MAAJOUKKUETIEllä tapahtuu - pelaajakehittymisen seurantatapahtumissa yli 2000 junioria

Osa Salibandyliiton ja Eerikkilän urheiluopiston yhteistä MAAJOUKKUETIE FBA -järjestelmää ovat pelaajakehittymisen seurantatapahtumat, jotka täyttävät Eerikkilän urheiluopiston toukokuun alusta kesäkuun ensimmäiselle viikolle saakka.

MAAJOUKKUETIE FBA -järjestelmän tavoitteena on viedä eteenpäin suomalaista juniorisalibandya laajalla rintamalla. Niin seura- kuin yksilötasolla. Voidaan puhua laatujärjestelmästä, joka pitää Suomen salibandymaailman kärjessä nyt ja tulevaisuudessa.

Osa tätä laajaa kokonaisuutta ovat kaksi kertaa vuodessa järjestettävät pelaajakehittymisen seurantatapahtumat. Parhaillaan menossa ovat kevään ja kesän tapahtumat, joihin 21 päivän aikana nuoria pelaajia osallistuu yli 2000!

Ensimmäisenä koolla olivat D-pojat. Sen jälkeen vuoron saavat C- ja B-pojat sekä D-, C- ja B-tytöt. Saman verran on luvassa elo-syyskuussa, jolloin pidetään vuosikellon mukainen toinen seurantatapahtuma.

MAAJOUKKUETIE FBA -toimintaan osallistuvat erillisen hakuvaiheen kautta valitut yhteistyöseurat. Jotta toimintaan saadaan mukaan ikäluokkien taitavimmat pelaajat myös muista seuroista, heitä on koottu yhteen United-nimen alla muodostettuihin joukkueisiin. Esimerkiksi B-pojissa MAAJOUKKUETIE FBA -yhteistyöseuroja on yhdeksän ja United-joukkueita kolme. Yhden ikäluokan seurantatapahtumat ovat kolmen päivän mittaisia.

MAAJOUKKUETIE FBA -yhteistyöseurat ja United-joukkueet ikäluokittain näet täältä.

Eikä tässä vielä kaikki. Tapahtumissa on laajalti myös seuravalmentajia, seurojen valmennuspäälliköitä ja United-joukkueiden valmentajia.

Miikka LamuMitä kaikkea pelaajan kehittymisen seurantatapahtumissa tehdään, oikea henkilö on kertomaan
MAAJOUKKUETIE FBA -toimintaa Eerikkilässä koordinoiva Salibandyliiton valmennuspäällikkö Miikka Lamu.

– Pelaajan kehittymisen seurantatapahtumissa keskitytään toimenpiteisiin, jotka parantavat valmennuksellisen toiminnan laadukkuutta salibandyseuroissa. Toisena kokonaisuutena on yksilön kehittymisen seuranta, joka pitää sisällään niin fyysisiä kuin lajitaitotestejä. Näistä tiedoista muodostuu tietopankki viitearvoineen. Tietoja voidaan verrata niin joukkueiden välillä kuin yksilöiden kesken.      

Kolmantena kokonaisuutena ovat joukkueiden väliset pelit, jotka videoidaan ja analysoidaan valmentajien toimesta.  Edelleen tapahtumissa jaetaan urheilijan elämään oleellisesti liittyvää tietoa eli kuinka toimitaan kentän ulkopuolella. Tähän aihepiiriin liittyy mm. ravintoon ja lepoon liittyviä asioita.

Tähän mennessä pidettyjen tapahtumien myötä Lamu kertoo, että korrelointia joukkueen testimenestyksen ja sarjasijoituksen välillä on havaittavissa.  
– Tietyt perusasiat pitää olla kunnossa, jotta parempaa pelaamista syntyy.

