Salibandyliiton hallitus kokoontui keskiviikkona 21.5., ja esityslistalla olivat muun muassa alkavan kauden pelipassit, Inssi-Divarijoukkueiden lisenssit, miesten Suomisarjan joukkuemäärä ja maajoukkuepelaajasopimukset.
Toiminnanjohtaja kertoi hallitukselle ajankohtaisista asioista, joita olivat:
- Pelipassien määrä ylitti tälle kaudelle 50 000 rajan, ja joukkueita oli sarjatoiminnassa mukana 2 653.
- Liiton taloustilanne vastaa vuodenajalle tyypillistä, ja vuoden ensimmäisen kolmanneksen tulos oli jonkin verran budjetoitua parempi.
- Liitto on siirtänyt saatavansa perintätoimisto Intrumin perittäviksi tavoitteena parantaa niiden kuranttiutta.
– Myös saatavien perinnän ottaminen vakavasti on osa vastuullista taloudenpitoa ja tasapuolista kaikkia kustannusten kattamiseen osallistuvia kohtaan, toiminnanjohtaja Riku Tapio taustoittaa. - Maan hallitus päätti puoliväliriihessään, että kulttuurin ja liikunnan yleisavustuksiin ei vuonna 2026 tehdä leikkauksia.
– Otamme tiedon tyytyväisinä vastaan ja esitämme samalla kiitokset kaikille, jotka ovat vaikuttamistyötä liikunnan resurssien puolesta tehneet sekä ministeri Berqvistille vastuullisesta päätöksestä.
Hallitus päätti miesten Suomisarjan sarjajärjestelmän muutoksesta siten, että sarja pelataan 26:n asemesta 24 joukkueella.
Hallitus myönsi kaikille Inssi-Divarin miesten ja naisten joukkueille lisenssit ensi kaudella esityksen mukaisesti.
Hallitus vahvisti alkavalle kaudelle pelipassiluokat ja niiden hinnat, joihin päätettiin lieviä indeksikorotuksia. Pelipassien hinnan nousee niiden luokasta riippuen 1,5 – 5 euroa ja pääsarjojen pelipassien osalta 7 euroa.
– Tarpeelliset korotukset pystyttiin pitämään euromäärissä maltillisina, toiminnanjohtaja Tapio kertoo.
– Niillä valmistaudutaan turvaamaan seurojen ja lajiin elinvoima, jotta tiukentuvassakin taloustilanteessa pystytään lajin vaatimiin investointeihin.
Liittohallitus valitsi Salibandyliiton edustajaksi SSBL Salibandy Oy:n yhtiökokoukseen puheenjohtaja Kaarina Vuoren.
Hallitus antoi toiminnanjohtajalle valtuudet avata tarvittaessa luottolimiitti pankkiin.
Hallitus käsitteli maajoukkuepelaajien pelaajasopimuksen, ja se hyväksyttiin muutamin tarkennuksin muutoin esityksen mukaisena.
Hallitus vahvisti erotuomaritoimijoiden matkustusohjesäännön sekä erotuomareiden ja otteluvalvojien esteellisyysohjeistuksen.
Hallitus käsitteli alueellisia sarjamääräyksiä, PeliMaailman sääntöjä sekä Säbäkipinän sääntöjä ja päätti palauttaa ne vielä jatkokäsittelyyn sääntöjen yhtenäistämiseksi.
Hallitus kuuli ajankohtaiset tilannekatsaukset, kun Pekka Ilmivalta kertoi kansainvälisestä toiminnasta, toimitusjohtaja Kimmo Nurminen SSBL Salibandy Oy:n tilanteesta sekä harrastevaliokunta kevyen pelaamisen mallista.
Kansainvälisen Salibandyliiton IFF:n uusi hallitus puheenjohtaja Filip Sumanin johdolla kokoontui toukokuun alussa. IFF:n valiokuntarakennetta on uusittu, ja nyt aloittaa peräti 32 uutta komiteaa. Näihin on myös suomalaisten salibandy- ja urheiluaktiivien mahdollista tarjota omaa osaamistaan ja hakea mukaan. Lisätietoja asiasta on tulossa erillisessä uutisessa. Lisäksi Pekka Ilmivalta antoi tilannepäivityksen käynnissä olevasta IFF:n kilpailu- ja kalenterirakenteen muutoksesta. Hallitus jatkaa tämän asian käsittelyä elokuun kokouksessaan.
Lue lisää: IFF uudistaa valiokuntarakenteensa – avoin haku käynnissä
Uusia seuroja hyväksyttiin liiton jäseniksi viisi, ja jäsenyydestä eroavia seuroja oli neljä.
Hallitus kokoontuu seuraavan kerran 13. kesäkuuta.
Läsnä kokouksessa olivat puheenjohtaja Kaarina Vuori ja jäsenistä Mikko Alanko, Tomi Auremaa, Riikka Henkola, Miko Kailiala, Juuso Laamanen, Marko Löija, Mikko Seppälä sekä Tuulia Virhiä ja poissa Petra Viheriävaara.
Salibandyliiton hallitus: Kaarina Vuori (pj.), Juuso Laamanen (vpj.), Mikko Alanko, Tomi Auremaa, Riikka Henkola, Miko Kailiala, Marko Löija, Mikko Seppälä, Petra Viheriävaara, Tuulia Virhiä.Salibandyliiton hallitus on liiton varsinaisen kokouksen nimeämä toimielin, joka valvoo ja ohjaa Salibandyliiton toimintaa laaditun strategian mukaisesti.
Hallitus koostuu puheenjohtajasta ja vähintään kuudesta (6) ja enintään yhdeksästä (9) jäsenestä. Hallituksen jäsenistä yhtä sukupuolta voi olla enintään kaksi kolmasosaa (2/3). Yksi hallituksen jäsenistä on pelaajia edustavan tahon valitsema.