Lääkärien mielestä Mikko Kohonen ei voi enää pelata salibandya koska kroppa on lopussa. Seinäjoen Peliveljien numero 17 on kuitenkin toista mieltä. Kohonen johtaa pudotuspelien pistepörssiä ja iskee tänään alkavissa finaaleissa kasvattajaseuransa Happeen kimppuun sen suurimpana yksittäisenä uhkana.
– Jo pari kertaa ovat lääkärit pahoitellen ilmoittaneet, että valitettavasti peliurasi oli nyt tässä, Mikko Kohonen paljastaa.
– Mutta aina on löytynyt vielä joku tapa pelata. Kivunhallinnasta tässä myös on kysymys, ja jatkoaikaahan tässä mennään. Kuukausi ja kausi kerrallaan.
Muistiinpanot Salibandyliigan kaikkien aikojen parhaan maalintekijän vammoista täyttävät ”Don” Kohosen jutellessa äkkiä kokonaisen valkean aanelosen kynänpiirroilla.
– Toinen jalka on haudassa ja polven rustovaurio luokitellaan jo nivelrikoksi. Jalkapöytä murtunut, nilkat sököt, kyljissä lihasrepeämiä, kylkiluita murtunut, jalkapöytä murtunut, parikymmentä tikkiä silmien väliin, tikkejä kaiken kaikkiaan yli 200, mies muistelee.
Dramaattisin vamma iski 2006 kun kova tälli reiteen ottelussa osoittautui kotona puujalkaa pahemmaksi. Paisuvassa jalassa tihkunut sisäinen verenvuoto vei Kohosen kirkkaiden valojen alle hätäleikkaukseen ja pitkään viiltoon.
– Sen seurauksena syntyivät puolivahingossa MK2-kompressiosuojahousut, joita nykyään käytän, Kohonen vinkkaa asian paremmasta puolesta.
Kenttäkilometrien kuluttama pelaajalegenda ei kerro kolhuistaan maristen vaan tilanteen hyväksyneen miehen kuivan toteavalla huumorilla.
– Happee-aikoina oli ongelmia yläkäden kanssa kun iskusta syntynyttä hermovauriota luultiin rasitusvammaksi. Käsi puudutettiin isoon peliin, mutta lopulta en enää tuntenut, olivatko sormet enää mukana, ja maila piti teipata kiinni käteen, Kohonen virnistää.
– Polvista oli jo sanottu, ettei niitä enää leikata, kunnes aikanaan SSV-matsissa laukausta peittäessä polvi lukittui 75 asteen kulmaan. Kysyin lääkäriltä, jätetäänkö sitten tällaiseksi, ja lopulta seuranneessa operaatiossa korjattiin samalla mikrofraktuura.
Otteluissa Mikko Kohosen vammat arvaa lähinnä robocop-luokan polvitukihäkkyrästä, mutta harjoittelussa ne on otettava huomioon. Juoksukilometrejä ei näillä nivelillä enää kannata ahmia vaan hellävaraisempi kuntopyörä on arvossaan.
Vammat huomioiden on ällistyttävää, että liigapelit jo viime vuosituhannella aloittanut taituri on juhlinut isoimpia voittojaan vasta konkarina. Mika Kohosen kauden 2004 – 2005 Suomen-vierailu nosti koko Happeen uuteen kukoistukseen ja hopealle, mutta sitten alkoi Mikollekin kilistä mitaleita vasta 2010-luvun häämöttäessä. Nyt kaapissa kimaltaa kultaisia lätkiä niin MM-kisoista kuin Salibandyliigastakin.
– Pääsin tosi nuorena miesten liigajoukkueeseen, ja nuorena olin sellainen taitava hulivili, jo 2002 mielestäni ihan ylivoimainen. Hyvässä kunnossa olen ollut aina, mutta herätys todelliseen urheilijan elämään tuli 2004 kun jäin rannalle MM-joukkueesta. Vasta sen jälkeen opin ottamaan itsestäni kaiken irti, ja nyt haluan tehdä kaiken niin, ettei mitään jossiteltavaa jää.
– Mutta jos nyt oikein luonnehtisin itseäni salibandypelaajana, Mikko Kohonen pysähtyy miettimään, niin olen ennen kaikkea itsekäs joukkuepelaaja.
Ensinäkemältä ristiriitaiselle määritelmälle löytyy myös lujat perustelut.
– Teen kentällä itsekkäitä ratkaisuja isolla itseluottamuksella mutta teen kaiken ajatellen joukkueen hyvää.
Pitkän uran mittaan ovat tärkeimmät asiat selkeytyneet.
– Paikat tulevat joskus itselle, joskus muille, joku tekee taustalla töitä hedelmien eteen ja joku ne poimii, mutta maali- ja syöttöpörssit ovat lopulta kosmetiikkaa. Tärkeintä ovat plusmiinustilastot ja ne täplät, se, että joukkue voittaa.
Tänään niitä täpliä aletaan laskea klo 16 Jyväskylän Monnarilla Happeen ja SPV:n iskiessä yhteen ensimmäisessä loppuottelussa.
– Mahtavalta tuntuu, viimeksi pelasin itse finaaleja Jyväskylässä 2004 – 2005, Mikko Kohonen muistelee.
– Silloin katsomossa oli hurja meininki ja Vaajakosken porukat heiluivat katsomossa ilman paitaa. Nyt jyväskyläläiset ja vaajakoskelaiset kannustavat tietysti minun kannaltani vastustajaa, mutta Seinäjoeltakin on tulossa iso ryminäryhmä. Kotonani olen niin Jyvöskylässä kuin Seinäjoellakin.
Finaalipaikka todistaa, että niin SPV kuin Happeekin ovat oivaltaneet jotain olennaista voittavasta salibandysta.
– Voiton vie lopulta vahvin kaksinkamppailupelaaminen, Mikko Kohonen paljastaa.
– Se ratkaisee, voitatko pallon ja saat hyvän kääntöpaikan, josta pääsee maalintekotilanteeseen. Play offissa peli on aivan eri sotaa kuin runkosarjassa ja harvalla peli enää siellä rullaa näyttävästi vaikka saattoi runkosarjassa näyttää jopa ylivoimaiselta.
Vuosi sitten SPV:n ajatus harhaili olennaisesta ja tie kohti kolmatta perättäistä kultaa tyssäsi jo puolivälieriin. Enää ei pettymys nakerra takaraivossa, mutta kesän harjoituksissa se kaiveli. Ja Peliveljet oppivat erehdyksestään.
– Voittaminen tekee vähän tyhmäksi. Yritettiin voittaa fläppitaululla, mutta nyt on taas muistettu keskittyä pelin perusasioihin. Vasta sen jälkeen tulevat hienoudet.
Salibandyliigan loppuotteluiden ohjelma:
Su 29.3. klo 16:00 Happee – SPV
La 4.4. klo 16:45 SPV – Happee
Su 5.4. klo 15:30 Happee – SPV
La 11.4. klo 15:30 SPV – Happee (tarvittaessa)
Su 12.4. klo 14:05 Happee – SPV (tarvittaessa)
Kuva: Juhani Järvenpää