#seuramatka Tallinnaan häämöttää eli Seurafoorumilla puidaan jälleen yhdessä seurojen toivomia ajankohtaisia aiheita.
Salibandyn Seurafoorumi kokoaa jälleen lajin seuraihmiset, ja tällä kertaa se tapahtuu 7. – 8. helmikuuta Tallinnassa TEHO Sport Suomen Cupin finaalien yhteydessä.
Työstettävinä aiheina ovat tällä kertaa muun muassa muutoksen käsittely, MM2020-kotikisojen nivoutuminen seuratoimintaan, olosuhteet kuten seurojen omat hallihankkeet kilpailujärjestelmän uudistuminen, seurojen yhteistyö aina fuusiovisioita myöten ja tietenkin vaikuttava viestintä.
– Seurafoorumeita on aiemmin järjestetty joka toinen vuosi, mutta viime vuonna meillä oli niin hyvät tapahtumat, että seurojen palautteen pohjalta päätimme skipata tämän välivuoden, Salibandyliiton seurakehittäjä Elina Anttonen paljastaa.
– Seurafoorumin ideana on tarjota jäsenseuroillemme mahdollisuuden verkostoitua, vaihtaa ajatuksia, oppia muilta ja saada uusia ideoita omaan seuratoimintaan. Mutta kyllähän se täytyy myöntää, että onhan nämä meillekin aivan äärettömän mahtavia tapahtumia, sillä se energia mikä seuraväessä ja käydyissä keskusteluissa näissä tapaamisissa on, antaa kyllä taas virtaa pitkäksi aikaa!
Aihelista on tänäkin vuonna koottu ajankohtaisista teemoista, jotka seuroja itseään ovat seurakehitystyössä eniten mietityttäneet.
– Tänä vuonna Seurafoorumissa on todella timanttiset aiheet, Elina Anttonen vinkkaa.
– Isossa kuvassa kyse on muutoksesta ja siitä, miten sitä seurassa käsitellään. Muutosta on niin kovin monen tasoista, ja seuratasolla kyse on monesti siitä, onko muutos vain reagoimista vai voimmeko itse viedä muutosta haluamaamme suuntaan. Tähän linkittyvät myös isosti MM2020-kotikisat ja se, miten seurat voivat hyödyntää kisojen tuomaa näkyvyyttä myös seuratoiminnassaan. Ja ehkä myös sen muutoksen johtamisessa. Me tietysti seurakehityksen puitteissa haluamme olla tällä yhteisellä matkalla seuroja tukemassa.
Seurafoorumin nimikkeenä ja hashtagina kulkee tänä vuonna #seuramatka eikä nimeä ole arvottu hatusta.
– Me puhumme MM2020-seurayhteistyöstä seuramatkana: ei niinkään fyysisenä kisamatkana, vaan matkana, jonka yhdessä seurojen kanssa kuljemme kohti kisoja siellä seuran omassa arjessa. Nyt #seuramatka sopii lisäksi teemaan täydellisesti, kun suuntaamme yhdessä Tallinnaan, Elina Anttonen kertoo.
– Seurafoorumien, joita yleensä on ollut kaudessa kaksi tai kolme, ajankohtia valittaessa kävi ilmi, että yksi niistä osui sattumoisin juuri tähän. Kun sitten varmistui, että TEHO Sport Suomen Cupin finaalit pelataan samaan aikaan Tallinnassa, oli loogista, että meidänkin Seurafoorumimme suuntaa sinne.
Seurafoorumin alustava ohjelma:
Perjantai 7.2.
Kokoontuminen klo 12:30 – 13:00 Länsiterminaali 2, Helsinki
Klo 13:30 Tallink Silja Star lähtee
Klo 15:30 saapuminen Tallinnaan ja siirtyminen hotellille (Tallink Spa & Conference)
Klo 16:00 ohjelma jatkuu hotellin kokoustiloissa
Klo 20:00 sisään kirjoittautuminen huoneisiin
Klo 20:30 yhteinen illallinen hotellilla
Vapaata illanviettoa.
Lauantai 8.2.
Klo 07:00 – 09:00 aamiainen hotellilla
Klo 09:00 – 12:00 yhteinen ohjelma
Klo 12:00 – 12:45 lounas
Klo 12:45 – 13:00 uloskirjautuminen ja siirtyminen hallille seuraamaan TEHO Sport Suomen Cup finaaleja.
Klo 13:30 Naisten finaali
Klo 16:30 Miesten finaali
Tälle seuramatkalle on paikkoja rajoitetusti Salibandyliitto tarjoaa matkan ja ohjelman (1hlö/seura) – buukkaa paikkasi pian! Kukin jäsenseura voi ilmoittaa yhden osallistujan, jonka osallistumis- ja majoituskuluista vastaa Salibandyliitto.
Ilmoitautuminen on avoinna 23.1. saakka! Ilmoittaudu mukaan tästä linkistä.
Kuva: Esa Jokinen