Miesten MM-kisat Malmössä päättyvät sunnuntaina 15.12. mitalipeleihin. Loppuottelussa kohtaavat Suomi ja Ruotsi ja sitä ennen pronssiottelussa pelaavat Latvia ja Tshekki.
Miesten maailmanmestaruudesta pelattiin ensimmäisen kerran 1996, ja alkamassa on jo viidestoista MM-turnaus. Kultaan on yltänyt toistaiseksi vasta kaksi maata, kun Ruotsi on vienyt pokaalin kymmenen kertaa ja Suomi neljästi (2008, 2010, 2016 ja 2018).
MM-turnauksen tulospalvelu toimii Kansainvälisen Salibandyliiton IFF.n sovelluksessa, joka vaatii rekisteröitymisen. Se toimii myös selaimella täällä.
Yle näyttää Suomen ottelut sekä viikonlopun mitalipelit.
Kaikki turnauksen ottelut striimataan IFF:n sovellukseen, jossa yhden ottelun hinta on 6,99 euroa ja koko turnauspaketin 24,99 euroa. Lisätietoa täällä.
MM-turnauksesta lyhyesti
MM-lopputurnaukseen osallistuu 16 joukkuetta neljässä lohkossa. Lohkovaiheessa jokainen joukkue pelaa keskenään kerran, minkä jälkeen A- ja B-lohkojen kaksi parasta joukkuetta etenee suoraan puolivälieriin. Näiden lohkojen 3. ja 4. sijoittuneet sekä C- ja D-lohkojen 1. ja 2. sijoittuneet pelaavat pudotuspelikierroksen pääsystä puolivälieriin. Loput jatkavat sijoitusotteluihin. Puolivälierät pelataan 12.–13.12., välierät lauantaina 14. 12. MM-turnaus huipentuu mitalipeleihin sunnuntaina 15.12.
MM-lohkot
A-lohko: Norja, Tshekki, Saksa, Sveitsi
B-lohko: Ruotsi, Slovakia, Latvia, Suomi
C-lohko: Viro, Australia, Kanada, Filippiinit
D-lohko: Slovenia, Puola, Thaimaa, Tanska
Suomen ottelut lohkovaiheessa
La 7.12. klo 12.30 Latvia–Suomi 3-4 Otteluraportti ja tilastot | Maalikooste ja haastattelut
Su 8.12. klo 19.15 Slovakia–Suomi 1-7 Otteluraportti ja tilastot | Maalikooste ja haastattelut
Ti 10.12. klo 20.00 Suomi–Ruotsi 5-2 Otteluraportti ja tilastot | Maalikooste ja haastattelut
Karsinta puolivälieriin (PO1-PO4)
Ke 11.12.
Klo 10.30 PO1: A3-D2 Saksa–Puola 10-2
Klo 13.30 PO2: B3-C2 Latvia–Filippiinit 14-3
Klo 17.00 PO3: A4-D1 Norja–Tanska 3-2
Klo 20.00 PO4: B4-C1 Slovakia–Viro 9-5
Puolivälierät
To 12.12.
Klo 18.30 Ruotsi–Saksa 5-2
Klo 21.30 Tshekki–Slovakia 9-1
Pe 13.12.
Klo 17.00 Sveitsi–Latvia 3-4 ja. Otteluraportti
Klo 20.10 Suomi–Norja 6-1 Otteluraportti ja tilastot | Maalikooste ja haastattelut
Välierät
La 14.12. klo 17.00 Tshekki-Ruotsi 1-6
La 14.12. klo 20.10 Suomi-Latvia 7-2 Otteluraportti ja tilastot | Maalikooste ja haastattelut
Su 15.12. klo 13.50 Pronssiottelu: Tshekki-Latvia 8-2
Su 15.12. klo 16.50 Loppuottelu: Ruotsi-Suomi 4-5 ja. Otteluraportti ja tilastot | Maalikooste ja haastattelut
Suomen MM-joukkueesta
Suomen MM-joukkueessa on 20 pelaajaa. Lisäksi valmennus on nimennyt kymmenen varapelaajaa mahdollisten loukkaantumisten tuomien vaihdosten varalle.
Kahdenkymmenen pelaajan joukkoon mahtuu seitsemän MM-kisojen ensikertalaista. He ovat Esport Oilersin maalivahti Markus Laakso ja Heikki Iiskola, Nokian KrP:n Juuso Ahola, Luukas Hyvärinen ja Nico Jonaeson, Classicin Alpo Laitila sekä sveitsiläistä Floorball Könitziä edustava Miska Mäkinen.
Kuudensiin MM-kisoihinsa valmistautuvat puolestaan Eemeli Salin (Classic) ja Nico Salo (Wiler-Ersigen). Joukkueen keski-ikä on 26,4 vuotta. Salinin, 34, ollessa joukkueen nestori, nuoruutta edustaa Luukas Hyvärinen, joka täytti 20 vuotta 11 päivää ennen MM-kisojen 7.12. pelattavaa avausottelua.
Vuoden 2023 alussa päävalmentajana aloittaneelle Esa Jussilalle tulevat MM-kisat ovat ensimmäiset Suomen miesten peräsimessä, mutta arvokisakävijänä hän on erittäin rutinoitunut. Pelaajana Jussila koki peräti seitsemät MM-kisat ja saavutti kaksi maailmanmestaruutta. Sveitsin miesten maajoukkueen valmennustiimiin hän kuului vuodesta 2013 aina joulukuun 2021 Helsingin MM-kisoihin asti.
