– Pelaa, pelaa! Pitää jaksaa!
Huudot kaikuvat Kaupin salibandyhallissa Tampereella. Sisäpelikengät vingahtelevat pelaajien pysähtyessä ja ampaistessa taas liikkeelle. Mailan lavat kopisevat pallontavoittelutilanteissa ja väliin kuuluu suhahdus Taraflexia vasten, kun sopivan paikan avautuessa lauotaan. Maalivahdit ovat valppaina ja erotuomarit valmiina puuttumaan peliin. Vauhti ei ole enää parhaiden päivien veroista, mutta se ei haittaa. Voitosta pelataan.
On maaliskuun ensimmäinen sunnuntai. Yksi lukuisista Salibandyliiton viikonlopputurnauksista menossa ja käynnissä oleva ottelu järjestyksessään kaksikymmentätuhatta jotain kuluvalla kaudella. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikä tahansa turnaus, vaan jälkimmäinen päivä yli 70-vuotiaiden miesten salibandyn SM-turnauksessa. Nyt ratkaistaan loppusijoitukset ja mitalien omistajat.
Erityiseksi turnauksen tekee, että se on kautta aikain ensimmäinen uudessa kuninkuusikäluokassa. Näihin päiviin saakka titteli on kuulunut M65-sarjalle, mutta nyt siirryttiin uudelle ikävuosikymmenelle. M70-sarjaan tällä kaudella saivat osallistua pelaajat, jotka ovat syntyneet vuonna 1954 tai sitä aiemmin. Maalivahtien osalta ikärajaan on annettu viiden vuoden huojennus eli edustuskelpoisia ovat 1959 ja sitä ennen syntyneet.
Viisi joukkuetta mukana
Mukaan ensimmäiseen SM-turnaukseen on saatu ilahduttavasti viisi joukkuetta eri puolilta Suomea. Edustettuina ovat Oulu, Porvoo, Jyväskylä, Helsinki ja Mikkeli. Pelaajia ja vahvistuksia on tosin saatettu kysyä mukaan naapurikaupungeista, jopa kauempaakin. Turnauspaikaksi on valikoitunut Tampere, josta ei ole yhtään joukkuetta mukana. Neutraalilla paikkakunnalla järjestettävä loppuhuipennus on harvinaisuus, sillä yleensä järjestelyvastuun saa turnauspaikkakunnan joukkue. Tampere on kaikille joukkueille reissun päässä, mutta näin matkakilometrejä on saatu hitusen tasattua.
M70-sarjan aikaansaaminen tälle kaudelle on pienimuotoinen merkkipaalu. Vähä vähältä salibandyn harrastajia alkaa riittää ylempiin ikäluokkiin. Se on osoitus, että mikäli kuntoa ja terveyttä riittää, mailoja ei ole syytä laittaa säilöön lopullisesti.
Kyselyjä Salibandyliittoon M70-sarjasta on parina viime kautena muutamilta joukkueilta tullut, mutta joukkueita ei ole löytynyt tarpeeksi. Järin hyvältä tilanne ei näyttänyt kuluvaan kauteen valmistauduttaessa, mutta lopulta tärppäsi. Seniorisarjoista vastaavan Timo Kankkusen mukaan varsinaisen ilmoittautumisajan jälkeen ilmaantui vielä yksi joukkue mukaan ja sarja saatiin kuin saatiin aikaan.
– Salibandyliitto on valmis uuden sarjaportaan senioreille perustamaan, jos ja kun riittävästi joukkueita saadaan mukaan, kilpailutoiminnan johtaja Ari Vehniäinen vakuuttaa.
Salibandyliiton seniorisarjoissa ikäporrastus menee viiden vuoden välein eli samaan tapaan kuin monissa muissa lajeissa. Ensimmäinen seniorisarja on miehille M35 ja naisille N30. Yhä useammin sarjajärjestelmiä suunnitellaan yhdessä joukkueiden kanssa. Kilpasarjojen rinnalle on tullut myös haastajasarjoja. Parannusehdotuksia selvitetään esimerkiksi kyselyin ja kilpasarjojen puolella sarjapalavereissa.
– M70-sarjajärjestelmän osalta lopulta päädyttiin ratkaisuun, jossa SM-arvo ratkaistaan yhdessä turnauksessa yksinkertaisena pelattavan sarjan jälkeen. Varsinaisia mitalipelejä ei ollut, mutta jos ja kun jatkossa tulee mukaan lisää joukkueita, sarjajärjestelmä voi olla jotain muutakin, Timo Kankkunen toteaa.
– Peliajan suhteen joukkueiden ehdoton vaatimus muuten oli, että se pitää olla 3×15 minuuttia, kuten muissakin seniorisarjoissa, hän naurahtaa.
