Narvi

Narvista suomalaisen naissalibandyn kumppani

Saunatuotteita ja kiukaita valmistava Narvi on solminut yhteistyökumppanuuden naisten salibandymaajoukkueen ja F-liigan naisten sarjan kanssa. Yhteistyö polkaistaan käyntiin Tshekin MM-kilpailuissa joulukuun alussa.

Puu- ja sähkökiukaistaan tunnettu Narvi tekee paluun salibandyn yhteistyökumppaniksi. Narvin laadukkaat saunatuotteet suunnitellaan ja valmistetaan käsityönä Suomessa. Yritys on perustettu Rauman Lapissa vuonna 1937.

Uusi sopimus kattaa käynnissä olevan salibandykauden sisältäen option jatkoyhteistyöhön.

Yhteistyö käynnistyy vauhdikkaasti naisten MM-kisoilla, jotka pelataan Tshekissä 6.–14. joulukuuta. Suomi lähtee kisoihin elokuussa Kiinassa saavutetun World Games -mestaruuden myötä luottavaisin mielin.

Kisojen aikana Suomen huippupelaajat kertovat omista saunomisperinteistään sekä kiuassuosikeistaan. Salibandyliiton ja F-liigan myynti- ja kehitysjohtaja Mikko Aikko (kuvassa vasemmalla) vinkkaa, että onnekkaimmat voivat kisojen aikana voittaa Narvin upeita tuotepalkintoja Suomen otteluiden avausmaalintekijäkilpailussa.

Narvi näkyy naisten sarjan lähetyksissä ja somessa pitkin kevätkautta

F-liigassa Narvi hyppää mukaan naisten sarjan loppukauden ottelulähetyksiin sekä järjestää F-liigan Instagramissa maksimaalisen rentouden takaavan sauna-aiheisen kilpailun. Kilpailun voittaja palkitaan keväällä Narvin tarjoamilla F-liigan finaalitapahtumalöylyillä ja saunaillalla.

– Kumppanuus Narvin kanssa lämmittää mieltä ja kehoa, sydäntäkin. Yhteistyössä yhdistyy upealla tavalla kahden eri toimialan suomalainen huippuosaaminen ja jatkuva kehitys, joista meistä jokainen voi nauttia omalla tavallaan, Aikko iloitsee.

Narvin toimitusjohtaja Samuli Nurminen (kuvassa oikealla) nauttii urheiluelämyksistä, ja näkee suositun joukkuelajin ja yhtiön välillä paljon yhteistä arvopohjaa.

– Haluamme olla Narvilla toimialamme edelläkävijä ja uudistaja, tulevaisuuden yhtiö, joka on myös nuorien sukupolvien vastuullinen valinta. Yhteistyössä Suomen salibandynaisten maajoukkueen ja F-liigan naisten sarjan kanssa voimme yhteisvoimin tarjota rentoja elämyksiä sekä tavoitella menestystä.

Jaa artikkeli