Suomen naisten salibandymaajoukkue aloitti MM-karsintaturnauksen Latvian Valmierassa odotetun selvällä voitolla, kun lajin kääpiömaihin kuuluva Espanja taipui 25-0. Suomi jatkaa turnausta torstaina ottelulla Viroa vastaan.
Sofia Mittentag iski Suomen johtoon jo avausminuutilla, Ulla Valtola sijoitti eron kahteen ja Milla Granlund laukoi avausosumallaan naisten maajoukkueessa 3-0. Sitten Espanjan siilipuolustus toimi hetken, kunnes suomalaisia alkoi erän lopulla taas jäädä täysin vapaasti sektoriin ja Jenna Saario kahdesti, Sara Piispa ja Sofia Mittentag takoivat ensimmäisen tauon lukemiksi jo 7-0. Toisessa erässä Espanjan verkko heilahti kymmenesti eikä asiaa auttanut edes Suomelle vihelletty jäähy, kun Yamou Njai vapautti Jenna Saarion ja Olivia Pietilän iskemään 2–1-ylivoimahyökkäyksellä alivoimamaalin. Päätösjaksolla katsottiin vielä, millaisen pistesaaliin suomaispelaajat kokoavat. Jenna Saario merkkautti 5+2, Ulla Valtola 2+3, Sofia Mittentag neljä maalia, Meri-Helmi Höynälä sekä Olivia Pietilä 2+2, Miisa Turunen ja My Kippilä 1+3. Naisten maajoukkueessa debytoineet Maria Viitala ja Julia Saarinen jakoivat pelin puoliksi, Viitalalle merkittiin yksi ja Saariselle kaksi torjuntaa. Espanjan tolppien välissä jaksoi Hada Sanchez-Pascuala taistella 44 pallon eteen ennen kuin sai Suomen 24. maalin jälkeen tarpeekseen.
Ottelu oli Suomen ja Espanjan naisten välillä kaikkien aikojen toinen. Edellinen nähtiin 30.1.2019 Trencinissä, kun Suomi voitti 21-1.
Salibandya, Valmiera, Latvia
Naisten MM-karsinta, EUR 1, lohko B
Espanja–Suomi 0-25 (0-7, 0-10, 0-8)
1. erä: 0.36 Sofia Mittentag (Ulla Valtola) 0-1, 6.36 Valtola 0-2, 8.32 Milla Granlund (Sara Piispa) 0-3, 16.47 Jenna Saario (Yamou Njai) 0-4, 18.14 Mittentag (Suvi Hämäläinen) 0-5, 18.27 Saario (Miisa Turunen) 0-6, 19.38 Piispa (Meri-Helmi Höynälä) 0-7.
2. erä: 22.59 Höynälä (Daniela Westerlund) 0-8, 24.09 Olivia Pietilä (Saario) 0-9 av, 26.56 My Kippilä (Höynälä) 0-10, 28.47 Turunen (Olivia Pietilä) 0-11, 32.05 Olivia Pietilä (Turunen) 0-12, 33.55 Hämäläinen (Emilia Pietilä) 0-13, 36.40 Emilia Pietilä (Valtola) 0-14, 37.40 Jasmiina Järvinen (Saario) 0-15, 38.33 Westerlund (Kippilä) 0-16, 38.51 Mittentag (Hämäläinen) 0-17.
3. erä: 41.52 Saario (Olivia Pietilä) 0-18, 43.27 Oma maali 0-19, 43.48 Saario (Järvinen) 0-20, 46.58 Saario (Turunen) 0-21, 47.52 Piispa (Kippilä) 0-22, 48.56 Valtola (Alma Laitila) 0-23, 53.32 Höynälä (Kippilä) 0-24, 54.18 Mittentag (Valtola) 0-25.
Torjunnat:
Hada Sanchez-Pascuala Espanja 18+16+10=44, ja Ariadna Montes Nicolas Espanja (0)+(0)+6=6 (vaihto 53.32)
Maria Viitala Suomi 1+0+(0)=1 ja Julia Saarinen Suomi (0)+1+1=2 (vaihto 30.50).
Jäähyt: Espanja 0 min, Suomi 2 min.
Erotuomarit: Christian Friemel ja Erik Hasselberg, Sveitsi.
Yleisöä: 125.
Suomen parhaana palkittiin Jenna Saario.
Suomen seuraavat ottelut:
To 30.1. klo 20.00 Suomi–Viro
Pe 31.1. klo 14.00 Suomi–Iso-Britannia
La 1.2. klo 20.00 Latvia–Suomi
Kuvat: IFF/Janis Larmanis
Katso maalikooste: