Finaalipäivä.
Kaksi pitkää vuotta on taas vierähtänyt edellisestä mahdollisuudesta valloittaa reikäpallon halutuin ja himoituin. MM-pokaali. Tuo salibandyn Mount Everest, jolle kapuaminen ei alkumetreillä juuri vaikeuksia tuota. Välierä on jyrkänne, jossa veikkagustafssonejamme ensimmäistä kertaa koetellaan ennen kuin on aika kohdata viimeinen ja vaikein nousu.
Ruotsi.
Jälleen on kisajoukkueen julkistuksen jälkeen spekuloitu ketkä ovat kisoissa ja keitä olisi pitänyt siellä olla. Yksi on liian vanha. Yksi liian hidas. Joku molempia. Loppujen lopuksi keskustelu kulminoituu aina muutamaan pelaajaan. 90-prosenttisesti joukkue olisi sama jokaisella lajista vähänkin kärryillä olevalla.
Päästäänkin alkulohkon hassutteluihin, pakkopullapeleihin ja puolivälieriin. Vuodesta ja kisoista toiseen näiden otteluiden tuloksista ja otteista vedetään johtopäätöksiä, että voidaanko tällä pelillä Ruotsi kaataa. Peleillä, joilla ei ole juuri tekemistä huippusalibandyn kanssa. Peleissä, joissa vastustaja asettaa viisikkonsa oman maalin eteen. Peleissä, joissa Suomi pitää järjestään palloa ja samalla pyrkii säästämään energiaa niihin oikeisiin peleihin.
Välierä.
Kuoleman peli. Ottelu, jossa Suomella on vain ja ainoastaan hävittävää. Samoin Ruotsilla. Eilen molemmat suurmaat olivat hetkellisesti ahtaalla. Sveitsin tultua tasoihin Ruotsi oli – harvinaista kyllä, kipsissä. Suomi oli tuloksellisesti vielä tiukemmalla. Seitsemän sekunnin päästä jatkoajasta. Välillä on katsottava myös tulosten taakse. Kentällä selvästi paremmat joukkueet menivät jatkoon. Ei kahta sanaa.
Vuosi 2012.
Sveitsin MM-finaalin murskatappion jälkeen osa suomalaisista salibandyihmisistä haki seuraavana aamuna vintiltä talviturkit ja ostivat kaapit täyteen purkkiruokaa. Odotettiin jääkautta, jossa nuorennusleikkauksen tehnyt Ruotsi dominoisi lajia vuosia, ellei jopa seuraavat pari vuosikymmentä. Päävalmentaja Petri Kettusen mainostama Maailman nopein pelitapa oli saatettu naurunalaiseksi Ruotsin pelatessa vielä nopeampaa pelitapaa.
Pimeys laskeutui. Maailman nopein pelitapa jäi. Valmennus totesi hiljaa, että valittu tie oli väärä. Maailman nopein pelitapa -pelikirjan roihutessa päävalmentajan takassa Pep Guardiolasta kuoriutui Jose Mourinho. Ehkä yltiöoptimistinenkin pelaajien kehittäminen maajoukkueessa hylättiin ja tilalle astui tulos. Voittaminen.
Vuosi 2014.
Göteborgin kisoissa Ruotsi ei tanssinut enää kaksinumeroisia itseään analyytikoiksi kutsuvien ihmetykseksi. 37. minuutille mentiin Suomen johdossa. Lopulta kuitenkin Ruotsi juhli jälleen mestaruutta. Ottelu oli tyypillinen finaali. Maalin peli. Kettunen ja joukkue onnistuivat. Montaa asiaa ei olisi voinut tehdä paremmin. Tulos uupui. Se tärkein.
Vuosi 2016.
Kritisoitu on pelaajavalinnat, ison maajoukkueryhmän kierrätys, Mika Kohonen, lämpöleiri, Kettusen pelitapa ja koko prosessi. Välierissä Joensuun Mourinhon suojatit pelasivat täydellisen puolustuspelin. Korostan. Täydellisen. Tšekki riisuttiin aseista totaalisesti. Puolustamalla.
11.12.2016. Riika.
Tänään on Kettusen vastaiskun aika. Se hetki jolloin analyytikot, twitter-valmentajat, blogikirjoittelijat ja muut hiekottajat voidaan hiljentää. Kriitikoiden kirjoittelut palavat iloisesti siellä samaisessa Kettusen takassa. En tiedä, kuka ensimmäisenä on sanonut että mestaruudet voitetaan puolustamalla, mutta Suomen valmennusryhmä on viimeiset neljä vuotta uskonut tuohon lauseeseen. Suomi on päävalmentajaa myöten valmiimpi kuin kaksi vuotta sitten MM-finaalissa. Silloin lähes täydellinen peli ei tuonut tulosta.
Tänään moni toivoo mestaruutta. Päävalmentaja ja joukkue uskovat siihen.
Toni Lötjönen, Ylijohtava.
Kuvat: Mika Hilska.