Salibandymiehiltä vahva päätös EFT-viikonlopulle – Ruotsi taipui 6-3

Ensimmäiset kaksi otteluaan Winterthurin EFT-turnauksessa hävinnyt Suomi pesi päätösottelussa komeasti kasvojaan, kun maailmanmestari Ruotsi taipui 6-3. Edes kolmen maalin johdon hukkaaminen ei tänään lannistanut Esa Jussilan ryhmää.

Justus Kainulainen laukoi Suomen johtoon liki suoraan ottelun avausvihellyksestä, ja erän puolivälissä erotuomarit huomasivat Eemeli Salinin laukauksen käyneen maalivahti Jon Hedlundin jaloissa maaliviivan paremmalla puolella. Nico Salo kruunasi pelin puolivälissä alivoimakieputuksensa 3–0-maalilla, mutta se ei vielä riittänyt voittoon. Ruotsi kavensi erän lopussa kaukolaukauksen lipsahdettua tänään loistavasti pelanneen Oskari Fäldenin käsistä verkkoon, ja päätösjaksolla maailmanmestarit kirivät jo tasoihin.

Suomen uuden nousun pohjusti Sakarias Ulrikssonille vihelletty kahden minuutin jäähy. Sen aikana Suomi sai rangaistuslaukauksen, jonka Joona Rantala varmasti upotti, ja vielä saman ylivoiman aikana Rantala pommitti kuvion alimman miehen paikalta jo 5-3 Oskari Heikkilän peittäessä maalivahdin näkyvyyden. Lopussa Ruotsi haki pitkään kavennusta ilman maalivahtia, mutta 11 sekuntia ennen loppusummeria Justus Kainulainen liidätti lopullisen niitin tyhjään verkkoon.

Ottelun päätteeksi iskettiin vielä rangaistuslaukauskisa, jossa Suomi oli kahden kierroksen jälkeen tappion partaalla. Oskari Fäldenin torjunta ja Sami Johanssonin maali siirsivät ratkaisun jatkokierrokselle, jolla Malte Lundmarkin laukaus karkasi yli maalin ja Sami Johansson osui omallaan jo toistamiseen.

Ottelun himmeämpi hetki oli Ruotsin Gabriel Kohosen loukkaantuminen toisessa erässä. Nilkkansa loukannut hyökkääjätähti jouduttiin auttamaan tuskaisena kaukalosta.

Swiss Unihockeyn ottelukuviin

Salibandya, Winterthur, Sveitsi

Miesten EFT-turnaus

Suomi–Ruotsi 6-3 (2-0, 1-1, 3-2)

1. erä: 0.05 Justus Kainulainen (Ville Lastikka) 1-0, 9.59 Eemeli Salin (Kainulainen) 2-0 yv.
2. erä: 31.31 Nico Salo (Miska Mäkinen) 3-0, 39.50 Malte Lundmark (Emil Johansson) 3-1.
3. erä: 44.17 Linus Malmström (Albin Sjögren) 3-2, 49.05 Lundmark (Hampus Ahren) 3-3 yv, 50.10 Joona Rantala 4-3 rl, 51.20 Rantala (Kainulainen) 5-3 yv, 59.49 Kainulainen (Rantala) 6-3 tm.

Torjunnat:
Oskari Fälden Suomi 6+8+4=18,
Jon Hedlund Ruotsi 7+6+0=13.

Jäähyt: Suomi 5×2 min, Ruotsi 5×2 min.

Erotuomarit: Josef Fässler ja Benjamin Schläpfer, Sveitsi.

Suomen parhaana palkittiin Oskari Fälden.

Yleisöä: 1 398.

Kuvat: Fabrice Duc / Swiss Unihockey

Jaa artikkeli