Miesten U19-maajoukkue Sveitsin-turnaukseen – tässä valitut

Suomen U19-miehet nähdään tositoimissa helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Valmennustiimi on nimennyt Sveitsissä järjestettävään tapahtumaan 20 pelaajaa.

Päävalmentaja Jussi Huovinen ja muut valmentajat aloittivat työnsä U19-maajoukkueen kanssa kesäkuun alussa tähtäimenään keväällä 2025 pidettävät ikäluokan MM-kisat. Starttina olleen P19-ikäluokan MAAJOUKKUETIE-tapahtuman jälkeen ohjelmassa on ollut yhdeksän maaottelua. Heinäkuun leirin yhteydessä kolme kohtaamista Saksan U23-miehiä vastaan, syyskuussa Vantaalla vastassa oli kahdesti Ruotsi ja marraskuun EFT-turnauksessa Malmössä niin ikään Ruotsi sekä Sveitsi ja Tshekki.

– Edelleen valmennus tarkkailee pelaajien mukautumista pelaamiseen kansainvälisessä ympäristössä intensiteetin noustessa ja heidän kykyään reagoida ja ennakoida tilanteita pelissä, joihin ei ole ennalta sovittua ”kaavaa”. Samalla valmennus seuraa tiiviisti kokonaisuutta eli missä pelin osa-alueissa on haasteita, ja mitkä ovat vahvuuksiamme tällä hetkellä, päävalmentaja Huovinen kertoo.

Suomen kokoonpanot ovat vaihdelleet tapahtumittain ja näytönpaikkoja annettu varsin leveälti. Sveitsiin lähtevässä joukkueessa mukana on kolme ensikertalaista. He ovat Artturi Hyvärinen (SalBa), Heikki Kallio (Nokian KrP) ja Happeen Miiko Tuomala.

– Videoita ja klippejä valmennus on katsonut hurjan määrän. Lisäksi näkemyksiä on haettu seuravalmentajien kanssa käydyissä keskusteluissa eli millaisena he näkevät pelaajiensa arjen ja kehityksen. Monella on valtava palo maajoukkueeseen, mutta kysymys kuuluu, ketkä ovat valmiita tekemään asioita kehityksensä eteen. Paljon puhutaan uhrauksista, mutta maajoukkuevalmennus näkee tilanteen pikemmin mahdollisuutena. U19 MM-kisat ovat tärkeä etappi monelle, mutta toisaalta vain pieni osa elämää. Se tunne, että on kehittynyt ihmisenä prosessin aikana, on vähintään yhtä tärkeää. Tätä viestiä haluamme välittää pelaajille.

Pelaajatarkkailun ohella joukkueena pelaamisen prinsiippien toteutumista seurataan tapahtuma tapahtumalta. Tilannekuvakin on alkanut hahmottua.

– Miten voidaan olla tehokkaampia organisoiduissa hyökkäyksissä ja vastahyökkäyksissä, miten pystytään puolustamaan tilanteenvaihtohetkiä, päävalmentaja tiivistää.

– Organisoidun hyökkäyksen ja maalipaikkojen luomisen ollaan ok-tasolla, mutta parannettavaa on. Kun MM-kisoissa ollaan mitä luultavimmin aika paljon pallolla vastustajan pyrkiessä voimakkaasti suoriin hyökkäyksiin ja kääntöpelaamiseen, niin yksi avainkysymys on, miten hyökkäyspäässä päästään kiinni pelaajien yksilövalintoihin tilanteissa, jotka tulevat eteen sekunnin murto-osassa.

Sveitsin Siggenthalissa Suomi kohtaa Sveitsin ja Tshekin U19-maajoukkueet sekä 2005 syntyneistä kootun Sveitsin B-maajoukkueen. Vaikka Ruotsi ei ole mukana, Huovinen uskoo, että edessä on tiukat otatukset. Marraskuun EFT-turnauksessa Suomi selätti Sveitsin rangaistuslaukauksilla ja Tshekille tuli maalin tappio turnauksen voiton ratkaisseessa ottelussa. Ruotsin Suomi kukisti 7-5.

