärkivahdeista, ja Maria Viitalalta on nähty useita hienoja suorituksia esimerkiksi Champions Cupissa. On hienoa saada heidät mukaan joukkueeseen, päävalmentaja taustoittaa ja avaa kysyttäessä myös maajoukkue-ehdokkaiden MM-näkymiä laajemmin.
– Kaikki nyt nimetyt pelaajat ovat vakuuttaneet minut ja koko valmennustiimin ja ovat vahvasti ehdolla kisoihin varapelaajiksi nimettyjä unohtamatta. Ja jos pelaaja näihin listoihin nimettyjen ulkopuolelta esiintyy tarpeeksi vakuuttavasti, aukeaa edelleen myös mahdollisuus kisajoukkueeseen. Pitkällä listallamme on paljon pelaajia, joita erityisesti tarkkailemme.

Kaikki hyöty irti turnauksesta

Vastassa ei MM-karsinnassa ole muita aivan kärkimaita, mutta päävalmentaja Harnesk painottaa, että vaikka luvassa olisi selviä lukemia, Suomen joukkue lähtee ottamaan tapahtumasta irti kaiken mahdollisen kehityksen maksimoimiseksi.
– Tavoitteemme on kehittyä joukkueena niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. World Games ja MM-kisat ovat edessä pian, joten meidän on saatava jokaisesta tapahtumasta kaikki mahdollinen hyöty. Pääsemme todennäköisesti hyökkäämään paljon, ja ajatus on kehittää yhteispeliämme ja tapojamme voittaa ja kaikkea, mikä siihen liittyy. Se voi olla laadukasta hyökkäyksen rakentelua, systemaattista hyökkäyspeliä, pallon voittamista takaisin omalle joukkueelle ja muuta. Ennen kaikkea haluan, että jokainen pelaaja kentällä on hyökkäysuhka ja tekee kanssapelaajistaan vielä parempia. Mitä kaikkea siihen liittyy ja miten se toteutetaan, on yhteinen prosessi, johon haluan jokaisen joukkueessa osallistuvan ja jota käymme sitten yhdessä läpi paikan päällä.

Joka vaihdossa paras mahdollinen suoritus

Päävalmentaja korostaa joukkueen kulttuurin ja tekemisen kehittämistä koko ajan paremmaksi.
– Riippumatta siitä, millaisia MM-karsintapeleistä tulee, meidän tehtävämme on olla parhaat mahdolliset itsemme kaikessa, mitä teemme. Että totumme toimimaan siten kuin haluamme toimia tärkeimmillä hetkillä ja asetamme itsellemme korkeat vaatimukset. Oli tilanne sitten tasan tai taululla selvä johto, meidän tulee olla jokaisessa vaihdossa niin hyviä kuin voimme. Näen turnauksessa mahdollisuuden harjoitella asioita, jotka meidän pitää opetella mutta emme vielä osaa. Otteluiden ohella pääsemme harjoituksissa kehittämään korkeaa tempoa ja määrätietoisuutta niissä asioissa, joita haluamme kehittää samalla kun kehitymme yhdessä ryhmänä. Haluan, että pelaajat tuntevat olonsa turvalliseksi ja hyväksytyksi ja uskaltavat olla maajoukkueessa omana itsenään, Andreas Harnesk muistuttaa.

Kansainvälinen menestys edellyttää F-liigankin kehittymistä

Entä millaisena maajoukkueen päävalmentaja on nähnyt F-liigan naisten sarjan kauden tähän saakka?
– TPS on löytänyt voittavan pelitavan ja näyttää, kuinka kovaa ja kunnianhimoisesti he harjoittelevat. He pelaavat fiksusti, ovat pallollisina vahvoja ja puolustavat fyysisesti ja aggressiivisesti siinä, missä Classic nojaa tekniseen taitoon ja taitopeliin. SB-Pro puolestaan on tehnyt vaikutuksen nopeilla tilanteenvaihdoillaan, Andreas Harnesk nostaa muutamia esimerkkejä.
– On hienoa, että monella liigavalmentajalla on selvästi kunnianhimoa ja halua kehittää lajia ja joukkuettaan. Arvostan kaikkia valmentajia, jotka haluavat yhdessä kehittää suomalaista salibandya. Jotta pärjäämme kansainvälisillä kentillä, on tärkeää, että peli F-liigassa kehittyy koko ajan fyysisemmäksi ja intensiivisemmäksi, millä tarkoitan enemmän liikettä, enemmän rytminvaihdoksia ja korkeampaa tempoa pallolla. Moni joukkue näyttää menevän eteenpäin, ja on tärkeää, että se kehitys edelleen jatkuu.

