Suomen ja Ruotsin salibandyn maaottelutapahtuma alkoi Vantaalla shokkihoidolla kun Suomen naiset löivät hallitsevan maailmanmestarin kaikkien aikojen ennätyslukemin 7-0. Pääroolissa hääri kaiken kukkuraksi kaksi ensikertalaista kun Oona Kauppi iski ensimmäisessä naisten maaottelussaan kolme ja Tuuli Huuskonen kaksi maalia.
Suomen aikaisemmat suurimmat voitot Ruotsista ovat tulleet kolmen maalin erolla. Nollapeli Ruotsia vastaan oli Suomen naisille salibandyhistorian kolmas.
Suomen debytantit löivät voitolle ensimmäiset tahdit kun Karoliina Kujalan läpiajoon vapauttama Tuuli Huuskonen sijoitti tolpan tyveen avausosuman ja Oona Kauppi lakaisi ylivoimalla 2-0 Mia Karjalaisen poikkisyötöstä. Ruotsin herättyä toisessa erässä painamaan päälle piti maalivahti Jonna Mäkelä Suomen edellä, ja sitten tapahtui taas. Elina Kujala ja Karoliina Kujala juonivat nopeasta vapaalyönnistä 3-0 Ruotsin nukahdettua puoleksi sekunniksi, ja sitten oli Tuuli Huuskosen vuoro puskea laidasta luukulle nostamaan Suomi jo neljän maalin johtoon. Oona Kauppi osui päätöserässä vielä kahdesti, ja välissä Eliisa Alanko ja Nina Rantala päättivät ylivoimahyökkäyksen taiturimaisesti viimeisteltyyn 6-0-maaliin.
– Tämä voitto antoi joukkueelle ison henkisen buustin jatkoon, Suomen valmentajista Markus Huhtimo kiitti kun Tampereella pelattaviin MM-kisoihin on aikaa kolme kuukautta.
– Ollaan oltu Ruotsia vastaan vähän takana, vaikka kevään 2-3-tappiossa Sveitsissä voittamisen elementtejä jo näkyikin. Totta kai yksittäinen peli on yksittäinen peli, mutta jos 7-0 ei anna uskoa oman jutun toimimiseen niin ei sitten mikään.
Myös valmentaja noteerasi ensikertalaisten onnistumisen.
– Tulokkaat hyppäsivät kylmästi omilla vahvuuksillaan mukaan ja kolme ja kaksi maalia kertovat, ettei kaukalossa ujosteltu. Monista nuorista lahjakkuuksistamme näkee, että he ovat jo juniorimaajoukkueessa tottuneet pärjäämään myös Ruotsille.
Salibandya, Vantaa
Suomen ja Ruotsin maaottelutapahtuma
Naiset
Suomi – Ruotsi 7-0 (2-0, 2-0, 3-0)
1. erä 4.41 Tuuli Huuskonen (Karoliina Kujala) 1-0, 9.15 Oona Kauppi (Mia Karjalainen) 2-0 yv.
2. erä: 30.33 Elina Kujala (Karoliina Kujala) 3-0, 37.38 Huuskonen (Tiia Ukkonen) 4-0.
3. erä: 41.31 Oona Kauppi 5-0, 46.28 Eliisa Alanko (Nina Rantala) 6-0, 48.59 Oona Kauppi (Elina Kujala) 7-0.
Ruotsi voitti tapahtuman otteluihin kuuluvan rangaistuslaukauskisan. Maaottelupisteet Suomelle 2-1.
Torjunnat:
Jonna Mäkelä Suomi 3+8+14=25,
Erika Johansson 8+3+3=14.
Jäähyt: Suomi 2 min, Ruotsi 2 min.
Suomen parhaana palkittiin maalivahti Jonna Mäkelä.
Yleisöä: 756.