Salibandyn tuplakotikisojen 2026 ja 2027 organisaatio rakentuu: Kati Voutilaisesta pääsihteeri ja Hanne Nyrösestä tapahtumajohtaja

Suomessa pelataan poikkeuksellisesti kahdet aikuisten MM-kisat peräkkäisinä vuosina: miesten kisat 2026 ja naisten 2027. Salibandyliitto toteuttaa kisat yhteisprojektina. Tuplakisojen projektinvetäjät ovat nyt selvillä.

Kotikisojen pääsihteeriksi on nimitetty Kati Voutilainen. Hän siirtyy Salibandyliiton palvelukseen lääkeyritys Vitabalansin vienti- ja brändipäällikön paikalta. Voutilaisella on myös pitkä työkokemus Jääkiekkoliitosta sekä kaupallisista että tapahtumatehtävistä. Koulutukseltaan Voutilainen on kaksinkertainen kauppatieteiden maisteri.

Tapahtumajohtajaksi on nimitetty Hanne Nyrönen. Muun muassa keväällä 2024 alle 19-vuotiaiden MM-kisojen järjestämisestä Lahdessa vastannut Nyrönen oli mukana kisaorganisaatioissa myös naisten MM-kisoissa Tampereella 2015 sekä miesten MM-kisoissa Helsingissä 2021, ja hän siirtyy kisaprojektiin liiton sisällä tapahtumapäällikön tehtävästä. Koulutukseltaan Nyrönen on medianomi.

Voutilainen ja Nyrönen työskentelevät tasavertaisena työparina. Molempien esihenkilö on Salibandyliiton toiminnanjohtaja Riku Tapio.

– Pääsihteerin tehtävään haki runsas joukko loistavia hakijoita, joista meillä oli ilahduttavasti mahdollisuus valita. Kati vakuutti meidät alusta alkaen ja on jo nyt osoittanut olevansa erinomainen valinta tehtävään. Katin laaja-alainen osaaminen ja korkea motivaatio varmistavat hänen menestymisensä tehtävässä, toiminnanjohtaja Riku Tapio perustelee ja jatkaa:

– Hannen osaaminen tapahtumista ja erityisesti salibandytapahtumista sekä organisaation tuntemus tekevät hänestä erinomaisen tapahtumajohtajan ja työparin Katille. Hannella on kokemusta jo aiemmista kotikisoista, ja tätä osaamista hän pääsee hyödyntämään kisojen hyväksi.

Miesten MM-kisat pelataan Tampereella 5.–13.12.2026. Kisat huipentuvat jatkopeleihin 15 000 katsojaa vetävällä Nokia Areenalla. Naisten MM-kisat pelataan Turussa 3.–11.12.2027. Tapahtumien keskipisteenä on lähes 12 000 katsojaa vetävä Gatorade Center.

– Olen todella otettu ja kiitollinen valinnastani luottamukselliseen ja tärkeään tehtävään. Hyvillä mielin lähden Hannen kanssa rakentamaan MM-kotikisoja Tampereelle ja Turkuun. Hannella on erittäin kattava tietotaito menestyksekkäiden salibandyn suurtapahtumien osalta, ja on hienoa saada Hannesta työpari projektitiimiin. Meillä on tavoitteet korkealla kisojen jokaisella osa-alueella, ja uskon, että yhdessä saamme luotua kaikkien aikojen MM-kotikisat, Voutilainen iloitsee.

– On ilo ja kunnia päästä yhdessä Katin kanssa vetämään kisaprojektia. Kahdet peräkkäiset kotikisat ovat suomalaiselle salibandylle ainutlaatuinen mahdollisuus, joten kisojen hyödyntäminen kaupunkien ja seurojen kanssa tulee olemaan tapahtumasuunnittelun keskiössä. Edelliset miesten kotikisat järjestettiin koronan varjossa, joten toivottavasti nyt pääsemme olemaan täysillä Free of Limits!, Nyrönen kommentoi.

Suomi ja Helsinki on isännöinyt miesten MM-kisat kolme kertaa aiemmin, vuosina 2002, 2010 ja 2021. Historian ensimmäinen naisten salibandyn MM-turnaus vuonna 1997 järjestettiin Ahvenanmaalla, ja Tampereen Hakametsässä miteltiin vuoden 2015 MM-mitaleista.

Lue myös: MM-tuplakotikisojen visuaalinen ilme ja teema julki: Free of Limits

Jaa artikkeli