– Tshekkiä vastaan jäi hampaankoloon viime tapahtumasta ja Sveitsi pelasi Malmössä ajoittain mielestäni parempaa hyökkäyspeliä kuin Tshekki ja Ruotsi. Luotan myös, että Sveitsin vuotta vanhemmat eli nollavitoset antavat kovan vasteen ja haasteen meille.

– Mahtavaa, että kärkinelikossa marginaalit ovat näin pienet. Kun yllä puhuin pelillisistä teemoista, niin yhtä lailla oppiminen ja yhdessä tekeminen ovat keskiössä MM-kisoja kohti mentäessä. Miten suhtaudumme onnistumisiin kuin myös epäonnistumisiin. Mietitään asioita yhdessä pikemmin oppimisen kautta kuin että pelin lopputulos määrittää mitä me olemme, Huovinen pohtii.

Loppuun päävalmentaja muistuttaa vielä joukkueen luomista pelisäännöistä, johtajuudesta ja paineensiedosta.

– Arvot laadittiin yhdessä pelaajien kanssa projektin alussa ja niiden toteutumista on käyty lävitse. Kaikissa tapahtumissa meillä on ollut eri kapteenisto. Tähän mennessä jo 12 pelaajaa on kuulunut siihen, ja ollut mielenkiintoista seurata miten johtajuutta kannatellaan ryhmänä. Kapteenisto saa tukea koko joukkueelta. Muutoinkin valmentajana uskon enemmän jaettuun johtajuuteen kuin autoritäärisyyteen, Huovinen päättää.

U19 miehet
Kolmen maan turnaus 2.-4.2.2024
Sveitsi, Siggenthal (Go Easy Arena)

Pe 2.2.
klo 18 Sveitsi B – Suomi U19
klo 21 Sveitsi U19 – Tshekki U19

La 3.2.
klo 16 Sveitsi B – Tshekki U19
klo 19 Sveitsi U19 – Suomi U19

Su 4.2.
klo 11 Tshekki U19 – Suomi U19
klo 14 Sveitsi B – Sveitsi U19

Suomen joukkue

Maalivahditseurakasvattajaseuraomsyht.
Aatos Keskinen2008TPSTPS0000
Atte Virtanen2008TiikeritSB Vantaa3000
Kenttäpelaajat
Oskar Björklund2008Westend IndiansGrankulla IFK0000
Samuli Broström2008Esport OilersEsport Oilers2000
Elias Hertz2008SaiPaPoNoVo0000
Woitto Kemppinen2009ClassicPapas0000
Julius Keskinen2008ClassicClassic4000
Julius Koitto2008SB VaasaSB Vaasa2011
Samu Kovanen2008EräViikingitSSV5011
Topias Kärkkäinen2008EräViikingitTikkurilan Tiikerit5314
Aimo Laitila2008ClassicVesilahden Visa4101
Ami Laurila2009Blackbirds UnitedRSS Panthers0000
Justus Luostarinen2008Blackbirds UnitedPyhtään Yritys5459
Tuomas Mattila2008Esport OilersEsport Oilers3000
Tatu Meltola2009Sundsvall FBC (SWE)SCH3213
Viljo Pelkonen2009WelhotWelhot0000
Jose Saarainen2009Nokian KrPSBS Hamina3303
Ilari Sallmén2008EräViikingitSSV0000
Edvin Seppälä2008ClassicClassic2022
Niklas Sutinen2009OFBCOFBC0000
Staff
Jussi Huovinenpäävalmentaja
Miro Mäkelävalmentaja
Janne Krankkavalmentaja
Jori Järvenpäämaalivahtivalmentaja
Ilona Huovinenfysio
Joni Sundströmfysio
Stefan Korhonenjoukkueenjohtaja

Jaa artikkeli