Samalla areenalla pelaa Euroopan MM-karsinta 1:n toinen lohko, jonka joukkueet ovat Ruotsi, Norja, Saksa, Belgia ja Itävalta. Kummankin lohkon kolme parasta joukkuetta jatkaa lopputurnaukseen.

MM-karsinnan Eurooppa 1:n ohjelma:

Ti 28.1.

Klo 11.00 Itävalta–Norja
Klo 14.00 Espanja-Suomi
Klo 17.00 Ruotsi–Belgia
Klo 20.00 Iso-Britannia–Latvia

Ke 29.1.

Klo 11.00 Saksa–Itävalta
Klo 14.00 Viro-Iso-Britannia
Klo 17.00 Norja–Ruotsi
Klo 20.00 Latvia–Espanja

To 30.1.

Klo 11.00 Belgia–Saksa
Klo 14.00 Iso-Britannia-Espanja
Klo 17.00 Itävalta–Ruotsi
Klo 20.00 Suomi–Viro

Pe 31.1.

Klo 11.00 Belgia–Itävalta
Klo 14.00 Suomi–Iso-Britannia
Klo 17.00 Saksa–Norja
Klo 20.00 Viro–Latvia

La 1.2.

Klo 11.00 Ruotsi–Saksa
Klo 14.00 Espanja–Viro
Klo 17.00 Norja–Belgia
Klo 20.00 Latvia–Suomi

Suomen joukkue MM-karsinnassa:

SyntymävuosiSeuraKasvattajaseuraOttelutMaalitSyötötPisteet
Maalivahdit
98Miia Maaranen2000SaiPa SalibandyHatsina, Mikkeli5000
71Julia Saarinen2005ClassicVesilahden Visa4000
Puolustajat
19Noora Isomäki2002TPSIBF Blue Fox, Uusikaarlepyy4011
80My Kippilä1996Team Thorengruppen (SWE)PSS, Porvoo923288120
8Alma Laitila2004ClassicVesilahden Visa225611
7Yamou Njai1994Malmö FBC (SWE)Balrog Oilers9538
61Emilia Pietilä2003TPSSBS Wirmo2371320
64Natalia Pitkäkangas2003ClassicIlves, Tampere5000
89Jenna Saario1998TPSFBC Turku83384078
9Daniela Westerlund1998Warberg IC (SWE)SB Heinola58142236
Hyökkääjät
12Milla Granlund2005TPSSalPa, Salo8145
10Suvi Hämäläinen2003ClassicIlves, Tampere20141024
27Oona Kauppi1997Team Thorengruppen (SWE)Koovee, Tampere7610676182
28Veera Kauppi1997Team Thorengruppen (SWE)Koovee, Tampere94150105255
54Veera Kuosmanen2004TPSFBT Karhut, Pori0000
72Iina Latvala1999EräViikingitLahti Royals0000
17Sofia Mittentag2002Warberg IC (SWE)Lahti Royals1516521
44Milla Nordlund1997Endre IF (SWE)SBS Masku41242044
66Olivia Pietilä2003TPSSBS Wirmo95510
3Sara Piispa1996Kloten-Dietlikon Jets (SUI)Crackers, Kotka60353267
79Lotta Purhonen2003Floorball Chur United (SUI)Steelers, Hämeenlinna0000
16Ulla Valtola2002Täby FC (SWE)FBC Loisto, Turku30152035
Andreas HarneskPäävalmentaja
Jukka RuotsalainenValmentaja
Alexander BrinkmannValmentaja
Liisa KokkonenMaalivahtivalmentaja
Ilkka HalavaPsyykkinen valmentaja
Anne RapolaFysioterapeutti/huoltaja
Marika EskolaFysioterapeutti/huoltaja
Hanna PalomäkiJoukkueenjohtaja

Jaa artikkeli