Salibandyssa käynnistyy uusi EU-rahoitteinen hanke. Kyseessä on Erasmus+ -rahoituksen nuorten osallistumishanke Ei todellakaan ihan sama – 13–19-vuotiaiden nuorten osallistumisen esteiden tunnistaminen ja osallistumisen lisääminen suomalaisissa salibandyjoukkueissa, seuroissa ja Salibandyliitossa.
Hankerahoituksen varmistuminen oli poikkeuksellisen merkittävä asia, sillä kyseessä on Salibandyliiton ensimmäinen Erasmus+ -hakemus.
– Lähtökohtana hankkeelle on nykytilanne, jossa toimintaa kyllä järjestetään nuorille, mutta harvemmin tasa-arvoisesti nuorten kanssa. Haluamme jatkossa kuulla aiempaa enemmän nuorten mielipiteitä ja saada heitä toteuttamaan itseään kiinnostavaa lajitoimintaa. Hankkeen suunnittelu eteni talvella ja keväällä järjestetyissä työpajoissa ympäri Suomea, kertoo hankkeen hakuvaiheesta ja raportoinnista vastaava kehitysjohtaja Mervi Kilpikoski.
– Talven työpajoissa nuoret nostivat esiin toiveita erilaisista mahdollisuuksista vaikuttaa suoraan esimerkiksi salibandyn pelitoimintaan. Esiin nousi erityisesti erotuomaritoiminta ja innokkuus innovoida uusia pelaamisen ja liikkumisen muotoja. Keskusteluissa esille nousi into ja halu päästä itse kehittämään näitä muotoja yhdessä muiden nuorten kanssa, kertoo kehityspäällikkö Tiina Koivisto.
Nuorten osallistumishanke nostaa nuorten näkökulmat esiin aiempaa paremmin. Toiveissa on kehittää toimintaa entistä enemmän nuorten näköiseksi.
– On tärkeää, että nuorille syntyy ymmärrystä ja osaamista salibandyyn liittyvästä päätöksenteosta, Kilpikoski toteaa ja lisää, ettei vaikuttaminen saa jäädä sattuman varaan. Näin varmistetaan myös tulevaisuuden nuorten asema salibandytoiminnassa.
Mitä hankkeessa konkreettisesti tapahtuu?
Toteutamme 15 nuorten työpajaa erilaisissa ympäristöissä: valtakunnallisten ja alueellisten sarjojen turnauksissa sekä joukkueiden harjoituksissa. Hankkeessa syntyy nuorten ryhmä (”nuorten parlamentti”), joka koordinoi ja suunnittelee hanketta yhdessä hankkeen ohjausryhmän ja hankkeen fasilitaattorin kanssa. Nuoret kohtaavat salibandyn päättäjiä, muun muassa harrastevaliokunnan, hallituksen sekä valtuuston ja tuovat kohtaamisiin nuorten näkökulmia ja kokemuksia lajista. Tarkoituksena on synnyttää pysyvä nuorten ryhmä ja/tai nuorten itsensä muotoilema toimintatapa, joka tuo salibandyn päätöksentekoon ja kehitystoimintaan nuorten näkökulman kuuluville. Hankkeessa nuoret oppivat monenlaisia asioita kuten mielipiteen esille tuomista ja esiintymistaitoja, ja he itse arvioivat oppimistaan ja saavat oppimismerkkejä eurooppalaisessa YouthPass -järjestelmässä.
Oletko 13–19-vuotias salibandynuori ja haluat mukaan nuorten ryhmään? Ilmianna itsesi välittömästi kehityspäällikkö Tiina Koivistolle!
Hanke on alkanut 1.6.2025 ja se päättyy 31.5.2027.
Lisätietoja hankkeesta antavat kehityspäällikkö Tiina Koivisto ja kehitysjohtaja Mervi Kilpikoski.

- Puhelin: 0400 529 014
- Sähköpostiosoite: tiina.koivisto@salibandy.fi

- Puhelin: 0400 529 008
- Sähköpostiosoite: mervi.kilpikoski@salibandy.fi