Merikoski SBT mukana jo kaudella 1997–98
Kaksipäiväisessä turnauksessa pelejä per joukkue tuli neljä ja loppusijoitukset ratkaistiin niiden perusteella. Vahvimmaksi osoittautui oululainen Merikoski SBT. Kulminaatioksi muodostui sunnuntain ottelu, jossa Merikoski SBT kohtasi porvoolaisen Nesteen Pallon. Kumpikin oli voittanut lauantain kaksi otteluaan. Voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä oululaisten johdettua parhaimmillaan 5-0. Lopussa NePa onnistui kaventamaan kahdesti. Merikoski SBT varmisti Suomen mestaruuden puhtaalla pelillä eli neljällä voitolla.
Merikoski SBT:n M70-porukka on pitkän linjan seniorijoukkue sanan varsinaisessa merkityksessä ja aloitti sarjapelit aikanaan suoraan seniorisarjoista ja lajitausta oli kerätty muista pallopeleistä. Ensimmäinen kausi, jolloin salibandyn M35-sarjaa pelattiin, oli 1996–97. Merikoski ilmaantui kyseiseen sarjaan kausikirjan mukaan seuraavalla kaudella eli 1997–98. Joukkue on vuosien varrella saavuttanut lukuisia SM-mitaleita seniorisarjojen eri ikäluokissa. Tarkkaan ottaen niitä on M70-mestaruuden myötä 20, joista kultaisia viisi.
Kauden 1997–98 joukkueesta mukana edelleen on kapteeni ja joukkueen puuhamies Arto Wallenius. Hän kuuluu myös seuran hallitukseen. Wallenius, jos kuka, tietää yli neljännesvuosisadan kokemuksella, kuinka porukka saadaan pysymään mukana kausi kauden jälkeen.
– Porukan vetäjän rooli on yllättävän tärkeä. Pelaajia jää pois kuka mistäkin syystä ja aina ei ole niin helppoakaan ollut saada miehiä mukaan, mutta iso merkitys on sillä, että löytyy ne puuhamiehet, jotka hoitavat sarjaan ilmoittautumiset ja muut juoksevat asiat, että muut voivat tulla sitten niin sanotusti valmiiseen pöytään. Itse en ole nähnyt tätä roolia rasitteena, koska kai sitten tykkään järjestellä asioita ja tehdä muiden eteen. Ja varmaan jos en minä tekisi, niin sitten joku muu, Wallenius kertoo.
– Ja on meillekin tullut välivuosia seniorisarjoissa. Nyt ajateltiin, että jos M70-sarja tulee, niin mukaan lähdetään ja kasataan ne kymmenkunta ukkoa. Ja omasta ”juniorituotannosta” eli M65:sta on seuraavina kausina nousemassa uusia M70-porukkaan.
M70-turnauksen otteluja seuratessa välittyi tunne, että iän myötä harrastuksen sosiaalinen puoli ja pelikaveruus tuntuu vain vahvistuvan. Myös suhtautuminen vastustajaan oli arvostavaa.
– Eikä ne voitotkaan tässä iässä enää niin merkitse, vaikka mestaruudesta pelataankin. Se, että ollaan kunnossa, on tärkeintä.
– Jokainen seitsemänkymppinen, joka pystyy vielä pallon perässä juoksemaan, on voittaja ja voi olla ylpeä itsestään, tuumaa Wallenius kultamitali kaulassa ja mestaruusolut edessään Kaupin kahvion ikkunapöydässä.
Saattaako salibandyn M70-sarjan syvimmän olemuksen enää paremmin tiivistää.
M70 SM-turnaus 2023-24
1. Merikoski SBT, Oulu
2. Nesteen Pallo, Porvoo
3. Järvi-Suomen Sisu, Jyväskylä
4. BeWe, Helsinki
5. Maalihaukat, Mikkeli/Itä-Suomi
1. Merikoski SBT
2. Nesteen Pallo
3. Järvi-Suomen Sisu
Senioreiden lopputurnaukset 2023–24
M70: SM-lopputurnaus: La-su 2.–3.3. Kauppi, Tampere
M45: SM-lopputurnaus: La 23.3. Tamppi Areena, Tampere
M45: Haastajalopputurnaus: La 23.3. Campo Center, Vantaa
M35: SM-lopputurnaus: Su 24.3. AC Ruskeasuo, Helsinki
N30: SM-lopputurnaus: La 6.4. AC Myllypuro, Helsinki
M40: SM-lopputurnaus: La 6.4. Jaakko Arena, Rauma
M50: SM-lopputurnaus: La 6.4. Momentum, Pori
M40: Haastajalopputurnaus: La-su 6.–7.4. AC Kaarela, Helsinki
M60: SM-lopputurnaus: La-su 6.–7.4. Campo Center, Vantaa
M50: Haastajalopputurnaus: Su 7.4.2024, AC Ruskeasuo, Helsinki
M65: SM-lopputurnaus: La 13.4. Campo Center, Vantaa
M55: SM-lopputurnaus: La-su 13.–14.4., AC Myllypuro ja AC Ruskeasuo, Helsinki
Teksti: Markku Huoponen
Kuvat: Jesse Peltola