EräViikingit vahvistuu kaukalossa ja taustoilla

MM-hopeasentteri Jonna Virkkunen ja manageri Jouni Hämäläinen nähdään alkavalla kaudella EräViikingeissä.

Kautensa pronssiin päättänyt EräViikingit lähtee ensi kauden naisten Salibandyliigaan vahvistuneena. Joukkueeseen liittyvät SSRA:sta Oulusta nuorten MM-hopeasentteri Jonna Virkkunen sekä Laura Hämeen-Anttila Northern Starsista ja Sara Suur-Hamari NST:stä.

– Meillä on Daniela Westerlundin, Milja Saarikosken ja Virkkusen myötä kolmeen kenttään erittäin laadukkaat sentterit, valmentaja Markus Huhtimo iloitsee.
– Muutamien pelaajien osalta tilanne on vielä auki ja muutama neuvottelu on edelleen kesken, katsotaan saadaanko vielä vahvistuksia riveihin, mutta tilanne on kuitenkin erittäin positiivinen hyökkääjiemme osalta.

EräViikingeistä lähtevät Laura Loisa, Nea Korhonen, Minttu Broström, Sara Piispa, Silja Stolpe ja Iina Latvala. Anna Yli-Kojolan sekä Pinja Jaakkolan jatko on vielä auki.

EräViikinkien taustat vahvistuvat, kun Jouni Hämäläinen liittyy mukaan joukkueen manageriksi. Hämäläinen on opiskellut urheiluhierojaksi sekä kansainvälistä urheilumarkkinointia Haaga-Heliassa. Hän on toiminut aikaisemmin muun muassa Superpesiksessä, SSV:n miesten salibandyliigajoukkueessa sekä SB-Pron naisten liigajoukkueen taustoilla. Hän omaa vankan kokemuksen myös fysiikkavalmennuksesta. Hämäläinen tulee toimimaan läheisessä yhteistyössä EräViikinkien markkinointijohtaja Olli Lähdesmäen kanssa.

Lue lisää EräViikinkien uusituilta sivuilta

Sopimustilanne 29.5.2018

Maalivahdit (sopimus):

Milla Jaatinen (2019 + 2020)
Sanna Viitanen (2020)

Kenttäpelaajat (sopimus):

Helmi Haakana (2019 + 2020)
Laura Hämeen-Anttila (2019 + 2020)
Mirva Laitinen (2019)
Matilda Lindström (2019)
Daniela Markelin (2019)
Milla Murtomäki (2019)
Taru Nordman (2019)
Maura Paajanen (2019)
Hanna Pukero (2019 + 2020)
Tuuli Rannala (2019)
Milja Saarikoski (2019)
Leona Sihvonen (2020)
Sara Suur-Hamari (2019 + 2020)
Jessica Sågbom (2020)
Trine Sällström (2019)
Noora Tervonen (2019)
Aino Tuokkola (2019)
Elina Vanhanen (2019)
Jonna Virkkunen (2019)

Kuva: Juhani Järvenpää

Jaa artikkeli