Nyt kun salibandyn kurinpitoasiat ovat taas kerran tapetilla, kertoo kahden kurinpitoelimen sihteeri Mika Hilska oman näkemyksensä systeemin sisältä. On monta syytä siihen, miksi lajiväen odotukset ja käsitykset kurinpidosta eivät aina toteudu.
Salibandyliiton (johon tässä luen liigan) tulisi olla ainakin kurinpitoasioissa kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Silloin se tietäisi kaikki kaukaloissa tapahtuvat rikkeet ja määräisi niistä johdonmukaiset kerralla oikeaan osuvat seuraamukset, joihin kaikki olisivat tyytyväisiä. Siinä onkin oikea ja tavoiteltava asiaintila, mutta kurinpidon realismi on vielä monelta osin muuta. Omien kokemusteni mukaan ainakin näin:
1. Liitto ei näe ja tiedä kaikkea, mitä otteluissa tapahtuu ja puutu vääryyksiin. Rikkeet tulevat käsittelyyn raportin, rikkomusilmoituksen tai videotutkintapyynnön kautta, ja viimeisenä takalautana systeemissä on rikkeen kohteena oleva joukkue. Jollei se halua asiaan puuttua, saattaa kiistaton rikkomuskin jäädä käsittelemättä.
2. Kovat pelitilannekontaktit tapaavat olla vaikeita pähkinöitä. Vaikka jokainen helposti venyttää totuutta omaan suuntaansa, saattaa toinen osapuoli vilpittömästi olla tilanteesta sitä mieltä, että siinä oli törkeä rike, jollaiset tulee ehdottomasti kitkeä lajista ja toinen samasta tilanteesta yhtä vilpittömästi sitä mieltä, että siinä ei ollut perusteita edes jäähyyn. Edes tilanteen tutkiminen videoista hidastuksineen ei välttämättä tuo asiaan yksimielisyyttä.
3. Vaikka kontaktit ovat vaikeita arvioitavia, arviointiin on olemassa kriteerejä lähtien rikoslain tavoin toisaalta teon vaarallisuudesta sekä vahingollisuudesta ja toisaalta tekijän syyllisyyden määrästä. Arvioinnissa voidaan miettiä esimerkiksi sitä, pyrkikö pelaaja palloon vai pelkkään kontaktiin, kontaktin kovuutta, osapuolten liikesuuntia, osumakohtaa ja ympäristön riskitekijöitä kuten seinän tai toimitsijapöydän läheisyyttä.
4. On selvää, että eri kurinpitoelinten päätösten pitäisi olla keskenään johdonmukaisia.
5. On yhtä selvää, että niin kauan kuin asioita käsittelevät ihmiset, ei sataprosenttista johdonmukaisuutta koskaan saavuteta. Eri kurinpitoelimet saattavat päätyä samasta tilanteesta erilaisiin johtopäätöksiin, ja usein näkemykset jakautuvat jo yhden ja saman kurinpitoelimen sisällä. Silloin joko puidaan asiaa sellaiseen päätökseen saakka, jonka kaikki voivat allekirjoittaa, tai sitten äänestetään ja osa jättää eriävän mielipiteen.
6. Paitsi että eri kurinpitoelimet saattavat nähdä saman tilanteen eri tavalla, ne muotoilevat tällä hetkellä päätöksensä erilaisille tekstipohjille ja perustelevat päätöksiään erilaisilla tavoilla: esimerkiksi kurinpitäjä viittaa usein pelisääntöjen pelirangaistusten kriteereihin ja kurinpitovaliokunta puolestaan yleensä kilpailusääntöihin.
7. Elinten yhteisiä keskusteluja kurinpitoasioiden linjaamisesta ja käsittelemisestä on tähän saakka ollut noin kerran kaudessa ja nekin pintapuolisia. Kurinpitoelinten ja erotuomarisektorin yhteisiä keskusteluja pelin linjaamisesta ei ole ollut lainkaan. Valituslautakunnan osalta ei sellaisia lähtökohtaisesti tulisi ollakaan. Sen tehtävä on arvioida muutoksenhaut mahdollisimman itsenäisesti.
8. Myöskään liiton hallitus tai muutoin ”liitto” ei ole tavannut sääntöjen vahvistamisen lisäksi ohjeistaa kurinpitoelimiä sen tarkemmin. Syynä lienee vilpitön halu olla vallan kolmijaon hengessä puuttumatta sääntöjen soveltamiseen samoin kuin kurinpitoelimet eivät ole lähteneet kommentoimaan toistensa päätöksiä. Haittapuolina ovat silloin hajanaisuus ja tunne, että ”liiton tahto” jää varsinaisille toteuttajille epäselväksi. Sikäli kuin ”liiton tahto” on olemassa, tulisi toki myös valituslautakunnan olla siitä tietoinen.
9. Yllä listatuista syistä en tekisi yksittäisistä kurinpitoelinten päätöksistä pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä, mikä ”nyt sitten näyttää olevan liiton linja” tai mikä ”näköjään on sallittua”, vaikka sellainen sarkastinen sivallus helposti houkuttaisikin. Se, että jostain tilanteesta ei ole määrätty jälkikäteen rangaistusta, ei todista, että tilanteessa olisi toimittu oikein.
