Puolustaja Patrik Laitisen opiskelupaikan varmistuminen merkitsi myös ainakin kahden vuoden jatkoa LASB:ssa.
Viime kaudelle EräViikingeistä LASBiin siirtynyt Patrik Laitinen on päättänyt jatkaa salibandyuraansa Lahdessa kahden seuraavan kauden ajan.
LASBin päävalmentaja Ilja Pantzar kuvaa Patrikia seuraavasti:
– Passe on itselleni tuttu pelaaja vastustajan (Tapanilan Erä) riveistä jo junnuvuosilta. Hän on luotettava ja monikäyttöinen puolustaja. Viime kausi meni vielä harjoitellessa, mutta uskon vahvasti, että Passe tekee alkavalla kaudella vahvan läpimurron liigatasolla.
Viime kaudella Laitisen 26 kierroksen tehoiksi merkittiin kaksi syöttöpistettä.
Patrik Laitinen itse taustoittaa jatkopäätöstään Lahdessa seuraavasti
– Koulupaikan varmistuttua Vierumäellä oli selkeetä et missä halusin jatkaa pelaamista. Hyvillä fiiliksillä ja intoo täynnä lähdetään kohti ensi kautta – tulkaahan tsiigaamaan meikän ja LASBin otteita.
LASB:n tiedotteesta
Kuva: LASB