Naisten salibandymaajoukkue Tshekin MM-kisoihin valittu – mukana kahdeksan ensikertalaista

Suomen naisten salibandymaajoukkue on valittu 6.–14. joulukuuta Brnossa ja Ostravassa pelattaviin 15. maailmanmestaruuskisoihin. MM-joukkueessa on 20 pelaajaa.

Lisäksi nimettiin kymmenen varapelaajaa mahdollisten loukkaantumisten tuomien vaihdosten varalle.

Joukkue julkistettiin mediatilaisuudessa tiistaina 11.11. Salibandyliiton yhteistyökumppanin OP-Pohjolan toimitiloissa Helsingissä.

Kahdestakymmenestä pelaajasta kahdeksan on MM-kisojen ensikertalaisia. He ovat maalivahtikaksikko Miia Maaranen (SaiPa) – Julia Saarinen (Classic), ja kenttäpelaajat Jasmiina Järvinen (Warberg IC), Sofia Mittentag (Warberg IC), Yamou Njai (Malmö FBC), Olivia Pietilä (TPS), Natalia Pitkäkangas (Classic) ja Veera Vilenius (Classic).

Kuudensiin MM-kisoihinsa valmistautuvat Ruotsin pääsarjassa, Thorengruppenin riveissä loistavat hyökkääjä Veera Kauppi ja puolustaja My Kippilä. Kokeneeseen kaartiin lukeutuvat niin ikään Thorengruppenia edustava Oona Kauppi ja TPS:n Jenna Saario, joille alkamassa on viides MM-turnaus. Joukkueen keski-ikä on 24,9 vuotta. Puolustaja Yamou Njai, 31, on joukkueen vanhin ja kuopus vasta 20-vuotias maalivahti Julia Saarinen.

Suomen MM-joukkueen pelillinen identiteetti perustuu päävalmentaja Andreas Harneskin mukaan aktiiviseen puolustukseen ja nopeisiin suunnanmuutoksiin.

– Haluamme olla joukkue, joka puolustaa hyökkäämällä ja ottaa kentällä aloitteen. Ensisijainen hyökkäystapamme on nopeat tilanteenvaihdot, ja kun siihen ei ole mahdollisuutta, liikutamme vastustajaa kärsivällisesti, kunnes löydämme edun ja iskemme, päävalmentaja kuvailee.

MM-kulta on kiertänyt Suomen salibandynaisia jo tuskallisen kauan. Viimeisin maailmanmestaruus on keväältä 2001. Hävittyjä MM-finaaleja sen jälkeen Suomen naisille on kertynyt peräti kahdeksan.

Nyt Suomi yrittää paluuta kultakantaan ruotsalaisen päävalmentajan johdolla. Andreas Harnesk, 39, aloitti tehtävässään reilu vuosi sitten huhtikuussa. Tulosta tuli The World Games -turnauksessa elokuussa, kun Suomi kukisti Ruotsin turnauksen loppuottelussa. Se oli salibandynaisille paitsi ensimmäinen arvokisavoitto yli 20 vuoteen, myös tärkeä itseluottamuksen kannalta. Harnesk haluaa siirtää saman MM-kisoihin.

– Meillä on asenne, että voimme voittaa kenet tahansa, milloin tahansa, kun pelaamme omaa parastamme. Meillä on upeita persoonia ja pelaajia, jotka tekevät toisistaan parempia. Maalivahdit Miia Maaranen ja Julia Saarinen ovat loistava esimerkki siitä. Lisäksi meillä on maailman ehdotonta kärkeä edustavat Veera ja Oona Kauppi, ja monia, jotka ovat läpimurtonsa kynnyksellä.

Suomi pelaa MM-turnauksen B-lohkossa, jossa se saa vastaansa ensin Ruotsin, sitten Slovakian ja Puolan. Avausottelu Ruotsia vastaan pelataan 6. joulukuuta.

– Hieno tapa aloittaa turnaus. Tavoitteemme on nauttia hetkestä ja pelata täysillä.

Odotusarvo Suomen maailmanmestaruudelle on kenties korkeammalla kuin koskaan aiemmin.

– Paineiden sijaan haluan nähdä asetelman niin, että meillä on hieno mahdollisuus voittaa maailmanmestaruus. Suuri ero World Gamesiin on se, että siellä otteluiden välillä oli lepopäiviä. MM-turnauksessa palautumisaikaa on vähemmän, joten kestävyydellä tulee olemaan entistä suurempi merkitys. Se vaatii kovaa fysiikkaa, rohkeutta ja taitavaa pallollista peliä, hän sanoo.

Elokuussa saavutettua TWG-voittoa päävalmentaja kuvaa nousuksi vuoren huipulle. Joulukuun MM-kisoissa on uuden haasteen aika. Tavoite on selkeä.

– Haluamme yhdessä kiivetä vielä korkeammalle huipulle, Andreas Harnesk sanoo.