Salibandy on lajina jo sen ikäinen, että lajianalyysi on tuonut tietoon ne ominaisuudet, joita salibandyssa vaaditaan erityisesti.
– Fysiikan puolelta näitä ovat esimerkiksi kehonhallinta ja koordinaatio, nopeus- ja ketteryysominaisuudet, kyky suunnanmuutoksiin ja lajitaidon osalta pallonhallinta vauhdissa, syöttö ja laukaus. Näitä seurataan testein ja kehitetään harjoittein hiukan eri tavoin siirryttäessä nuoremmista ikäluokista vanhempiin. Tehdään testejä ja harjoitteita, joilla on merkitystä peliin, Lamu jatkaa.

– Lajiprosessia on syytä viedä eteenpäin faktojen pohjalta. Seurantatapahtumien kautta saamme tavoitetasoja hyvin nuoresta pitäen ja voimme rakentaa stepit läpi nuoruusvaiheen, jos ja kun tavoitteena on pelaaminen maajoukkuetasolla.

Mielenkiintoiselta kuulostaa myös liikennevalomalli.  
– Kun viitearvoja syntyy, voidaan liikennevalomallia hyödyntää yksilön seurannassa. Silloin jokaista pelaajaa voidaan verrata missä hän liikkuu eri osa-alueilla suhteessa muihin ikäluokkansa pelaajiin. Punaisen kohdalla nähdään asioita, joita pitää parantaa ja vastaavasti todetaan niitä, joissa hän on keskitasoa tai kärkeä. Tämä on konkreettinen ja hyvä motivointiväline niin pelaajalle itselleen kuin valmentajalle, jonka tukea pelaaja kaipaa. Lisäksi olemassa on itsearviointityökalu eli miten pelaaja itse näkee ominaisuutensa verrattuna esimerkiksi valmentajan arvioon.

PeliosuusYksilövalmiuksien ohella tärkeä kokonaisuutensa on taktinen puoli, kun joukkuepelistä on kyse. Seurantatapahtumien peliosuudet kuvataan ja analysoidaan videopalavereissa. Tällöin valmentajat pääsevät työnsä ääreen.
Esimerkiksi D -junioreissa pelin kehittämisessä hyökkäyspelissä on painotettu tilan käyttöä. Konkreettisesti tämä on tarkoittanut sitä, että viisikkopelistä on löytynyt leveyttä ja syvyyttä, joka mahdollistaa tilan maksimaalisen hyödyntämisen keskusta mukaan lukien.
– Oleellista on, että pelaajat tunnistavat tilanteen ja tekevät valintoja pelitilanteen tavoitteiden suuntaisesti. Kun tavoitteena on esimerkiksi tilan voittaminen, tulee pallollisen pelaajan havainnoida, onko tilanteeseen nähden optimaalista lähteä voittamaan tilaa kohti hyökkäysaluetta haastamalla vai syöttämällä. Pallollisen pelaajan valinnat vaikuttavat pallottomien pelaajien valintoihin ja liikkeeseen. Puolustuspelaamista unohtamatta, menestykseen päästään pallollisen pelin kautta, Miikka Lamu innostuu.

Loppuun valmennuspäällikkö haluaa nostaa esiin vielä oleellisen asian. Pelaajan kehittymisen seurantatapahtumat ovat tärkeitä kohtaamisia, mutta edelleen paikkansa pitävä toteamus on, että pelaajat tehdään seuroissa.
– Niin seurantatapahtumissa kuin muissakin MAAJOUKKUETIE FBA -seurakohtaamisissa ydinasia on siirtää valmennustietoutta seuroihin ja osaksi niiden toimintaa. Yhteistyöllä, tietoa lisäämällä ja jakamalla sekä hyväksi havaittuja käytännön työkaluja tarjoamalla niin urheilijoille kuin valmentajille edesautamme, että sekä pelin että pelaajien taso salibandyseuroissa nousee ja Suomella riittää huippuyksilöitä edustamaan maatamme maajoukkueissa.