10. Kurinpitoelinten tärkeimpänä tehtävänä on käsittääkseni parhaansa mukaan edesauttaa kaikkien osallistujien turvallisuutta salibandyssa sekä tulosten ratkeamista reilulla pelillä. Edellinen liittyy yleensä rangaistusten määräämiseen ja jälkimmäinen vastalauseiden ja teknisten kuten edustusoikeuskiistojen ratkaisemiseen. ”Parhaansa mukaan” ei tarkoita, että kurinpitoelimet aina onnistuisivat tehtävässään.
11. Kurinpitopäätökset tulee perustella, mutta niitä kaikkia ei ole mielekästä perustella yhtä pitkästi. Joskus kurinpitoasia on laaja ja monelta osin riidanalainen, joskus taas yksinkertainen ja yksiselitteinen ja kaikki sen olennaisista osista yhtä mieltä. Kyse voi myös olla prosessin osaksi jäävästä välipäätöksestä, kuten videotuomarin päättäessä, siirtääkö asian kurinpitäjälle. Kuten vastikään näimme, myös sellaiseen voi joskus kohdistua poikkeuksellisia odotuksia perusteluille. Mitä tarkemmin kurinpitopäätös perustellaan, sitä suurempi on todennäköisyys, että sen perustelut avautuvat osapuolille ja yleisölle. Joskus on kuitenkin mahdoton vakuuttaa ainakaan kaikkia, vaikka perustelisi kuinka.
12. Kurinpitoelimet tekevät paremmin ja huonommin perusteltuja päätöksiä, joskus jälkikäteen arvioituina jopa virheellisiä. Muutoksenhakujärjestelmä on yksi keino korjata asia, mutta joskus huonotkin päätökset jäävät lopullisiksi. Vaikka itse systeemin osana sanonkin, ei salibandyn kurinpito kaiken kaikkiaan ole ollut huonoimmasta päästä, kun tarkastellaan vaikkapa urheilun oikeusturvalautakunnan ratkaisuja koko lajikirjon leveydeltä.
13. Muutoksenhakujärjestelmä on ”syyllistä” suosiva sikäli, että oikeus hakea muutosta on vain rangaistuksen saaneella sekä rikkomusilmoituksen tekijällä. Tällöin liian ankarina pidetyt rangaistukset tulevat haluttaessa puntaroiduiksi toisen kerran mutta liian lievinä pidetyt tai vapauttavat päätökset yleensä eivät.
14. Oikeuslaitoksessa perinteisesti ”tuomarit puhuvat tuomioiden kautta” eivätkä perustelut kirjattuaan käsittääkseni anna yksittäisestä ratkaisusta haastatteluja tai lisäkommentteja. Myös urheilun kurinpidossa ainakin minusta on tuntunut, että paras on kirjata perustelut parhaansa mukaan päätökseen ja sen jälkeen vaieta, koska jatkokeskustelu voisi johtaa loputtomiin lisäkysymyksiin eri foorumeilla ja juupaseipästelyyn, jossa voi vain hävitä. En ole varma, olenko tässä oikeassa. Tarvetta ainakin kuitenkin olisi jonkinlaiselle ”mediatuomarille”, joka voisi osallistua keskusteluun ikään kuin systeemin puolelta ja ainakin avata yleisiä periaatteita ja korjata mahdollisia väärinymmärryksiä.
15. Kurinpitoelinten päätöksiä saa ja kuuluu arvostella. Se takaa demokraattisen kontrollin ja painostaa perustelemaan päätökset paremmin. Vaikka kurinpitoelimet tekevät päätöksensä itsenäisesti, ne saavat viime kädessä oikeutuksensa salibandyväeltä. Sen oikeutuksen mittaa käytännössä Salibandyliiton hallitus, joka nimittää ja niin halutessaan vaihtaa kurinpitäjät. Julkisella keskustelulla vaikkapa sosiaalisessa mediassa tai Pääkallon foorumilla on oma arvonsa, mutta viiden tai kymmenen nimen tai nimimerkin tuomio jättää vielä auki, mitä mieltä ovat ne kaikki, jotka eivät ole ottaneet kantaa. Joskus keskusteluissa on hyvinkin osuvia ja perusteltuja analyysejä, joskus taas lähinnä omien tunteiden ilmaisemista tai piikittelyä. Lisäksi kurinpitoelinten osa on tehdä ikäviä päätöksiä ja määrätä epämiellyttäviä seuraamuksia, joten ne ovat tottuneet siihen, että ainakin yksi osapuoli tai joskus kaikki osapuolet ovat päätökseen tyytymättömiä. Se johtaa omanlaiseensa turtumukseen palautetta kohtaan.
Mika Hilska
Kirjoittaja on Salibandyliiton kurinpitovaliokunnan sekä F-liigan kilpailu- ja kurinpitoryhmän sihteeri, joka on toiminut lajin kurinpitoelimissä noin neljännesvuosisadan.
Näin kurinpitoasia etenee pääsarjoissa:
Pääkuva: Anssi Koskinen