Jussi Piha johtaa lauantain Superfinaalissa Classicin Hartwall Areenan kaukaloon Oilersia kaatamaan. Sattumoisin juuri Piha on joukkueensa ainoa pelaaja, jolla on jo tilillään Suomen mestaruus – Oilersin paidassa. Ja juuri Öljymiesten ajoilta kumpuaa voittamisen halu.
Aivan keskeisessä roolissa ei Jussi Pihan vuoden 2006 mestaruus Oilersissa vielä tullut.
– Finaalissa olin ylhäällä kameran takana varmistamassa, että jätkät saavat nähdä, mitä tapahtui. Runkosarjassa pelasin kolme peliä Vehkaojan veljesten piikkilaiturina näillä ei-ihan-niin nopeilla jaloilla, Jussi Piha muistelee.
Mitaliin nuorukaisen panos kuitenkin riitti.
– Mitalin sain ja mestaruuspaidan, joka taitaa vieläkin olla äidillä seinällä. Salibandy-lehden mestarilistasta nimi kuitenkin silloin puuttui, muistuu mieleen vielä 10 vuoden jälkeen.
Tuon kevään suurin anti oli kuitenkin syvemmällä.
– Se mestaruus fiiliksineen jäi mieleen hienona kokemuksena ja sytytti itselle nälän, että haluan vielä joskus olla isossa roolissa voittamassa. Siitä olen ammentanut voimaa harjoitteluun silloinkin kun se joskus syyspimeällä tuntuu raskaammalta.
Vastustaja vilisee tuttuja
Oilersissa ensimmäiset kuusi liigakauttaan pelanneella Jussi Pihalla on tietenkin paljon ystäviä jäljellä nykyisissäkin Öljymiehissä. Superfinaalin alla o
n kuitenkin keskitytty niin täysin omaan tekemiseen, että edes keskinäistä kuittailua ei ole ohjelmaan mahtunut.
– Wardit, Bollström, Hänninen ja Kekkonen olivat joukkueessa jo silloin 2006, ja kaikkiaan Oilersissa pelaa varmasti enemmän minulle tuttuja kuin vieraita pelaajia. Hyviä tyyppejä, ja monen kanssa pidetään säännöllisesti yhteyttä. Kauden aikana jää kaiken kiireen keskellä liian vähän aikaa nähdä kavereita, joten enempi juttelu jää sitten kauden jälkeen, Piha harmittelee.
Maalivahti Tommi Kekkonen on Superfinaalin pelaajista erityistapaus. Viime kaudella TPS:ssä torjunut Kekkonen pyrki syksyllä tryout-pohjalla Classiciin ja pelasikin tamperelaisten ringissä joulutaukoon saakka. Vuodenvaihteessa hän palasi Oilersiin, jonka paidassa on ehtinyt kirjauttaa kolme SM-kultaa. Salibandyliiton toimistolta kuitenkin vahvistetaan, että lauantaina ei luvassa sentään ole sekä kultaa että hopeaa. Mitalin saa sen joukkueen mukaan, jossa edustusoikeus on.
Vuoden visiitti venyikin viihtymiseksi
Classicissa Jussi Piha pelaa nyt neljättä kauttaan, ja käsivartta koristava kapteeninnauha kertoo omalta osaltaan, mille tasolle luotto on kasvanut.
– Viimeisillä Oilers-kausilla ehdin olla sielläkin kapteenistossa, ja Tampereelle olen totutellut pikkuhiljaa mutta Familyyn on kyllä ollut helppo tulla. Passo Peltola ja kumppanit ovat hoitaneet oman osansa esimerkillisesti, Piha kiittää.
– Tarkoitus oli alunperin olla täällä vain yksi kausi, mutta kaikki on mennyt niin hienosti, että olen jäänyt nauttimaan. Kai kapteeninnauha kertoo, että jotain tässä on tehty oikein. Ei auta kuin antaa muille iso kunnia ja keskittyä itse päivittäisessä tekemisessä osoittamaan olevansa tämän arvoinen. Toivon ja tiedän, että tiukassa paikassa joukkueesta kyllä löytyy 20 kapteenia.