Kehittymisen seuranta -tapahtumapäiviä touko–kesäkuussa: 21

Pojat
pelaajia 1642
seuravalmentajia 187
liiton United-valmentajia 16
seurajoukkueita 65
United-joukkueita 19
valmennuspäälliköitä 20

Tytöt
pelaajia 488
seuravalmentajia 24
liiton United-valmentajia 26
seurajoukkueita 8
United-joukkueita 13
valmennuspäälliköitä 3

Ikäluokittain
D-pojat
tapahtumia 2×3 päivää (lohkot 1-2 + lohkot 3-4)
seurajoukkueita 28
pelaajia 560
United-joukkueita 8
pelaajia 144
valmennuspäälliköitä 12
seuravalmentajia 80

C-pojat
tapahtumia 2×3 päivää (lohkot 1-2 + lohkot 3-4)
seurajoukkueita 28
pelaajia 560
United-joukkueita 8
pelaajia 144
valmennuspäälliköitä 12
seuravalmentajia 80

B-pojat
tapahtumia 3 päivää (lohkot 1-2 + lohkot 3-4)
seurajoukkueita 9
pelaajia 180
United-joukkueita 3
pelaajia 54
valmennuspäälliköitä 9
seuravalmentajia 27

D-tytöt
tapahtumia 3 päivää
seurajoukkueita 3
pelaajia 60
United-joukkueita 5
pelaajia 90
valmennuspäälliköitä 3
seuravalmentajia 9

C-tytöt
tapahtumia 3 päivää
seurajoukkueita 3
pelaajia 60
United-joukkueita 8
pelaajia 90
valmennuspäälliköitä 3
seuravalmentajia 9

B-tytöt
tapahtumia 3 päivää
seurajoukkueita 2
pelaajia 40
United-joukkueita 3
pelaajia 54
valmennuspäälliköitä 2
seuravalmentajia 6

Kehittymisen seurantatapahtumat kevät-kesä 2018
3.-5.5. D-pojat 2005-06 (lohkot 3 ja 4)
6.-8.5. D-pojat 2005-06 (lohkot 1 ja 2)
9.-11.5. C-pojat 2003-04 (lohkot 1 ja 2)
20.-22.5. C-pojat 2003-04 (lohkot 3 ja 4)
4.-6.6. D-tytöt 2006-07
7.-9.6. C- ja B-tytöt 2002-05
10.-12.6. B-pojat 2001-02

Teksti: Markku Huoponen
Kuvat: Jussi Ojala

Mikä on MAAJOUKKUETIE?
MAAJOUKKUETIE FBA -toiminta on suunnattu tavoitteellisessa kilpaurheilussa toimiville D-, C- ja B- juniori-ikäisille pelaajille, joukkueille ja seuroille. Yhteistyöseuratoiminnassa painotetaan seuran pitkäjänteisyyttä pelaajakehityksessä. Avainasiana on pelaajapolku lapsesta aikuiseksi, huippusalibandyyn saakka. Lisäksi parhaat yksilöt valikoituvat MAAJOUKKUETIE FBA -toimintaan United-joukkueiden kautta. United-joukkueet muodostetaan ikäluokkien parhaista yksilöistä, joiden seurajoukkueet eivät ole toiminnassa mukana. Tämän kokonaisuuden kautta toiminnassa ovat mukana Suomen parhaat seurat ja yksilöt.

Salibandyliiton MAAJOUKKUETIE-toiminta käynnistyi keväällä 2017 ja korvasi aiemman Pelaajapolku-toiminnan.  Uudistuksen tavoite on selkeyttää suomalaisen salibandyn pelaajakehityksen rooleja. MAAJOUKKUETIE toteutetaan yhteistyössä Eerikkilän valmennuskeskuksen kanssa Floorball Academy -konseptilla. Vuosikellossa on kaksi pelejä sisältävää kehittymisen seurantatapahtumaa (kevät ja syksy) sekä yksi pelitapahtuma (tammi-helmikuu).

MAAJOUKKUETIE FBA

Jaa artikkeli