Ministeri Anne Berner toimii 4.-12. joulukuuta Tampereella pelattavien salibandyn Naisten MM2015-kisojen suojelijana. Naisten maailmanmestaruudesta pelataan tuolloin 10. kerran ja lopputurnauksessa nähdään 16 maata. Emäntämaa Suomi lukeutuu mestarisuosikkeihin.
– Tuntuu todella hyvältä olla mukana tukemassa naisten urheilua, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner iloitsee.
Naisten salibandyn kansainvälinen startti ajoittuu 1990-luvun alkuun. Ensimmäisen kerran maailmanmestaruudesta pelattiin keväällä 1997, jolloin Suomi järjesti Ahvenanmaalla pelatun turnauksen. Salibandy on kokenut 30-vuotisen historiansa aikana valtavan nosteen ja kohonnut Suomen suurimpien palloilulajien joukkoon.
– Kaikki salibandyn parissa toimivat voivat olla vain ylpeitä saavutuksistaan ja olen otettu, että saan toimia MM2015-turnauksen suojelijana, Berner toteaa vaikuttuneena.
Eritoten nuorten keskuudessa salibandy on menestynyt hyvin. MM2015-kisat on myös ”Tyttösäbä on Timanttia” -projektin huipennus. Hankkeella on saatu aktivoitua lajin pariin lisää nais- ja tyttöpelaajia.
– Nuoret tuntuvat suosivan tällä hetkellä joukkuelajeja ja salibandy on hyvin kiinni tässä ajassa. Kisojen tunnuslause, ”Magical Together”, ilmentää nykyajan yhteisöllisyyttä, jossa sosiaalisella medialla on tärkeä osa. Myös tasa-arvon ja ekologisuuden nostaminen näkyvään asemaan kisajärjestelyissä ja kisojen arvoissa on järkevä valinta, ministeri Berner jatkaa.
Esikuvaurheilijat lähettiläinä
MM2015-kisojen lähettiläinä toimivat lajiensa esikuvat, ex-maajoukkuejalkapalloilija Laura Österberg Kalmari sekä kaksinkertainen maailmanmestari ja viidesti maailman parhaaksi salibandypelaajaksi arvostettu Mika Kohonen.
– Salibandylla on paljon yhtäläisyyksiä oman lajini, jalkapallon, kanssa. Lyhyessä ajassa on tapahtunut paljon, niin salibandyssa kuin naisten jalkapallossa. Se on osoitus palavasta tahdosta ja periksiantamattomasta työnteosta, jota sekä pelaajat että iso joukko lajille omistautuneita ihmisiä ovat yhdessä tehneet. Tuntuu upealta, että minua on pyydetty mukaan lähettilääksi tälle isolle urheilujuhlalle kotimaassamme, Österberg Kalmari kertoo.
Lähettiläät tietävät mitä pelaaminen kotiyleisön edessä merkitsee urheilijalle.
– Itse sain nauttia pelaamisesta kotiyleisön edessä Olympiastadionilla EM-kisoissa 2009. Kotikisat merkitsevät urheilijalle erittäin paljon. Ne antavat tavoitteita ja kasvattavat tavoitteiden mukana motivaatiota. Pelaajille yhteinen tavoite luo myös yhteenkuuluvuuden tunnetta ja joukkue antaa yksittäiselle pelaajalle energiaa ja uskoa sekä itseen että yhdessä tekemiseen. Tsemppiviestini salibandynaisillemme on oma mottoni: ”If You can dream it, You can do it!”
Mika Kohonen puolestaan sai kokea loppuunmyydyn Hartwall-areenan huuman, kun Suomen salibandymiehet voittivat MM-kultaa joulukuussa 2010 kukistaessaan rakkaan vihollisen Ruotsin.
– Meteli oli läpi ottelun valtaisa. Ihokarvat nousevat vieläkin pystyyn, kun muistelen finaalin tunnelmaa. En unohda koskaan sitä hetkeä, kun saimme nostaa mestaruuspokaalin kannattajien edessä. Toivon ja uskon, että Suomen naiset saavat kokea saman täydessä Hakametsän hallissa, ”Mihu” luottaa.
MM2015-kisojen pääsihteeri Jeannette Good osoittaa kiitoksensa suojelijalle ja lähettiläille.
– Olemme saaneet huippuhienoja ihmisiä mukaan tukemaan MM-kisoja ja urheilijoita. Tällä kolmikolla on todella paljon annettavaa koko salibandylle.
Kuvat: Katri Hyväkkä (keskusta.fi), Jussi Eskola ja Ville Vuorinen