Katusählykiertueen promoottori Vilma Pekkala kertoo katusählytapahtumien fiiliksiä ja tunnelmia. Viime viikonloppuna katusählyä pelattiin peräti kuudella paikkakunnalla, joista promoottori oli mukana Vantaalla, Jyväskylässä ja Mikkelissä!
Promoottorin ensimmäinen kiertueviikonloppu on nyt takanapäin. Viikonloppu alkoi Vantaalta ja matka jatkui Jyväskylän kautta Mikkeliin. Pelaamisen iloa, kavereita ja hyvää tunnelmaa – nämä kolme sanaa tiivistävät viikonlopun fiilikset yhteen.
Vantaalla Tikkurilan Tiikerit toimivat järjestävänä seurana. Turnaus ei ollut kiertueen suurin, mutta se oli sitäkin tunnelmallisempi. Turnauksen yhteydessä suoritettiin Aktia-stipendien jako, joilla palkittiin seuran menestyneitä, onnistuneita ja kehittyneitä junioreita. Hieno keino tsempata seuran nuoria! Niinhän se sanontakin menee, että nuorissa on tulevaisuus!
Lauantaina matka jatkui Jyväskylässä salibandyseura o2 järjestämässä turnauksessa. Jyväskylän turnaus oli viikonlopun suurin ja se pelattiin kaikilla neljällä kentällä. Jyväskylästä jäi päällimmäisenä mieleen hyvä yhteishenki ja todella taitavat tyypit! Oli veivausta, ilmaveivausta, pomputtelua sun muita kikkailuja. Promoottori sai katsella vain silmät pyöreinä kuinka helpolta se näyttää, kun homman osaa.
Sunnuntaina viikonlopun viimeinen etappi oli Mikkeli, jossa salibandyseura Hatsina järjesti parinkymmenen joukkueen katusählyturnauksen. Sunnuntaiaamuna turnaus rakennettiin tehokkaasti pienellä porukalla ja pelit olivat valmiina alkamaan klo 10. Tapahtumassa riitti tunnelmaa! Peleissä kannustettiin hyvällä fiiliksellä ja niiden lomassa jäi aikaa kavereiden kanssa hengailuun ja pieniin skabailuihin!
Pidemmittä puheitta, siirytään kuvien pariin!
Tulevana viikonloppuna matka jatkuu Oulussa ja Vaasassa!
Katusählyterveisin,
Vilma Pekkala
Kiertuepromoottori