Salibandyliitto jatkaa Katusähly- ja Pistemestari-turnausjärjestäjäseurojen esittelyjään Keravan ylpeyden, Blackbirds Unitedin seuraesittelyllä. Blackbirds järjestää turnauksensa lauantaina 13.6.
Blackbirds on Suomen viidenneksi suurin Salibandyseura kaikkiaan 736 jäsenensä myötä. Seuralla on kaikkiaan kahdeksan miesten joukkuetta, neljä naisjoukkuetta, 15 poikajoukkuetta, sekä kolme tyttöjoukkuetta. Tähän kun lisätään vielä kattava kerhotoiminta päälle, on Blackbirds yksi merkittävimmistä seuroista vähintäänkin Etelä-Suomessa.
Katusählyjärjestäjänä Blackbirdsilla on niin pitkät perinteet, kuin mahdollista. Nimittäin vuonna 2011 perustettu, aikanaan KeBasta, SC Kaneetista ja Deriuksesta fuusioitunut seura, on osallistunut joka vuosi seuran perustamisvuodesta lähtien katusählyn SM-kiertueelle. Katusählyjärjestänä seuran historia on siis nyt viisivuotinen. Tätä aiemmin esimerkiksi juuri SC Kaneetti on toiminut Keski-Uudenmaan alueella katusählyturnausten organisoijana.
Keravan turnaus pelataan Paasikiven aukiolla, jonka sijainti on äärimmäisen hyvä. Paasikiven aukio on Keravan kirjaston vieressä, aivan aseman kupeessa. Puitteet ja järjestelyt ovat siis satavarmasti kunnossa ja vielä ehtii ilmoittautua mukaan, sillä ilmoittautumisaikaa on maanantaihin 8.6. saakka! Itse turnaus pelataan siis lauantaina 13.6.
Ilmoittautuminen Blackbirdsin järjestämään Keravan turnaukseen: http://www.blackbirds.fi/298
Katusählyn kiertueohjelma: floorball.fi/katusahly
Katusähly Facebookissa: facebook.com/katusahly
Katusähly Instagramissa: @katusahly
Katusähly Twitterissä: @Katusahly
Pistemestari netissä: floorball.fi/pistemestari
Pistemestari Facebookissa: facebook.com/pistemestari