Marilla Puustinen on jo uransa lopettanut salibandyn maajoukkuepelaaja, joka haluaa nyt vuorostaan auttaa nuoria pelaajanalkuja luomaan omaa uraansa. Marilla aloitti salibandyn pelaamisen opiskeluaikanaan. Hän pelasi silloin ringetteä SM-tasolla ja pelasi vähän aikaa molempia lajeja yhtä aikaa. Aikataulullisesti se ei kuitenkaan ollut mahdollista pitkään ja lajivalinnassa salibandy vei selvän voiton.
Marilla on mukana Salibandyliiton Respect-ryhmässä, joka on koottu jo uransa lopettaneista liiga-ja maajoukkuenaisista. Respect-ryhmä tapaa muun muassa tyttösalibandytapahtumissa. Respect-ryhmä on myös mukana lajiliittojen yhteisessä Valmentaa kuin Nainen-projektissa. Projektin yhtenä tärkeänä tavoitteena on saada naisia mukaan valmennustoimintaan. Hienoa, että pikku hiljaa naiset tarttuvat tärkeään haasteeseen.
Monipuolinen urheilija
– Olen harrastanut monipuolisesti liikuntaa koko ikäni. Kuusivuotiaana aloitin jääkiekon pelaamisen Espoon Jäähongassa yhdessä poikien kanssa. Jääkiekon jälkeen kokeilin lyhyen aikaa lähes kaikkia palloilulajeja tenniksestä jalkapalloon, naurahtaa Marilla. – Lopulta päädyin pelaamaan Ringetteä C-junnuna ja pelasinkin sitä lähes kymmenen vuotta, ennen kuin salibandy tuli kuvioihin.
Salibandyssa parasta Marillan mielestä on kaikki hetket joukkueen kanssa niin kentällä, pukuhuoneessa kuin pelimatkoilla. Niitä hetkiä hän kaipaa vieläkin. – Olin onnekas, kun sain pelata parhaiden pelaajien kanssa, niin seurajoukkueissa kuin maajoukkueessa. Olen saanut lajin kautta valtavan määrän ystävyyssuhteita, joiden arvo on ja tulee olemaan korvaamaton.
Kaksinkertainen maailmanmestari ja liuta muita saavutuksia
Marilla on saavuttanut salibandyssa liki kaiken, mitä saavuttaa voi. Hän voitti mm. kaksi maailmanmestaruutta, viisi SM-kultaa ja Marilla valittiin vuoden naispelaajaksi vuonna 2000. Hänet myös haluttiin ulkomaille pelaamaan. Valitettavasti ulkomaan kaudet pilasi loukkaantuminen.
Marilla joutui lopettamaan uransa vain 28-vuotiaana, kolmannen ristisideleikkauksen jälkeen. – Se oli isku, olisin halunnut vielä jatkaa peliuraa muutaman vuoden. Mutta polvet päättivät toisin, Marilla kertaa.
Pelaajasta valmentajaksi
– Heti peliuran jälkeen en ollut valmis ryhtymään valmentajaksi, koska olisin niin halunnut vielä pelata itse. Lisäksi koin, että auktoriteettini ei olisi riittänyt omien pelikaverien ”komentamiseen”. Useamman vuoden olen jo miettinyt valmentamisen aloittamista tai ainakin sen kokeilemista ja palaset alkoivat tänä keväänä loksahdella paikoilleen.
Valmennuksessa Marillalla ei vielä ole suuria tavoitteita, ensin katsotaan tämä ensimmäinen valmennusvuosi ja sen sujuminen. Sen jälkeen summataan plussat ja miinukset. Marilla on muun muassa miettinyt, että onko entinen huippupelaaja automaattisesti myös hyvä valmentaja. Hän kokee, että ei voi jatkaa valmennuksessa, jos ei ole mitään annettavaa joukkueelle. Lisäksi hänen mielestään valmennuksesta täytyy todella tykätä, että hommaa jaksaa jatkaa. Valmentamisen aloitettuaan Marillan on muun muassa ollut totuteltava kurinalaisuuteen ajankäytön suhteen.
Jos valmentaminen ottaa kunnolla tulta alleen, Marilla on kiinnostunut antamaan apunsa naisvalmennukseen. Hän kokee, että junioreiden valmennus ei ehkä pitkällä tähtäimellä ole juuri hänen vahvuutensa. – Naisten maajoukkueen valmentaminen ei vielä siinnä tulevaisuuden kuvissa, mutta mistä sitä ikinä tietää. Eihän sitä pelaajanakaan vuonna 1991 tiennyt, mihin homma johtaa, Marilla mietiskelee.
-Valmentajana on varmasti paljon annettavaa ja opetettavaa, riippuen tietenkin valmentaako aikuisia vai junioreita. Junioreille on tärkeä opettaa perusasioiden hyvä hallinta, mm. laukaisu- ja syöttötaito. Hyvän joukkuehengen merkitystä ei voi liikaa korostaa. Kahteen suuntaan pelaaminen on taito, jota arvostan. Ex-valmentajallani oli lause ” jalkojen on käytävä molempiin suuntiin, ilman, että selkä nousee pystyyn. ” Toimii mielestäni myös nykysalibandyssa!
-Nyt olen valmennuksen alussa ja katsotaan, mihin tieni vie, Marilla päättää haastattelun lopuksi. Onnea Marillalle valmennuksen saralle ja toivottavasti jatkossa myös yhä enenevissä määrin myös naiset löytävät tämän haasteellisen, mutta myös palkitsevan uran – valmentamisen.
Teksti: Eeva Welling
Kuva: Juha Sorri / Salibandy-lehden arkisto.