Kesäkiertuejärjestäjät, Osa 5: Sudet

Salibandyliitto esittelee kesän aikana Katusähly- ja Pistemestari-kiertueiden turnausjärjesäjäseurat. Esittelyvuorossa oleva Sudet, kouvolasta järjestää turnaksensa sunnuntaina 7.6.

Kouvolan sudet on jalkapalloon ja salibandyyn erikoistunut seura, jonka juuret ulottuvat yli sadan vuoden päähän. Salibandyssa seuran toiminnassa on mukana lähes 300 junioripelaajaa, joista noin 200 pelaa ikäluokkajoukkueissa ja satakunta lasta on mukana ”kortelisählyssä”. Lisäksi seurassa on miesten sekä naisten edustusjoukkueet, jotka molemmat pelaavat kolmannella sarjatasolla. ”Seuran tulevaisuus näyttää hyvältä. Ensi kaudelle on tulossa jopa kuusi uutta ikäkausijoukkuetta”, visioi katusählyturnauksen puuhamies ja seuratyöntekijä Joona Tankka.

Sudet ovat tämän vuoden Katusählykiertueella mukana uusvanhana järjestäjänä. Viime vuonna Kouvolassa ei pelattu, mutta Kouvolan turnaus oli mukana katusählyn SM-kiertueella vuosina 2013 ja 2012. Aiemmista vuosista poiketen turnaus pelataan tänä vuonna Kauppakeskus Veturin parkkipaikalla.

Turnauspäivä on sunnuntai 7.6. ja pelejä pelataan kello 12 alkaen. Vilkas ostoskeskus takaa, että pelejä on seuraamassa muutkin kuin pelaajien lähipiiri. Ilmoittautuminen turnaukseen on käynnissä ja jatkuu 3.6. asti!

Ilmoittautuminen Kouvolan tunaukseen: sudet.fi/salibandy

Katusählyn kiertueohjelma: floorball.fi/katusahly
Katusähly Facebookissa: facebook.com/katusahly
Katusähly Instagramissa: @katusahly
Katusähly Twitterissä: @Katusahly
Pistemestari netissä: floorball.fi/pistemestari
Pistemestari Facebookissa: facebook.com/pistemestari

Jaa artikkeli