Toukokuun alussa Salibandyliitossa alkoi uusien valiokuntien valtakausi. Erotuomarivaliokunnassa vaihtui puheenjohtaja, kun pitkään ETV:n nokkamiehenä toiminut Klaus Koskela jätti paikkansa ja vetovastuun otti aiempi varapuheenjohtaja, oululainen Jouni Kääriäinen.
Kun Kääriäistä kysyttiin ehdolle puheenjohtajaksi, ratkaisu ei syntynyt aivan suoralta kädeltä, vaan päätöstä edelsi pieni pohdinta.
– Kyllä minä sitä hetken aikaa pyörittelin ja toki kotiväen kanssa keskustelin myös. Lisäksi parin henkilön kanssa vaihdoin ajatuksia, Kääriäinen kertoo.
Erotuomarivaliokunnan muut jäsenet ovat varapuheenjohtaja Mika Saastamoinen (Helsinki), Mikko Heikkilä (Pori), Janne Koskinen (Kangasala), Ronny Brännbacka (Pietarsaari), Marjo Alanko (Helsinki), Iiro Parviainen (Helsinki) ja Kari Saukkonen (Mikkeli). Heistä uusia kasvoja ETV:ssä ovat Heikkilä, Koskinen ja Parviainen.
Jonkinlaisena ”yllätysnimenä” voidaan ehkä pitää Parviaista, joka Salibandyliigan ja kansainvälisten pelien viheltämisen jälkeen on luonut uraa valmentajana muun muassa Suomen ja Ruotsin pääsarjoissa sekä Latvian maajoukkueessa. Nyt hänen monipuolinen salibandyn tietotaitonsa on erotuomarivaliokunnan käytössä.
Kääriäisen mukaan juuri Joensuusta Helsinkiin muuttanut Saastamoinen jatkaa aluetoiminnan vastuuhenkilönä ottaen aiempaa isompaa roolia, ja sillä sektorilla hänen apunaan toimivat Heikkilä ja Koskinen.
Miesten ja naisten pääsarjat ovat puolestaan Brännbackan, Alangon, Parviaisen ja Saukkosen vastuulla.
– Tarkoitus on toimia hyvinkin tiimimäisesti, puheenjohtaja Kääriäinen kertoo.
Maantieteellisesti eri puolilla Suomea asuvan ETV:n laaja alueellinen jakautuminen aiotaan kääntää vahvuudeksi sillä tavalla, että valiokunta lisää entisestään sähköistä työskentelyä, jossa ihmisten fyysisen sijainnin merkitys ei ole niin suuri.
Lisäksi ETV:n toiminnan tukena on muun muassa sääntötyöryhmä.
– Eli homma ei ole yhden eikä kahden henkilön varassa, Kääriäinen muistuttaa.
Nyt valittu erotuomarivaliokunta toimii huhtikuun loppuun 2018 asti, kuten muutkin Salibandyliiton valiokunnat.
Mitä on ”kovaa pelaaminen”?
Jouni Kääriäinen on itse viheltänyt miesten Salibandyliigaa vajaat satakunta ottelua (83 runkosarjassa, 11 pudotuspeleissä) kausina 1999–2008. Omaa pääsarjan vihellysuraansa hän muistelee lämmöllä.
– Aivan huikeita muistoja, hyviä kavereita ympäri Suomen ja toki ihmisenä varmasti kasvoi paljon. Erittäin monen pelaajankin kanssa myös edelleen tulee juteltua, kun törmätään.
Keväällä 2008 Rainer Ehron kanssa vihelletyn Erä–SPV-pronssiottelun jälkeen Kääriäiselle tuli kuitenkin heti tunne, että ”tämä oli nyt tässä”. Liigauran lopettamispäätökseen vaikutti useampikin seikka.
– Ensimmäinen lapsi syntyi, ja jo kauden aikana tuli fiilis, että suurin motivaatio oli jo loppumassa. Sekin vaikutti, että tuolloin reissasin paljon Oulusta yksin, hän kertaa.
Tuon ratkaisun jälkeen pilli on pysynyt naulassa melkein kokonaan. Viimeisen seitsemän vuoden aikana Kääriäisen pelit ovat jääneet yhteensä alle kymmeneen. Kuin huomaamattaan Kääriäinen ajautui kuitenkin takaisin erotuomaritoimintaan, valiokunnan jäseneksi.
– Rehellisesti sanottuna en ollut ajatellut ollenkaan ETV-hommaa uran jälkeen, mutta sitten puheenjohtaja Koskelan Klaus soitti ja kyseli mukaan. Taisin ensin kieltäytyäkin, mutta soittelin sitten parin päivän päästä perään, että jos sittenkin kelpaisi.
Omalta uralta jäivät tietyt asiat organisaation toiminnassa kaivelemaan ja niihin halusin muutosta”, Kääriäinen tunnustaa.
– Uuden kehittäminen aina kiinnostaa, ja pääsin Divarin erotuomariryhmän vetäjäksi ja kehittämään sitä.
Nykytehtävässään valiokunnan puheenjohtajana Kääriäinen pitää ykkösjuttuna yhteisen pelinäkemyksen rakentamista joukkueiden ja erotuomareiden välille. Yksinkertaisesti kyse on siitä, millaista peliä salibandysta halutaan.
