Hallitustiedote: Data- ja digistrategia valmisteilla

Salibandyliiton hallitus piti vuoden 2024 viimeisen kokouksensa sunnuntaina 15.12. Malmössä miesten MM-kisojen aikana. Kokouksia vuonna 2024 kertyi 16.

Toiminnanjohtajan kuukausikatsaus

– Annettiin tiedoksi tuoreet pelipassiluvut. Pelipassien määrä (til. 11.12.) on 45 879 ja jäsenseurojen määrä 697. Vuosi sitten samassa ajankohdassa kyseiset luvut olivat 44 960 pelipassia ja 704 jäsenseuraa.

– Toiminnan kokonaistuotot ja -menot vuoden 2024 osalta ovat talousarvioon nähden kumpainenkin hieman odotettua alhaisemmalla tasolla. Taloudellisen tulouksen ennustetaan olevan ylijäämäinen, mutta hieman arvioitua vähäisempi.

– Salibandyliitto on jättänyt suurtapahtuma-avustushakemuksen Opetus- ja kulttuuriministeriöön MM-kisojen valmisteluun vuosille 2025 ja 2026. Lisäksi ministeriöön on lähdössä myös huippu-urheiluun suunnattu tehostamistukihakemus. Aiemmin kyseisen tuen hakemukset on käsitellyt Olympiakomitea.

– Salibandyliitto on ollut lausumassa OKM:lle yhdessä muiden palloilulajien kanssa sekä ulkomaalaislain tulkinnasta että huippu-urheilujärjestelmän tulevaisuuden mallista.

Naisten maajoukkueen johtoryhmän täydentäminen

Päätettiin täydentää naisten maajoukkueen johtoryhmää Ilkka Halavalla huippu-urheiluyksikön esityksen mukaisesti. Halava tuo naisten maajoukkueen toimintaan toimintamallin psyykkissosiaalisen valmennuksen toteuttamiseen. Halavan sopimus päättyy 31.12.2025 ja jatkosta neuvotellaan tilanteen ja tarpeen mukaan naisten MM-kisojen 2025 jälkeen.

Hallitustyöskentelyn itsearviointi

Istuvan hallituksen ensimmäinen toimintavuosi on lopuillaan ja hallitus päätti arvioida toimintaansa ja samalla kehityskohteita jatkoa ajatellen. Arviointi toteutettiin työpajatyylisesti.

Kilpailutoiminnan kehitys

Tiedoksi annettiin ja keskusteltiin 3v3-pelimuodon toteuttamisesta ja edistämisestä sarjatoiminnassa tulevaisuudessa.

Data ja digitaalisuus

Data ja digitaalisuus ovat merkittävä osa Salibandyliiton toiminnan kehittämistä tulevaisuudessa. Asiakokonaisuus on kirjattu strategiaan ja toimintasuunnitelmaan. Kokonaisuuden kannalta keskeistä data- ja digistrategiaa ryhdytään edistämään toimihenkilövetoisesti uuden digivaliokunnan ajatusten pohjalta.

Uudet ja eroavat seurat

Erotettiin eroilmoituksen perusteella kaksi jäsenseuraa.

Kansainväliset asiat

Puheenjohtaja kävi lävitse Kansainvälisen Salibandyliiton (IFF) yleiskokouksen keskeiset päätökset. Kattojärjestön jäsenmaiden edustajat olivat koolla Malmössä lauantaina 14.12. MM-kisojen aikaan. IFF sai uuden puheenjohtajan ja hallituksen. Puheenjohtajaksi valittiin tshekkiläinen Filip Šuman. Suomalaisedustaja nähdään IFF:n hallituksessa jatkossakin, kun Pekka Ilmivalta tuli valituksi sen jäseneksi. Uutinen IFF:n yleiskokouksesta täällä. Kokouksessa esiteltiin myös Suomessa vuosina 2026 ja 2027 järjestettäviä MM-kisoja. Miesten MM-kisat järjestetään Tampereella joulukuussa 2026 ja naisten MM-kisat vastaavana ajankohtana vuonna 2027.

Kokoukseen osallistui hallituksesta 9/10 henkilöä.

Hallituksen seuraava kokous pidetään kaksipäiväisenä 17.-18.1.2025.

Vuoden 2024 hallitustiedotteet ja kokouspöytäkirjat löydät täältä.

Salibandyliiton hallitus: Kaarina Vuori (pj.), Juuso Laamanen (vpj.), Mikko Alanko, Tomi Auremaa, Riikka Henkola, Miko Kailiala, Marko Löija, Mikko Seppälä, Petra Viheriävaara, Tuulia Virhiä.

Salibandyliiton hallitus on liiton varsinaisen kokouksen nimeämä toimielin, joka valvoo ja ohjaa Salibandyliiton toimintaa laaditun strategian mukaisesti. Hallitus koostuu puheenjohtajasta ja vähintään kuudesta (6) ja enintään yhdeksästä (9) jäsenestä. Hallituksen jäsenistä yhtä sukupuolta voi olla enintään kaksi kolmasosaa (2/3). Yksi hallituksen jäsenistä on pelaajia edustavan tahon valitsema.

Jaa artikkeli