Anna mahdollisuus -kampanja käynnistyy elokuussa: ”Perheen vähävaraisuus ei saa olla este harrastamiselle”

Valtakunnallinen Anna mahdollisuus -kampanja tulee taas, ja on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan.

Yhteistyössä miesten salibandyn MM2020-kisakumppaneiden ja Hope ry:n järjestämä hyväntekeväisyyskampanja tukee lasten ja nuorten liikuntaa ja ehkäisee eriarvoisuutta.

Kampanjan avulla kerätään jo kolmatta kertaa hyväkuntoisia harrastusvälineitä ja -vaatteita vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille. Yhteinen tahtotila on, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi yhdenvertainen mahdollisuus harrastaa perheen tulotasosta riippumatta.

– Salibandyn MM-kisojen kantava teema on liikunnan mahdollistaminen kaikille. Olen todella iloinen siitä, että olemme urheilutapahtuman lisäksi pystyneet auttamaan lapsia ja nuoria, joille harrastaminen ei ole itsestäänselvyys. Nyt lähdemme jälleen tekemään hyvää, levittämään liikunnan ilosanomaa ja yhdessä tekemisen kulttuuria, toteaa MM-kotikisojen tapahtumajohtaja Hanne Pirkola.

Lapsiperheköyhyys on ollut Suomessa kasvussa, ja Tilastokeskuksen mukaan ennen koronakriisinä jopa 112 000 lasta eli vähävaraisissa perheissä. Kriisin myötä näiden lasten määrä on kasvanut entisestään.

Perheen köyhyys voi aiheuttaa lapselle ulkopuolisuutta, häpeää ja osattomuuden tunnetta, ja nämä altistavat eriarvoisuudelle ja syrjäytymiselle.

– Kenenkään ei pitäisi jäädä kaveriporukan ulkopuolelle vain siksi, että perheellä ei ole varaa säbä-mailaan, sopiviin nappiksiin tai pelivälineisiin. Perheen vähävaraisuus ei saisi olla este harrastamiselle, koska harrastukset vahvistavat lapsen itsetuntoa ja sosiaalisia suhteita. Ulkoilu, liikunta ja harrastaminen piristävät myös mieltä̈ ja lisäävät kokonaisvaltaista hyvinvointia, sanoo Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.


Lahjoita ja laita hyvä kiertämään

Anna mahdollisuus -kampanjaan osallistuminen on tehty todella helpoksi. Tuo sinulle tarpeettomat, mutta vielä hyvässä kunnossa olevat lasten ja nuorten harrastusvälineet ja – vaatteet keräyslaatikoihin, jotka löydät Stadiumin ja Starkin myymälöistä ympäri Suomea.

Kampanja-aikana 20.8–11.9.2021 Hope ry lajittelee, kokoaa ja koordinoi lahjoitukset niitä tarvitseville. Kampanjaan voi osallistua myös rahalahjoituksella.

– Edellisinä vuosina kampanja on ollut todellinen menetystarina, ja lahjoitustavaroita on kertynyt hirmu määrä, useita kymmeniä laatikollisia ja pakettiautollisia eri puolilla Suomea. Toivon, että saamme tänäkin vuonna ihmiset auttamaan, ja konkreettisten lahjoitusten lisäksi kerrytämme samalla hyvää mieltä ja lisäämme yhteistä toiveikkuutta, Hostila toteaa.

Tule mukaan tekemään hyvää, ja tukemaan lasten ja nuorten liikuntaa! Välitetään yhdessä toisistamme!

 Lisätietoa keräyspisteistä ja toimintaohjeet löytyvät kampanjan verkkosivuilta: www.mahdollisuusharrastaa.fi

 

Lisätietoja:

Hanne Pirkola
tapahtumajohtaja MM2020
Suomen Salibandyliitto ry
hanne.pirkola@salibandy.fi
+358 50 306 7936

 

Minna Koivisto
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö MM2020
Suomen Salibandyliitto ry
minna.koivisto@salibandy.fi
+ 358 40 725 2378

 

Eveliina Hostila
toiminnanjohtaja
Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry
eveliina.hostila@hopeyhdistys.fi
+358 40 931 0114

Salibandyn MM-kisat yhteistyökumppaneineen Hope ry:n kanssa tukee kaikille tasa-arvoista mahdollisuutta harrastamiseen.

Jaa artikkeli