Veikkauksen otteluennakot:
Lohkovaihe
Latvia-Suomi: Kisat käyntiin voitto mielessä
Lisää laatua Suomi
Suomi altavastaaja Ruotsia vastaan
Pudotuspelit
Seuraavaksi taipuu Norja
Lue myös:
Miesten salibandymaajoukkue Malmön MM-kisoihin valittu – mukana seitsemän ensikertalaista
Lähde kannustamaan Suomen salibandymiehiä Malmön MM-kisoihin Elämys Sportin fanimatkalla
Uudistunut maajoukkueiden fanituotekauppa on auki – katso avajaistarjous
Suomen MM-joukkue:
# | Maalivahdit | ikä | seura | kasvattajaseura | o | m | s | yht. | MM-kisat | |
91 | Oskari Fälden | 24 | TPS | TPS | 38 | 0 | 0 | 0 | 2 | |
63 | Markus Laakso | 29 | Esport Oilers | Tapanilan Erä | 9 | 0 | 0 | 0 | 0 | |
Kenttäpelaajat | ||||||||||
79 | Juuso Ahola | 21 | Nokian KrP | FBT Karhut | 12 | 4 | 7 | 11 | 0 | |
22 | Eemeli Akola | 25 | Växjö Vipers, SWE | FBT Karhut | 29 | 6 | 8 | 14 | 1 | |
2 | Aaro Astala | 27 | Esport Oilers | Pakilan Visa | 34 | 10 | 11 | 21 | 1 | |
10 | Oskari Heikkilä | 27 | Classic | Classic | 40 | 22 | 11 | 33 | 2 | |
71 | Luukas Hyvärinen | 19 | Nokian KrP | Tapanilan Erä | 7 | 6 | 7 | 13 | 0 | |
21 | Heikki Iiskola | 26 | Esport Oilers | SB Vantaa | 8 | 13 | 4 | 17 | 0 | |
77 | Sami Johansson | 31 | Zug United, SUI | Classic | 94 | 89 | 42 | 131 | 4 | |
86 | Nico Jonaeson | 30 | Nokian KrP | SCH | 14 | 3 | 5 | 8 | 0 | |
73 | Justus Kainulainen | 25 | Esport Oilers | Hollolan Urheilijat -46 | 52 | 56 | 23 | 79 | 2 | |
88 | Alpo Laitila | 22 | Classic | Classic | 19 | 4 | 5 | 9 | 0 | |
36 | Ville Lastikka | 28 | Classic | Lopen FT | 62 | 47 | 26 | 73 | 3 | |
81 | Otto Lehkosuo | 27 | Westend Indians | Pakilan Visa | 49 | 11 | 20 | 31 | 2 | |
33 | Miska Mäkinen | 28 | Floorball Köniz, SUI | Tikkurilan Tiikerit | 15 | 1 | 2 | 3 | 0 | |
3 | Jere Niemelä | 24 | Westend Indians | NST | 22 | 2 | 5 | 7 | 1 | |
70 | Joona Rantala | 25 | Nokian KrP | Taipalsaaren Kisa | 39 | 25 | 24 | 49 | 1 | |
9 | Eemeli Salin | 34 | Classic | Uudenkaupungin Salibandy | 113 | 59 | 73 | 132 | 5 | |
20 | Nico Salo | 30 | SV Wiler-Ersigen, SUI | Classic | 104 | 37 | 58 | 95 | 5 | |
4 | Konsta Tykkyläinen | 26 | Classic | Pirkkalan Pirkat | 29 | 10 | 10 | 20 | 1 | |
Varapelaajat | ||||||||||
97 | Riku Hakanen | 23 | SPV | Woodcutters | 5 | 1 | 2 | 3 | 0 | |
27 | Jonne Junkkarinen | 34 | Happee | FC Vaajakoski | 65 | 10 | 15 | 25 | 2 | |
76 | Rasmus Kainulainen | 27 | Esport Oilers | Hollolan Urheilijat -46 | 33 | 15 | 27 | 42 | 1 | |
44 | Mikko Laakso | 26 | Nokian KrP | SCH | 21 | 6 | 9 | 15 | 0 | |
6 | Olli Laine | 28 | TPS | SB Naantali | 4 | 0 | 0 | 0 | 0 | |
84 | Joonatan Lindholm | 27 | Westend Indians | Tapanilan Erä | 8 | 2 | 3 | 5 | 0 | |
12 | Eetu Sikkinen | 27 | Classic | Classic | 37 | 6 | 10 | 16 | 2 | |
1 | Santtu Strandberg (mv) | 33 | Växjö Vipers, SWE | Tapanilan Erä | 21 | 0 | 0 | 0 | 0 | |
35 | Lassi Toriseva (mv) | 30 | Classic | Ylöjärven Ilves | 41 | 0 | 0 | 0 | 3 | |
90 | Waltteri Vesterinen | 22 | TPS | TPS | 17 | 6 | 5 | 11 | 0 | |
Taustahenkilöt | ||||||||||
Esa Jussila | päävalmentaja | |||||||||
Antti Vartiainen | valmentaja | |||||||||
Jori Isomäki | valmentaja | |||||||||
Jarno Ihme | mv-valmentaja | |||||||||
Juuso Kilpikoski | fysio | |||||||||
Ari Haapalainen | huoltaja | |||||||||
Jouni Hämäläinen | hieroja | |||||||||
Jari Oksanen | joukkueenjohtaja | |||||||||
Petri Kettunen | videovalmentaja | |||||||||
Miikka Lamu | videovalmentaja |