– Meillä on aina esimerkiksi pääsarjoissa puhuttu, että ”pitää antaa pelata kovaa” määrittelemättä, mitä se kovaa pelaaminen on. Erotuomarisektori ei voi olla toimija, joka määrittää, millaista pelin pitää olla tai mitkä ovat teemoja tai linjauksia. Tämä pitää tehdä yhdessä joukkueiden kanssa, jotta voidaan kouluttaa parempia erotuomareita, Kääriäinen näkee.
Puheenjohtajan mukaan yhteisen pelinäkemyksen etsiminen ei ole helppoa, mutta tässä kohtaa katseet kääntyvät osaltaan ETV:n uuteen jäseneen Iiro Parviaiseen.
– Meillä on siihen nyt hyvä tekijä. Iirolla on kokemusta sekä valmennus- että erotuomaritoiminnasta, joten eiköhän se saada toteutumaan.
Toinen iso asia siviilityönään Oulun ammattikorkeakoulussa osastonjohtajana työskentelevälle Kääriäiselle on erotuomareiden koulutusjärjestelmien kehittäminen.
– Luokissa istumisen aika alkaa olla ohi, mennään enemmän tekemisen suuntaan, sääntöjä kuitenkaan unohtamatta. Verkon käyttöä koulutuksissa tullaan lisäämään, ETV:n puheenjohtaja kertoo.
– Ja vielä kolmantena, kyllähän meidän pitää parantaa sisäistä ja ulkoista viestintää erotuomaritoiminnassa.
Erotuomareita tarvitaan lisää
Erotuomaritoiminnan suurin haaste on kuitenkin arkisempi. Kasvavassa lajissa erotuomareiden määrä on tällä hetkellä kokonaisuutena liian pieni.
– Meillä on osalla alueista todellisia ongelmia saada ruuhkaviikonloppuna kahta erotuomaria kaikkiin peleihin. En haluaisi mennä siihen, että joukkueet pakotetaan lähettämään pelaajia kursseille. Tämä on yhteinen haaste koko salibandykentälle, jotta pelit saadaan pelattua, Kääriäinen myöntää.
Jos joku salibandytoimija pohtii erotuomarikurssille lähtöä, Kääriäinen suosittelee sitä lämpimästi. Hänellä on mielessään ”mainoslauseet”, joilla houkutella toiminnan pariin.
– Nämä ovat näitä kliseitä, mutta onhan erotuomaritoiminta aivan mahtava johtamiskoulu. Haastetta on varmasti ja todella mukavaa toimintaa. Ja kyllä tästä saa varmasti hyviä kavereita.
Kehitettäviä asioita, haasteita ja suoranaisia vaikeuksiakin tässä elämässä riittää, mutta käännetään katse vaihteeksi myönteisiin asioihin. Missä Kääriäisen mielessä suomalaisessa erotuomaritoiminnassa on onnistuttu?
– Kyllähän meidän toiminta kansainvälisesti kestää vertailun mihin maahan vaan, mutta aina on toki parannettavaa. Aluetasolta jos lähdetään, niin on rakennettu toimiva erotuomariorganisaatio, joka vastaa alueiden toiminnasta ja tunnistaa myös potentiaaliset huippuerotuomarit, Kääriäinen kertoo.
Hän jatkaa listaa lupaavien erotuomareiden koulutuksilla, joita valtakunnan tasolle on kehitetty. Esimerkki tällaisesta ovat sekä poikien että tyttöjen Pohjola Cupit. Kääriäinen kehuu myös pääsarjojen organisaation toimivaksi sekä miesten että naisten puolella.
– Otteluvalvontojen määrissä ja laadussa olemme maailman ehdotonta kärkeä, Kääriäinen heittää.
Erotuomarivaliokunnan tehtävien lisäksi Kääriäisen arjen täyttää työ OAMK:ssa, mutta tärkeimmäksi tuekseen hän sanoo kotoa löytyvän perheen, vaimon ja pari lasta. Tytär on aktiivinen taitoluistelija ja pojan kanssa Jouni harrastaa yhdessä sählyä.
Vapaa-aikaansa tuore puheenjohtaja viettää muutenkin liikuntapainotteisesti, sillä siihen kuuluu juoksua, kuntosalia – ja tietenkin salibandya.
– Viime kautena pelasin muuten ikämiesten SM-sarjaakin, mutta ei kovin kovalla menestyksellä. Niin, ja onhan Kärpät kova juttu!, Kääriäinen myhäilee pieni pilke silmäkulmassa.
Mutta palataan vielä hetkeksi herran omaan erotuomariuraan. Vuosien varrella on sattunut ja tapahtunut kaikenmoista. Nyt on aika paljastaa yksi vekkuli tilanne vuosien takaa.
– Kerran olin Jukka-Pekka Koskelan kanssa liigapelissä ja joukkue tuli pyytämään vastustajan mailan mittausta. Kummallakaan ei ollut mittaa mukana, joten yritettiin keksiä joku ratkaisu. Sitten muistin, että minullahan on punaisessa kortissa joku viiva. Otin sitten mailan, vertasin käyryyttä siihen viivaan ja totesin: hyväksytty, Kääriäinen muistelee.
– Kukaan ei katsonut mittaamista. Sitten mentiin koppiin ja mitattiin JP:n kanssa sen viivan mitta: 4 cm. Se oli joku vanha kaukalopalloerotuomarin kortti.
Teksti: I-P Airola