Samettikäsistään tunnettu Piha teki runkosarjassa kaksi maalia ja syötti peräti 26. Kevään pudotuspeleissä tahti on rivakoitunut lisää, sillä 11 ottelussa maaleja on jo viisi ja syöttöpisteitä 11.
Taidostaan ja etenkin pelisilmästään Piha on saanut ylistystä liigauransa alusta asti. Eniten kehitettävää on ollut fysiikkapuolella, ja tuloksista kertoo ainakin tuore maajoukkuekutsu.
Salibandy, työ ja perhe
Jussi Piha on löytänyt hyvin paikkansa Tampereella.
– Pelaamisen ohella teen töitä normaalisti mediamyynnin parissa, keskustellessamme asiakkaan luota Espoosta palaamassa oleva Piha kertoo.
– Työnantajalle kuuluu iso kiitos joustavuudesta. Kun hoitaa työhommat sovitusti, voi tarvittaessa taas keskittyä enemmän sählyhommiin, ja maajoukkuekutsu korostaa entisestään muiden osapuolten jouston tärkeyttä. Kolmas osa pakettia on sitten perhe eli vaimo ja kaksi ja puoli- sekä puolivuotiaat tytäret, jotka ovat kietoneet isän pikkusormiensa ympärille. Vaimohan tässä on se isoin tukiverkosto, joka mahdollistaa intohimon myös opelaamiseen, maajoukkuesentteri ylistää.
Puolustamisen opettelu alkoi jo ennen Nykyn ja Kuitusen tuloa
Classic tunnettiin vuosia joukkueena, joka ihastutti katsojia spektakuläärisellä hyökkäyspelillä mutta alkoi hiipua keväällä kun pelit mestaruudesta alkoivat ja puolustaminen nousi arvoonsa. 
Tällä kaudella Classic voitti runkosarjan – ja päästi liigassa vähiten maaleja.
– Muutos on osa Classicin pidempää kehityskaarta, Jussi Piha muistuttaa.
– Classicilla on aina ollut taitojoukkueita, joissa on annettu tilaa luovuudelle. Kuitenkin jo heti minun tullessani mukaan eli Jarkko Rantalan aikana alettiin lisätä ymmärrystä puolustuspeliin ja se on edelleen koko ajan tiivistynyt. Nyt Petteri Nykky ja Samu Kuitunen ovat edelleen painottaneet sen ymmärtämistä, millaista työmäärää vaatii, että ollaan joka päivä taas vähän parempia urheilijoina. Se työ on edelleen kesken, ja vaikka tällä kaudella on jo jotain ansaittu, on kautta jäljellä vielä pitkä matka.
Classicin ja Oilersin kohtaamiset salibandya parhaimmillaan
Classicin kapteeni odottaa lauantain Superfinaalista tiukkaa taistoa, jossa ei ole ennakkosuosikkia.
– Hienoa matsia ollaan tekemässä, ja me keskitymme täysin omaan suoritukseemme. Classicin ja Oilersin kohtaamiset ovat perinteisesti olleet lajin kannalta hienoja tapauksia. Molemmissa ryhmissä riittää yksilötaitoa ja viihdyttäviä pelaajia, jolloin nähdään lajia parhaimmillaan. Molemmilla on myös timanttiset valmentajat ja kyky pelata kurinalaisesti. Oilers on yllättävä vastustaja, joka saattaa karvata ylhäältä tai alhaalta tai mistä vain, ja meidän pitää olla valmiina kaikkeen, Jussi Piha maalaa.
Classic valmistautuu Superfinaaliin varsin tutun otteluviikon kaavan mukaan.
– Mitään taikajippoja ei ole, vaan jokainen virittää yksilönä ja yhdessä itseään kuntoon. Tiettyjä juttuja käydään läpi tavallista enemmän, treenataan normaalisti ja valmistaudutaan nauttimaan lauantaista. Itse pyrin ennen kaikkea nauttimaan loppumetreillä tästä matkasta, jota olen saanut tehdä tämä ryhmän kanssa tulevaa lauantaita kohti.
Teksti: Mika Hilska
Kuva: Classic, Mika Hilska ja Topi Naskali