Classic ja Oilers ensimmäisinä puolivälieriin Kouvolan Lakritsi Suomen Cupissa

Kouvolan Lakritsi Suomen Cupin miesten neljännesvälierät alkoivat eilen kahdella ottelulla, joissa Classic ja Oilers selvittivät ensimmäisinä tiensä kahdeksan parhaan joukkoon. Kumpikin haki jatkopaikkansa vieraskaukalosta, kun Classic löi Espoossa Westend Indiansin 10-2 ja Oilers Lahdessa LASBin 14-3.

Classic repi eroa jo avauserän toisella puolikkaalla, kun Oskari Heikkilä, Peteris Trekse ja Ville Hietaranta laukoivat ”Familyn” neljässä ja puolessa minuutissa kolmen maalin johtoon. Viljami Virtanen iski pelin puolivälissä tilanteeksi jo 5-0 vieraille ennen kuin Setti Roimela osui Indiansin ensimmäisen. Oskari Heikkilä (2+1) ja Konsta Tykkyläinen (1+2) olivat Classicin kolmen tehopisteen pelurit.

Myös Lahdessa repesi eroa jo avauserässä, jonka puolivälissä peli oli jo 5-0 Oilersille Oliver Sillanpään, Waltteri Vesterisen ja Perttu Järvisen osumien sekä Markus Markkolan kahden maalin myötä. Ensimmäisellä tauolla Öljymiehet johtivat 6-1 ja kahden erän jälkeen 9-2. Waltteri Vesterisen illan saldo oli 4+1 ja Lauri Eloluodon 1+3.

Neljännesvälierät jatkuvat sunnuntaina Seinäjoella ottelulla SPV–KU-68.

Jaa artikkeli