MM-ottelut Ylen kanavilla

Suomen salibandynaisten MM-taivalta voi seurata Yle Urheilun lähetyksissä. Paikan päällä Tshekissä ovat toimittaja Henri Pitkänen ja asiantuntijana Toni Lötjönen.  Ottelut selostaa Matti Härkönen ja kommentaattorina toimii Inka Lampinen.

MM-lohkot
A-lohko: Sveitsi, Tshekki, Latvia, Tanska
B-lohko: Suomi, Ruotsi, Puola, Slovakia
C-lohko: Japani, Norja, Alankomaat, Australia
D-lohko: Singapore, Saksa, Viro, Yhdysvallat

Suomen ottelut alkusarjassa
La 6.12. klo 14 Ruotsi – Suomi
Su 7.12. klo 14 Suomi – Slovakia
Ma 8.12. klo 14.45 Puola – Suomi

Puolivälierät, välierät ja mitalipelit
To 11.12. klo 17.30 A1 – voittaja PO4 (pve 1)
To 11.12. klo 20.30 A2 – voittaja PO2 (pve 3)
Pe 12.12. klo 17 B1 – voittaja PO3 (pve 2)
Pe 12.12. klo 20 B2 – voittaja PO1 (pve 4)
La 13.12. klo 17 voittaja pve1 – voittaja pve4 (ve 1)
La 13.12. klo 20 voittaja pve2 – voittaja pve3 (ve 2)
Su 14.12. klo 13.45 pronssiottelu
Su 14.12. klo 17 MM-loppuottelu

MM-turnauksesta lyhyesti

MM-lopputurnaukseen osallistuu 16 joukkuetta neljässä lohkossa. Lohkovaiheessa jokainen joukkue pelaa keskenään kerran, jonka jälkeen A- ja B-lohkojen kaksi parasta joukkuetta etenevät suoraan puolivälieriin. Näiden lohkojen 3. ja 4. sijoittuneet sekä C- ja D-lohkojen 1. ja 2. sijoittuneet pelaavat pudotuspelikierroksen pääsystä puolivälieriin. Loput jatkavat sijoitusotteluihin. Puolivälierät pelataan 11.–12.12., välierät lauantaina 13. päivä. MM-turnaus huipentuu mitalipeleihin sunnuntaina 14.12.

MM-kisasivut täällä.

Suomen maajoukkue MM2025-kisoissa

#Maalivahditikäseurakasvattajaseuraomsyht.MMkätisyys
98Miia Maaranen25SaiPaHatsina160110right
71Julia Saarinen20ClassicVesilahden Visa110000left
Kenttäpelaajat
10Suvi Hämäläinen22ClassicIlves302017371left
13Meri-Helmi Höynälä24Warberg IC (SWE)LoSB541714313left
36Jasmiina Järvinen24Warberg IC (SWE)Crackers1256110left
27Oona Kauppi28Thorengruppen (SWE)Koovee86120902104left
28Veera Kauppi28Thorengruppen (SWE)Koovee1041691162855right
80My Kippilä29Thorengruppen (SWE)PSS10233941275left
8Alma Laitila21ClassicVesilahden Visa33614201left
17Sofia Mittentag23Warberg IC (SWE)Lahti Royals26249330right
7Yamou Njai31Malmö FBC (SWE)Balrog Oilers (SWE)135380left
44Milla Nordlund27Endre IF (SWE)SBS Masku523323561left
61Emilia Pietilä21TPSSBS Wirmo34919281left
66Olivia Pietilä21TPSSBS Wirmo1555100left
3Sara Piispa29Kloten-Dietlikon Jets (SUI)Crackers663632683right
64Natalia Pitkäkangas22ClassicIlves164480left
89Jenna Saario27TPSFBC Turku944545904left
16Ulla Valtola23Täby FBC (SWE)FBC Loisto412525501left
21Veera Vilenius26ClassicLahti Royals51120right
9Daniela Westerlund27Warberg IC (SWE)SB Heinola691725422left
Varapelaajat
12Milla Granlund20TPSSalPa91450left
19Noora Isomäki23TPSIBF Blue Fox60110left
24Juulia Kataja (mv)24Malmö FBC (SWE)RSS Panthers120000right
54Veera Kuosmanen21TPSFBT Karhut30000left
72Iina Latvala26EräViikingitLahti Royals30000left
14Henriikka Maikola22TPSKaPa -6540000left
48Iida Mettälä24Rönnby (SWE)FBC Loisto162241left
79Lotta Purhonen22ClassicSteelers40000left
26Emmi Pölönen (mv)27SB-ProSB Heinola00000right
52Iita Viitanen (mv)22KooveeSB Kauhajoki00000right
Staff
Andreas Harneskpäävalmentaja
Alexander Brinkmannvalmentaja
Jukka Ruotsalainenvalmentaja
Liisa Kokkonenmaalivahtivalmentaja
Jari Oksanenjoukkueenjohtaja
Henna Autiofysioterapeutti
Marika Eskolafysioterapeutti
Ilkka Halavapsyykkinen valmentaja
Petri Kettunenvideovalmentaja
Jesse Peltolamedia

Jaa artikkeli